RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Yhdyskuntalautakunta
Esityslista 02.12.2025/Asianro 197
Ympäristönsuojeluviranomaisen taksan tarkistaminen
Yhdyskuntalautakunta 02.12.2025
866/02.05.00/2025
Valmistelija ympäristöpäällikkö Elina Laukkanen
Asia
Ympäristönsuojeluviranomaisen taksaa tarkistetaan ja taksaan lisätään lainsäädäntöön perustuvia uusia yleisiä maksuperusteita, joita ei ole aiemmin sisältynyt taksaan.
Taustaa
Ympäristönsuojeluviranomaisen taksan maksuperusteet perustuvat lainsäädäntöön. Ympäristönsuojelulain (527/2014) 205 §:n mukaan ympäristönsuojelulain mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä sekä tietyistä valvontatehtävistä voidaan periä maksu. Vastaava säännös on myös jätelain (646/2011) 144 §:ssä, vesilain (587/2011) 18 luvun 12 §:ssä ja merenkulun ympäristönsuojelulain (1672/2009) 13 luvun 1 §:ssä sekä rakentamislain (751/2023) 79 §:ssä.
Kunnalle perittävän maksun suuruus tulee perustua kyseisen suoritteen tuottamisesta aiheutuvien kokonaiskustannusten määrään eli omakustannusarvoon. Kokonaiskustannuksiin kuuluvat asian käsittelystä aiheutuvien erilliskustannusten lisäksi käsittelyn aiheuttama osuus hallinto-, toimitila- ja pääomakustannuksista sekä muista viranomaisen yhteiskustannuksista. Kokonaiskustannuksiin kuuluvat lisäksi asianosaisten kuulemisesta sekä hakemuksen ja päätöksen tiedottamisesta aiheutuvat kulut.
Lempäälän kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen voimassa oleva taksa on hyväksytty yhdyskuntalautakunnassa 13.12.2022 § 194.
Taksamuutokset
Jatkossa Lempäälän kunta perii maksun myös maastoliikennelain (1710/1995) 30 §:n ja vesiliikennelain (782/2019) 106 § mukaisten lupien käsittelystä ja päätöksenteosta Lempäälän kunnanvaltuuston päätöksen (26.11.2025 § 110) mukaisesti.
Taksaan esitetään yleisesti korotusta erilaisten lupa-, rekisteröinti-, ilmoitus- ja valvonta-asioiden osalta. Yleinen kustannustason nousu edellyttää taksan tarkistamista. Taksa korottuu keskimäärin 5,2 prosentilla vaihtelun ollessa maksujen pyöristämisistä johtuen 4,8-7,1 prosentin välillä. Talousjätevesien käsittelyvaatimuksista poikkeamista koskevien hakemusten YSL 156d §) käsittelymaksuun esitetään prosentuaalisesti suurempaa korotusta (euromääräinen korotus 135 €). Maksun muita suurempi korotus johtuu siitä, että aiempi käsittelymaksu ei ole vastannut asian käsittelyyn kuluvaa aikaa.
Taksassa esitetään muutettavaksi / täsmennettäväksi seuraavia yksityiskohtia:
- Määräaikaistarkastuksen maksuun ei enää jatkossa sisältyisi kyseisen vuoden vuosiyhteenvetotietojen tarkastusmaksu (Taksan kohta 10.1). Perusteena on se, että valvontatarkastus ja ympäristönsuojelun vuosiyhteenvetotietojen tarkastus tehdään yleensä eri aikaan eikä maksusuoritteen perusteena oleva käsittelyaika muodostu pienemmäksi.
- Toiminnanharjoittajan peruuttamatta jättämästä, sovitusta tarkastuksesta peritään maksu käytetyn työajan mukaan (kohta 10.3). Kohtaa esitetään täsmennettäväksi, niin että vähintään 63 € suuuruinen maksu peritään, jos peruuttamista ei ole tehty riittävän ajoissa ja valvontaviranomainen on ehtinyt lähteä tarkastuskohteeseen.
Lisäksi taksaan sisällytetään joitakin uusia yksityiskohtia ympäristönsuojelulain ja jätelain mukaisten maksuperusteiden osalta. Ympäristönsuojelulain mukaisten asioiden käsittelystä perittäisiin jatkossa maksutaulukossa esitetty maksu luvassa asetetun määräajan pidentämisestä (YSL 91 §), ympäristöluvan peruuttamisesta (YSL 93 §) ja tarkkailutulosraportin tarkastamisesta, joka on osa valvontasuunnitelman mukaista säännöllistä valvontaa. Taksaan sisällytetään tieto siitä, että jätelain 5 b § mukainen ei enää jätettä -asian käsittelyssä noudatetaan, mitä ympäristönsuojelulaissa säädetään ympäristöluvan myöntämisestä tai sen muuttamisesta.
Muutoin taksarakenteeseen eikä maksuperusteisiin kohdistu muutoksia.
Liitteet Liite 1: Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa 1.1.2026
alkaen
Liite 2: Taksan muutokset
Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun 2 §:n mukaan yhdyskuntalautakunta on toimivaltainen päättämään asiasta.
Lisätietoja: ympäristöpäällikkö Elina Laukkanen, puh. 040 133 7257, sähköpostit ovat muotoa elina.laukkanen@lempaala.fi
Esittelijä
Yhdyskuntajohtaja
Päätösehdotus
Yhdyskuntalautakunta päättää hyväksyä ympäristönsuojeluviranomaisen taksan päätösliitteen 1 mukaisena ja päättää, että uusi taksa tulee voimaan 1.1.2026 alkaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.
Päätös
Tiedoksi Kunnanhallitus