RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 18.11.2025/Pykälä 113
Kasvatuksen ja opetuksen palvelualueen esitys TA 2025 muutostalousarvioksi
Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.11.2025 § 113
848/02.02.00/2025
Valmistelija hallinnon suunnittelija Tuija Hakala, sivistysjohtaja Nina Lehtinen
Kasvatus- ja opetuslautakunnan muutostalousarvioesitykseen vuodelle 2025 sisältyy seuraavat keskeiset muutokset ja tarkennukset:
Lakiperusteiset menoerät
- Kotikuntakorvausten määrän kasvu johtuu erityisesti oppilasliikkuvuuden muutoksista sekä kustannustason noususta. Lukuvuonna 2025–2026 Lempäälän kunnassa on 63 toisen kunnan järjestämisvastuulla olevaa esi- ja perusopetuksen oppilasta. Sen sijaan Lempäälän kunnan omia oppilaita on sijoitettuna muihin kuntiin määrällisesti enemmän, jolloin Lempäälän kunta maksaa näistä oppilaista vahvistetun opetushallituksen (OKM) oppilashinnan ylittävän osuuden, keskimäärin noin 2 100 euroa oppilasta kohden. Lisäksi yksittäisiä Lempäälän kunnan esi- ja perusopetusikäisistä oppilaista on vaativan erityistason hoitoyksiköissä, joissa kuukausikustannus on vahvistetun oppilashinnan lisäksi noin 8 545 euroa / kk oppilasta kohden.
- Oppimisen tuen lakiperustaisen uudistuksen toimeenpano lisää menotarpeita lukuvuoden 2025–2026 alusta. Uudistus vahvistaa kunnan velvoitetta järjestää varhaista ja oikea-aikaista tukea kaikilla tuen tasoilla. Tämä edellyttää lisäresursseja henkilöstöön lakisääteisen tehtävän toimeenpanon varmistamiseksi koulu- ja kuntakohtaisten toimeenpanosuunnitelmien myötä. Lisäksi opetuksen järjestäjä on joutunut varmistamaan terveen ja turvallisen oppimisympäristön varmistamiseksi lisähenkilöstöä vaativan erityisen tuen (VET) osalta.
- Sijaiskulut ovat kasvaneet erityisesti lakisääteisten perhevapaiden määrän kasvun vuoksi. Arvioiden mukaan perhevapaapäiviä kertyy noin 1 300 päivää enemmän kuin edellisenä vuonna, mikä lisää sijaismenoja merkittävästi. Sen sijaan sairauspoissaolot ovat alentuneet varhaiskasvatuksessa ja pysyneet samalla tasolla opetuspalveluissa. Ruokapalveluissa sen sijaan haastavat pitkät sairauslomat.
- Lisäksi 1.10.2026 sopimiskorotukset vaikuttavat henkilöstökulujen osalta.
Palvelusetelikulut ja maksutuotot
- Varhaiskasvatuksen palvelusetelikustannuksiin sisältyy indeksikorotuksen vaikutus, joka kasvattaa menoja. Aamu- ja iltapäivätoiminnan tulot jäävät alle budjetoidun. Varhaiskasvatusmaksujen tuloarvion arvioidaan puolestaan ylittyvän, mikä osittain kompensoi muiden toimintojen menojen kasvua.
Sopeutusohjelman mukaiset toimet
- Yksiköissä on kiinnitetty erityistä huomiota aineiden ja tarvikkeiden hankintojen suunnitteluun ja maltillistumiseen sopeutusohjelman periaatteiden mukaisesti. Toimenpiteet ovat osaltaan hillinneet menojen kasvua ja tukeneet talouden tasapainottamistavoitteiden saavuttamista.
Kasvatus- ja opetuslautakunnan muutostalousarvioesitys TA 2025 / eurot
Tuotot ylittyvät 9.000 €
- Aamu- ja iltapäivätoiminnan tuotot eivät toteudu -200.000 €
- Kotikuntakorvaustuotot eivät toteudu -41.000 €
- Varhaiskasvatukset maksutuotot ylittyvät 250.000 €
Kulut ylittyvät 921.500 €
- Henkilöstökulut: Oppimisen tuen toimeenpano 1.8.2025 lähtien 161.500 €
- Palvelujen ostot: kotikuntakorvaukset muille kunnille 500.000 €
- Palvelujen ostot: palvelusetelit 260.000 €
- Avustukset 0e
- Kotihoidontuki ylittyy -120.000 €
- Kotihoidontuen kuntalisä alittuu 100.000 €
- Yksityisen hoidon tuen kuntalisä alittuu 20.000 €
NETTO 912.500 €
Lisätietoja: sivistysjohtaja Nina Lehtinen, puh. 050 383 9789
Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@lempaala.fi
Esittelijä
Sivistysjohtaja
Päätösehdotus
Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle kasvatus- ja opetuslautakunnan muutostalousarvion hyväksymistä vuoden 2025 talousarvion osalta edellä selostetun mukaisesti.
Päätös
Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle kasvatus- ja opetuslautakunnan muutostalousarvion hyväksymistä vuoden 2025 talousarvion osalta edellä selostetun mukaisesti.
Tiedoksi
kunnanhallitus, kunnanvaltuusto, talouspalvelut