RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 11.11.2025/Pykälä 164
Katuvalaistuksen huollon ja rakentamisen palvelusopimuksen option käyttö vuodelle 2026
Yhdyskuntalautakunta 11.11.2025 § 164
113/10.03.01.02/2025
Valmistelija kunnossapitotyönjohtaja Vesa Antikainen
Yhdyskunnan palvelualue on kilpailuttanut marraskuussa 2024 katuvalaistuksen huollon ja rakentamisen palvelusopimusurakan hankinnan vuodelle 2025. Hankinta piti sisällään mahdollisuuden optiovuosien käyttöön 1+1+1 ( 2026 – 2028).
Hankintamenettely oli avoin EU:n kynnysarvon ylittävä tavaroiden ja palveluiden hankinta.Tarjouspyyntö julkaistiin Cloudia kilpailutusjärjestelmässä sekä HILMA:n julkisten hankintojen tietokannassa 1.11.2024. Hankintaan saatiin neljä tarjouspyynnön mukaista tarjousta.
Katuvalaistuksen huollon ja rakentamisen palvelun tuottajaksi valittiin edullisimman tarjouksen tehnyt Infra Kiri Oy. Hinnat ovat yhä kilpailukykyisiä ja yhteistyö yrityksen kanssa on toiminut moitteettomasti usean vuoden ajan.
Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön osa II 9 luvun 2 §:n mukaan
yhdyskuntalautakunta on toimivaltainen hyväksymään 150 000 euroa ylittävät urakat.
Lisätietoja: kunnossapitotyönjohtaja p. 0500 633 086
Esittelijä Yhdyskuntajohtaja
Päätösehdotus
Yhdyskuntalautakunta päättää käyttää option vuodelle 2026 Lempäälän kunnan katuvalaistuksen huollon ja rakentamisen palvelusopimuksessa ja valtuuttaa yhdyskuntajohtajan allekirjoittamaan tarvittavat asiakirjat.
Päätös
Yhdyskuntalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Merkittiin pöytäkirjaan, että infrapäällikkö Tiina Pekkala oli asiantuntijana läsnä tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajan.
Tiedoksi
Infra Kiri Oy, Lempäälän Vesi Oy, infrarakennuttajainsinööri