Dynasty tietopalvelu
  RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 214


Tavoitekortti 2025 Lempäälän Vesi Oy Julkinen

 

Konsernijohdon omistajaohjaus, yhtiökokousedustajan evästäminen / Lempäälän Vesi Oy:n yhtiökokous 18.6.2025

 

Kunnanhallitus 16.06.2025 § 214  

571/00.04.02/2025  

 

 

 Valmistelija johdon erityisavustaja Tuulia Rinne

 

Lempäälän Vesi Oy:n varsinainen yhtiökokous pidetään 18.6.2025. Kokouksen asialistalla on muun muassa tuloslaskelman ja taseen vahvistaminen, toimenpiteet, joihin vahvistetun taseen tappio antaa aihetta, vastuuvapaudesta päättäminen sekä hallituksen jäsenten valinta.

 

Ehdokkaiden valinta yhtiön hallitukseen

 

Kunnanhallitus päätti 5.5.2025 § 131 omistajaohjauksesta, jonka mukaan Lempäälän Vesi Oy:n yhtiöjärjestystä muutetaan hallituksen kokoonpanon osalta. Muutokset ovat tällä hetkellä Patentti- ja rekisterihallituksen käsittelyssä. Yhtiökokouksessa voimassa olevan uuden yhtiöjärjestyksen mukaan: yhtiön hallitukseen kuuluu viisi-seitsemän (5-7) varsinaista jäsentä neljäksi vuodeksi kerrallaan.

 

Hallituksen jäsenten valinnassa tulee huomioida kuntalain 47 §:n mukainen riittävä osaaminen sekä tasa-arvolaki. Kuntalain 47 §:n mukaan kunnan tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus.

 

Tasa-arvolain 4 a §:n 2. momentin mukaan jos kuntaenemmistöisellä yhtiöllä on luottamushenkilöistä koostuva johto- tai hallintoelin, toimielimessä tulee olla tasapuolisesti sekä naisia että miehiä, jollei erityisestä syystä muuta johdu. 

 

Kunnan konserniohjeen mukaan tytäryhteisön hallituksen jäsenten velvoitteet ja vastuut perustuvat osakeyhtiölakiin, muihin lakeihin ja yhtiöjärjestykseen. Hallitukselta edellytetään huolellista toimimista yhtiön etua edistäen sekä lojaliteettivelvollisuutta suhteessa yhtiöön ja kaikkiin sen osakkeenomistajiin.

 

Lempäälän kunta omistaa Lempäälän Vesi Oy:n 100 %:sti. Yhtiön toimialana on vesihuoltotoiminnan harjoittaminen laissa kunnille kulloinkin asetettujen velvollisuuksien mukaisesti. Yhtiö voi tarjota ja myydä vesihuoltotoimintaan liittyviä palveluita myös muille kuin osakkeenomistajille. Palveluiden tuottamiseen sisältyy myös vesihuoltorakenteiden ja muun kunnallistekniikan suunnittelu, rakentaminen ja rakennuttaminen. Yhtiö voi myös harjoittaa muuta vesihuoltotoimintaan liittyvää suunnittelu ja käyttötoimintaa sekä alan neuvontaa ja konsultointia ja näitä toimintoja palvelevaa ja tukevaa muuta liiketoimintaa. Yhtiö voi ostaa, myydä ja hallita kiinteää ja irtainta omaisuutta.

 

Lempäälän Vesi Oy:tä koskeva tavoitekortti (julkinen versio) on kokousasian oheismateriaalina. Tavoitekorttiin on kuvattu yhtiön perustiedot ja omistajan yhtiötä koskeva keskipitkän aikavälin tahtotila.

 

Toimivalta: hallintosäännön 4. luvun 2 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa omistajaohjauksen toteuttamisesta ja nimeää kunnan ehdokkaat tytäryhteisöjen hallituksiin. Kunnanhallituksen omistajaohjaus annetaan hallintosäännön 4. luvun 2 §:n mukaiselle yhtiökokousedustajalle: kunnanjohtaja toimii yhtiökokousedustajana tai nimeää yhtiökokousedustajat ja antaa heille omistajaohjauksen edellyttämät toimintaohjeet.

 

Lisätietoja kunnanjohtaja Noora Pajari, puh. 040 769 5259

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ohjeistaa yhtiökokousedustajaa Lempäälän Vesi Oy:n yhtiökokoukseen seuraavasti:
-Vuoden 2024 tilinpäätös vahvistetaan
-Tilikauden tappio -185 970,95 € kirjataan voitto/tappiovarojen tilille ja osinkoa ei jaeta
-Yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnetään vastuuvapaus
-Hallituksen jäsenille maksettavien palkkioiden tulee vastata sopeutusohjelman mukaista, 29.1.2025 voimaan astunutta hallintosäännön palkkioliitettä (KV 22.1.2025 § 12)

Kunnanhallitus päättää nimetä ehdokkaat Lempäälän Vesi Oy:n hallitukseen valtuustokauden 2025-2029 ajaksi. Kunnanhallitus päättää antaa omistajaohjauksenaan suosituksen hallituksen puheenjohtajan valinnasta. Yhtiön hallituksen puheenjohtajan edellytetään joko käyneen Hyväksytty Hallituksen Jäsen -kurssin tai vastaavan tai sitoutuvan käymään sen.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti ohjeistaa yhtiökokousedustajaa Lempäälän Vesi Oy:n yhtiökokoukseen seuraavasti:

-Vuoden 2024 tilinpäätös vahvistetaan
-Tilikauden tappio -185 970,95 € kirjataan voitto/tappiovarojen tilille ja osinkoa ei jaeta
-Yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnetään vastuuvapaus
-Hallituksen jäsenille maksettavien palkkioiden tulee vastata sopeutusohjelman mukaista, 29.1.2025 voimaan astunutta hallintosäännön palkkioliitettä (KV 22.1.2025 § 12)

Kunnanhallitus päätti nimetä Heikki Havukaisen, Juho Pohjoismäen, Kristiina Terävän, Mika Koivun, Ismo Korkatin, Tuija Korhosen ja Tarja Rossin ehdokkaiksi Lempäälän Vesi Oy:n hallitukseen valtuustokauden 2025-2029 ajaksi. Kunnanhallitus päätti antaa omistajaohjauksenaan suosituksen, että hallituksen puheenjohtajaksi valitaan Heikki Havukainen. Yhtiön hallituksen puheenjohtajan edellytetään joko käyneen Hyväksytty Hallituksen Jäsen -kurssin tai vastaavan tai sitoutuvan käymään sen.

 

Tiedoksi yhtiökokousedustaja