RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 212
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Konsernijohdon omistajaohjaus, yhtiökokousedustajan evästäminen / Lempon Parkki Oy:n yhtiökokous 17.6.2025
Kunnanhallitus 16.06.2025 § 212
581/00.04.02/2025
Valmistelija johdon erityisavustaja Tuulia Rinne
Lempon Parkki Oy:n varsinainen yhtiökokous pidetään 17.6.2025. Kokouksen asialistalla on muun muassa tilinpäätöksen vahvistaminen, tilikauden tuloksen käsittely, vastuuvapaudesta päättäminen, hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen sekä hallituksen jäsenten valinta.
Ehdokkaiden valinta yhtiön hallitukseen
Lempon Parkki Oy:n yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön hallitukseen kuuluu vähintään kolme (3) ja enintään viisi (5) jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi jatkuu toistaiseksi. Lempäälän kunnassa on ollut tapana antaa omistajaohjaus ehdokkaiden valinnasta yhtiön hallitukseen yhtä valtuustokautta koskien (tässä tilanteessa 2025-2029).
Hallituksen jäsenten valinnassa tulee huomioida kuntalain 47 §:n mukainen riittävä osaaminen sekä tasa-arvolaki. Kuntalain 47 §:n mukaan kunnan tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus.
Tasa-arvolain 4 a §:n 2. momentin mukaan jos kuntaenemmistöisellä yhtiöllä on luottamushenkilöistä koostuva johto- tai hallintoelin, toimielimessä tulee olla tasapuolisesti sekä naisia että miehiä, jollei erityisestä syystä muuta johdu.
Kunnan konserniohjeen mukaan tytäryhteisön hallituksen jäsenten velvoitteet ja vastuut perustuvat osakeyhtiölakiin, muihin lakeihin ja yhtiöjärjestykseen. Hallitukselta edellytetään huolellista toimimista yhtiön etua edistäen sekä lojaliteettivelvollisuutta suhteessa yhtiöön ja kaikkiin sen osakkeenomistajiin.
Lempäälän kunta omistaa Lempon Parkkikiinteistöt Oy:n 100 %:sti, joka omistaa Lempon Parkki Oy:n 100 %:sti. Lempon Parkki Oy:n toimialana on ylläpitää ja hallita pysäköintilaitoksia, niiden osia ja autopaikkoja niin laitoksissa, kadunvarsilla kuin parkkipaikoillakin sekä niihin liittyviä ajoyhteyksiä ja -luiskia, rakennuksia, johtoja, laitteita ja rakenteita pääasiassa Lempäälän kunnan alueella, mutta ei rajoittuen siihen, sekä vuokrata tai antaa käyttöoikeuksia autopaikkoihin ja muuhun omistamaansa tai hallitsemaansa omaisuuteen. Yhtiö voi vuokrata käyttöönsä kiinteistöjä, käyttöoikeuksia, rakennuksia ja muita toimintaansa varten tarpeellisia tiloja, sekä hankkia osakkeita tai muuta omaisuutta. Yhtiö harjoittaa pysäköintiliiketoimintaa ja voi harjoittaa myös pysäköinnin valvontaa.
Lempon Parkkikiinteistöt Oy:tä ja Lempon Parkki Oy:tä koskeva tavoitekortti (julkinen versio) on kokousasian oheismateriaalina. Tavoitekorttiin on kuvattu yhtiön perustiedot ja omistajan yhtiötä koskeva keskipitkän aikavälin tahtotila.
Toimivalta: hallintosäännön 4. luvun 2 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa omistajaohjauksen toteuttamisesta ja nimeää kunnan ehdokkaat tytäryhteisöjen hallituksiin. Lempon Parkki Oy lasketaan kuntalain (6 §) ja kirjanpitolain (1. luku § 2, 2 mom.) mukaan kunnan tytäryritykseksi, sillä kunnan tytäryritys Lempon Parkkikiinteistöt Oy:llä on yksin määräysvalta Lempon Parkki Oy:ssä.
Yhtiökokoukseen on kutsuttu Lempon Parkkikiinteistöt Oy:n edustajana Lempäälän kunta. Kunnanhallituksen omistajaohjaus annetaan hallintosäännön 4. luvun 2 §:n mukaiselle yhtiökokousedustajalle: kunnanjohtaja toimii yhtiökokousedustajana tai nimeää yhtiökokousedustajat ja antaa heille omistajaohjauksen edellyttämät toimintaohjeet.
Lisätietoja kunnanjohtaja Noora Pajari, puh. 040 769 5259
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ohjeistaa Lempon Parkki Oy:n yhtiökokousedustajaa seuraavasti:
-Vuoden 2024 tilinpäätös vahvistetaan
-Tilikauden voitto 16.026,52 € siirretään yhtiön edellisten tilikausien voitto-/tappio tilille, ja osinkoa ei jaeta
-Yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnetään vastuuvapaus
-Lempon Parkkikiinteistöt Oy:n ja Lempon Parkki Oy:n hallitusten kokouksista maksetaan yksi yhteinen palkkio. Hallituksen jäsenille maksettavien palkkioiden tulee vastata sopeutusohjelman mukaista, 29.1.2925 voimaan astunutta hallintosäännön palkkioliitettä (KV 22.1.2025 § 12).
Kunnanhallitus päättää nimetä ehdokkaat Lempon Parkki Oy:n hallitukseen valtuustokauden 2025-2029 ajaksi. Kunnanhallitus päättää antaa omistajaohjauksenaan suosituksen hallituksen puheenjohtajan valinnasta. Yhtiön hallituksen puheenjohtajan edellytetään joko käyneen Hyväksytty Hallituksen Jäsen -kurssin tai vastaavan tai sitoutuvan käymään sen.
Päätös Kunnanhallitus päätti ohjeistaa Lempon Parkki Oy:n yhtiökokousedustajaa seuraavasti:
-Vuoden 2024 tilinpäätös vahvistetaan
-Tilikauden voitto 16.026,52 € siirretään yhtiön edellisten tilikausien voitto-/tappio tilille, ja osinkoa ei jaeta
-Yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnetään vastuuvapaus
-Lempon Parkkikiinteistöt Oy:n ja Lempon Parkki Oy:n hallitusten kokouksista maksetaan yksi yhteinen palkkio. Hallituksen jäsenille maksettavien palkkioiden tulee vastata sopeutusohjelman mukaista, 29.1.2925 voimaan astunutta hallintosäännön palkkioliitettä (KV 22.1.2025 § 12).
Kunnanhallitus päätti nimetä Jani Saikkosen, Milla Vanhatalon, Valeria Seraya-Rautanevan, Harri Länsipuron ja Mikko Lehdon ehdokkaiksi Lempon Parkki Oy:n hallitukseen valtuustokauden 2025-2029 ajaksi. Kunnanhallitus päättää antaa omistajaohjauksenaan suosituksen, että hallituksen puheenjohtajaksi valitaan Jani Saikkonen. Yhtiön hallituksen puheenjohtajan edellytetään joko käyneen Hyväksytty Hallituksen Jäsen -kurssin tai vastaavan tai sitoutuvan käymään sen. Lisäksi kunnanhallitus päätti antaa omistajaohjauksenaan suosituksen, että hallituksen asiantuntijajäseneksi valitaan Lari Laakso.
Tiedoksi yhtiökokousedustaja
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |