RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 208
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Konsernijohdon omistajaohjaus, yhtiökokousedustajan evästäminen / Lempäälän Vuokrakodit Oy:n yhtiökokous 17.6.2025
Kunnanhallitus 16.06.2025 § 208
579/00.04.02/2025
Valmistelija johdon erityisavustaja Tuulia Rinne
Lempäälän Vuokrakodit Oy:n varsinainen yhtiökokous pidetään 17.6.2025. Kokouksen asialistalla on muun muassa tilinpäätöksen vahvistaminen, tilikauden tuloksen käsittely, vastuuvapaudesta päättäminen, hallituksen jäsenten palkkioiden suuruus sekä hallituksen jäsenten, puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valinta.
Ehdokkaiden valinta yhtiön hallitukseen
Kunnanhallitus päätti 5.5.2025 § 131 omistajaohjauksesta, jonka mukaan Lempäälän Vuokrakodit Oy:n yhtiöjärjestystä muutetaan hallituksen kokoonpanon osalta. Muutokset ovat tällä hetkellä Patentti- ja rekisterihallituksen käsittelyssä. Yhtiökokouksessa voimassa olevan uuden yhtiöjärjestyksen mukaan: yhtiön hallitukseen kuuluu viidestä-seitsemään (5-7) varsinaista jäsentä. Kaksi (2) hallituksen varsinaisista jäsenistä valitaan yhtiön asukkaiden nimeämistä ehdokkaista. Hallituksen jäsenten toimikausi on yksi (1) vuosi siten, että toimikausi alkaa vaalin suorittaneen varsinaisen yhtiökokouksen päätyttyä ja päättyy uuden vaalin suorittaneen varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valitsee yhtiökokous. Lempäälän kunnassa on ollut tapana antaa omistajaohjaus ehdokkaiden valinnasta yhtiön hallitukseen koko valtuustokautta koskien (2025-2029).
Hallituksen jäsenten valinnassa tulee huomioida kuntalain 47 §:n mukainen riittävä osaaminen sekä tasa-arvolaki. Kuntalain 47 §:n mukaan kunnan tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus.
Tasa-arvolain 4 a §:n 2. momentin mukaan jos kuntaenemmistöisellä yhtiöllä on luottamushenkilöistä koostuva johto- tai hallintoelin, toimielimessä tulee olla tasapuolisesti sekä naisia että miehiä, jollei erityisestä syystä muuta johdu.
Kunnan konserniohjeen mukaan tytäryhteisön hallituksen jäsenten velvoitteet ja vastuut perustuvat osakeyhtiölakiin, muihin lakeihin ja yhtiöjärjestykseen. Hallitukselta edellytetään huolellista toimimista yhtiön etua edistäen sekä lojaliteettivelvollisuutta suhteessa yhtiöön ja kaikkiin sen osakkeenomistajiin.
Lempäälän kunta omistaa Lempäälän Vuokrakodit Oy:n 100 %:sti. Yhtiön toimialana on rakennuttaa, omistaa ja hallita kiinteistöjä, ostaa ja vuokrata alueita, antaa vuokralle kiinteistöjä ja huoneistoja, ostaa ja myydä huoneistojen hallintaan oikeuttavia osakkeita sekä myydä isännöintipalveluja.
Lempäälän Vuokrakodit Oy:tä koskeva tavoitekortti (julkinen versio) on kokousasian oheismateriaalina. Tavoitekorttiin on kuvattu yhtiön perustiedot ja omistajan yhtiötä koskeva keskipitkän aikavälin tahtotila.
Toimivalta: hallintosäännön 4. luvun 2 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa omistajaohjauksen toteuttamisesta ja nimeää kunnan ehdokkaat tytäryhteisöjen hallituksiin. Kunnanhallituksen omistajaohjaus annetaan hallintosäännön 4. luvun 2 §:n mukaiselle yhtiökokousedustajalle: kunnanjohtaja toimii yhtiökokousedustajana tai nimeää yhtiökokousedustajat ja antaa heille omistajaohjauksen edellyttämät toimintaohjeet.
Lisätietoja kunnanjohtaja Noora Pajari, puh. 040 769 5259
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ohjeistaa yhtiökokousedustajaa Lempäälän Vuokrakodit Oy:n yhtiökokoukseen seuraavasti:
-Vuoden 2024 tilinpäätös vahvistetaan
-Tilikauden tappio -2.624,26 € kirjataan oman pääoman vähennykseksi.
-Yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnetään vastuuvapaus
-Hallituksen jäsenille maksettavien palkkioiden tulee vastata sopeutusohjelman mukaista, 29.1.2025 voimaan astunutta hallintosäännön palkkioliitettä (KV 22.1.2025 § 12)
Kunnanhallitus päättää nimetä ehdokkaat Lempäälän Vuokrakodit Oy:n hallitukseen, hallituksen puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajaksi valtuustokauden 2025-2029 ajaksi. Yhtiön hallituksen puheenjohtajan edellytetään joko käyneen Hyväksytty Hallituksen Jäsen -kurssin tai vastaavan tai sitoutuvan käymään sen.
Päätös Kunnanhallitus päätti ohjeistaa yhtiökokousedustajaa Lempäälän Vuokrakodit Oy:n yhtiökokoukseen seuraavasti:
-Vuoden 2024 tilinpäätös vahvistetaan
-Tilikauden tappio -2.624,26 € kirjataan oman pääoman vähennykseksi.
-Yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle myönnetään vastuuvapaus
-Hallituksen jäsenille maksettavien palkkioiden tulee vastata sopeutusohjelman mukaista, 29.1.2025 voimaan astunutta hallintosäännön palkkioliitettä (KV 22.1.2025 § 12)
Kunnanhallitus päätti nimetä Kaisu Keisala-Kasejan (pj), Rauno Jääskeläisen (vpj), Mikko Viitasen, Veikko Kuumolan, Kristiina Vanha-Jaakkolan, Sanna Kanervan (asukasjäsen) ja Maiju Voutilaisen (asukasjäsen) ehdokkaiksi Lempäälän Vuokrakodit Oy:n hallitukseen valtuustokauden 2025-2029 ajaksi. Yhtiön hallituksen puheenjohtajan edellytetään joko käyneen Hyväksytty Hallituksen Jäsen -kurssin tai vastaavan tai sitoutuvan käymään sen.
Tiedoksi yhtiökokousedustaja
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |