RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 206
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Sopeutusohjelman toimeenpano / seitsemän täyttämättä olevan viran lakkauttaminen
Kunnanhallitus 16.06.2025 § 206
590/01.01.00/2025
Valmistelijat henkilöstöpäällikkö Marika Ahomäki, konsernipalvelujohtaja Maria Virtanen
Valtuusto päätti kunnassa toimeenpantavasta sopeutusohjelmasta 24.4.2024 § 24. Valtuusto päätti, että sopeutusohjelmaan sisältyy sopeutustoimi ”Jokaisen avautuvan vakanssin kriittinen arviointi”, jolla on tarkoitus karsia kunnan henkilöstörakenteen kuluja 500 000 eurolla vuoteen 2026 mennessä. Sopeutustoimessa jokaisen kunnassa avautuvan vakanssin tarve arvioidaan kriittisesti palvelutarvearvioinnin ja täyttölupamenettelyn kautta 2024–2026 aikana. Arvioinnin jälkeen vakanssi joko täytetään tai jätetään täyttämättä ja lakkautetaan.
Kunnanhallitus linjasi toimielin- ja organisaatiouudistusten sisällöistä talousarvioseminaarissa 3.-4.10.2024. Kunnanvaltuusto teki 30.10.2024 §75 päätöksen uuden Konsernin yhteiset palvelut -palvelualueen perustamisesta ja prosessirakenteen purkamisesta. Konserniin yhteisiä palveluita johtaa konsernipalvelujohtaja ja tehtäväalueista vastaavat päälliköt. Tämän seurauksena hallintojohtajan, henkilöstöjohtajan ja talousjohtajan virat tulevat lakkautetuiksi.
Lisäksi kunnanhallitus teki päätöksen uudesta toimielin- ja organisaatiorakenteesta 19.3.2025. Uudistuksessa yhteisöpalveluiden palvelualue ja elinvoimapalveluiden tehtäväalue yhdistyvät hyvinvoinnin ja elinvoiman palvelualueeksi, jota johtaa kehitysjohtaja. Tämän seurauksena elinvoimapäällikön ja yhteisöjohtajan virat tulevat lakkautetuiksi.
Yhdyskunnan palvelualueen projektijohtaja on jäänyt eläkkeelle. Virkaa ei täytetä, vaan se lakkautetaan.
Työllisyyspäällikkö siirtyi 1.1.2025 alkaen liikkeenluovutuksella Tampereen seudun työllisyysalueelle 70 prosenttisesti ja jäi kuntaan 30 prosenttisesti työllisyysasiantuntija-nimikkeellä. Työllisyysasiantuntijana virkaa hoitanut henkilö irtisanoutui helmikuussa 2025. 30 prosenttista virkaa ei täytetä, vaan se lakkautetaan.
Kun vakanssit lakkautetaan, ne poistetaan kunnan vakanssirekisteristä. Näitä vakansseja ei voi tämän jälkeen enää täyttää, vakansseja ei voi siirtää muuhun käyttötarkoitukseen ja niihin aiemmin varatut määrärahat poistetaan talousarviosta.
Toimivalta: Hallintosäännön 7. luvun 2 §:n mukaan kunnanhallitus päättää vakituisten virkojen perustamisesta, lakkauttamisesta ja virkanimikkeen muuttamisesta.
Lisätietoja konsernipalvelujohtaja Maria Virtanen, p. 040 5392 508
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lakkauttaa seuraavat virat välittömästi:
- Hallintojohtaja (4)
- Henkilöstöjohtaja (3)
- Talousjohtaja (8)
- Elinvoimapäällikkö (2050)
- Yhteisöjohtaja (2049)
- Projektijohtaja (1315)
- Työllisyyspäällikkö (1502)
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.
Tiedoksi palvelualueiden johtajat ja tehtäväalueiden päälliköt, joiden organisaatioon lakkauttamiset kohdistuvat, talouspalvelut, henkilöstöpalvelut
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |