Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Esityslista 18.06.2025/Asianro 87



 

Asuntomessujen pysäköintialueen sijoittuminen Realparkin pohjoisalueelle, suunnitelman hyväksyminen

 

Yhdyskuntalautakunta 18.06.2025     

220/10.03.00/2025  

 

 

 Valmistelijat: projektipäällikkö Pekka Seppänen ja suunnitteluinsinööri Jukka Markkanen

 

Asuntomessut Lempäälässä 2026 -tapahtuman järjestäminen edellyttää toimivien pysäköintijärjestelyiden toteuttamista suurien asiakasmäärien palvelemiseksi. Tapahtuman vaatima päivittäinen pysäköintitarve on mittava, kokonaisuudessaan noin 2500 pysäköintipaikkaa. Suurinta kapasiteettia tarvitaan henkilöautojen yleisöpysäköintiin (noin 2000 autopaikkaa), jonka lisäksi on tarpeellista osoittaa paikkoja myös moottoripyörille varusteiden säilytystiloineen sekä paikkoja suuremmille yksityisille ajoneuvolle sekä kaukoliikenteen linja-autoille. Asuntomessutapahtumassa työskenteleville on myös tarpeellista osoittaa noin 300 pysäköintipaikkaa. Kulkeminen pysäköintialueelta Messualueelle tapahtuu linja-autoilla, joita varten pysäköintialueelle toteutetaan linja-autoterminaali.

 

Pysäköinti- ja siihen liittyviä liikennesuunnitelmia laatii Ramboll Finland Oy. Lempäälän kunnalta suunnittelutyöhän on osallistunut yhdyskunnan palvelualue sekä Asuntomessut Lempäälässä 2026 hankkeen osalta projektipäällikkö sekä Osuuskunta Suomen Asuntomessut.

 

Pysäköintijärjestelyiden toteuttaminen vaatii tilaa yhteensä noin 8-10 hehtaaria. Pysäköintiä suunniteltaessa on ollut kolme pääasiallista sijoitusvaihtoehtoa erilaisilla ratkaisuilla; joko kaikkien pysäköintiratkaisuiden toteuttaminen yhdelle alueelle tai työntekijöiden pysäköintialueen toteuttaminen erilleen suuremmasta yleisöpysäköintialueesta. Sijoitusvaihtoehtoina ovat olleet ns. Areenakadun vaihtoehto Realparkissa, Kaipion vaihtoehto Ideaparkinkadun varrella ja ns. Etelärinteen vaihtoehto aivan Messualueen vieressä. Suunnittelun aikana Areenakadun vaihtoehto on todettu ainoaksi vaihtoehdoksi, johon on mahdollista toteuttaa kaikki pysäköintitarpeet samaan paikkaan. Kaipion vaihtoehdossa todettiin suunnittelun aikana, että tilaa ei ole riittävästi edes pelkän yleisön henkilöautopysäköinnin järjestämiseksi. Etelärinteen vaihtoehdossa voimassa oleva yleiskaava sallisi ainoastaan enintään 3 hehtaarin kokoisen alueen rakentamisen, joka mahdollistaisi työntekijöiden pysäköintialueen toteuttamisen kävelyetäisyydelle Messualueesta. Suunnittelun edetessä on todettu, että Areenakadun sijaintivaihtoehto on ainoa alue, mikä on rakentamisvalmiudeltaan sellainen, että pysäköintijärjestelyiden toteuttaminen on mahdollista vaaditussa aikataulussa. Sama koskee myös työntekijöiden pysäköintiä, joka pysäköintisuunnitelmaluonnoksessa sijoitettu yleisöpysäköintialueen yhteyteen. Työntekijöiden pysäköinnin sijoittaminen Areenakadun sijaintivaihtoehdolle vaatii Messutapahtuman aikaan tehokkaita kuljetusratkaisuita työntekijöiden kuljettamiseen pysäköintialueelta Messualueelle ja takaisin. Kaiken pysäköinnin toteuttaminen samaan paikkaan on myös rakentamisen ja alueen varustelun osalta kustannustehokkain ratkaisu ja yksinkertaisempi liikenteen ohjauksen näkökulmasta.

 

Realparkinalueen pohjoisosaan Areenakadun päähän suunniteltu pysäköintialueen ratkaisu on esitelty päätöksen liitteessä olevassa suunnitelmassa.

 

Suunnitelman mukaisten ratkaisujen ennakkovaikutusten arviointi:

  • Talous: Hanke on kertaluonteisena investointina suuri. Kuitenkin hankkeen toimiessa myös alueiden esirakentamisena, palvelee se myöhemmin maankäytön suunnitelmien toteuttamista ja esimerkiksi tonttien myyntiä. Pysäköintialueet ovat välttämättömiä asuntomessujen toteutumiselle ja asuntomessut puolestaan tuottaa mm. lipunmyyntituloja sekä tuo kuntaan lisää elinvoimaa. Taloudelliset hyödyt tulevat siten keskipitkällä aikajänteellä.
  • Henkilöstö: Ei ole henkilöstövaikutuksia.
  • Kuntastrategia: Elinvoiman lisääminen sekä sijainnin ja hyvien kulkuyhteyksien hyödyntäminen elinkeinotoimintojen sijoittumisessa ovat kuntastrategian mukaisia painopisteitä.

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5. luvun 5 §:n 10. momentin mukaan yhdyskuntalautakunta hyväksyy yleisen alueen suunnitelmat, joiden kustannusarvio ylittää 100.000 €.

 

Lisätietoja: projektipäällikkö Pekka Seppänen, puh. 044 486 3614

 

 

Esittelijä Yhdyskuntajohtaja

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta päättää:
1. hyväksyä suunnitelman Realparkin pohjoisosaan sijoittuvasta asuntomessujen pysäköintialueesta.
2. käynnistää hankinnan urakoitsijan kilpailuttamiseksi.

 

Päätös  

 

Tiedoksi Infrapäällikkö, infrarakennuttajainsinööri, projektipäällikkö, johtava rakennustarkastaja, kaavoituspäällikkö