RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.02.2025/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kunnanhallitus 10.02.2025 § 45
Kunnanhallituksen kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että kokouskutsu on kunnanhallituksen päättämällä tavalla toimitettu jäsenille ja, että saapuvilla on enemmän kuin puolet jäsenistä kuntalain 103 §:n edellyttämällä tavalla.
Päätösehdotus Puheenjohtaja toteaa kokouksen läsnäolijat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Päätös Puheenjohtaja totesi kokouksen läsnäolijat sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Merkittiin pöytäkirjaan, että esittelijä esitti asioiden § 50 (”Hallintosäännön muutokset 1.6.2025 alkaen / uuden valtuustokauden toimielimet ja organisaatio”), § 51 (”Kehitysjohtajan viran perustaminen ja kelpoisuusvaatimukset”) ja § 52 (”Kehitysjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja haastatteluryhmän nimeäminen”) poistamista tämän kokouksen esityslistalta. Kunnanhallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti. Hallintosäännön 16 luvun 19 § mukaan ”jos esittelijä ehdottaa asian poistamista esityslistalta, asia poistetaan, jollei toimielin toisin päätä”.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |