Kuulutus 2024/223
KUULUTUS
Maa-aines- ja ympäristönsuojelulain mukainen yhteislupahakemus
Kuulutuksen julkaisupäivä ja hakemuksen tiedoksisaanti
Kuulutuksen julkaisupäivä on 17.9.2024. Hakemuksen tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kuulutuksen julkaisemisajankohdasta eli 24.9.2024.
Hakija
Hämeen Kuljetus Oy
Sarankulmankatu 14, 33900 Tampere
Hakemus
Yhteislupahakemuksella haetaan maa-aineslupaa kalliokiviaineksen ottamiseen, ja ympäristölupaa kallion louhintaan ja murskaukseen 10 vuodeksi. Lisäksi haetaan lupaa aloittaa toiminta muutoksenhausta huolimatta.
Toiminnalle on aiemmin luvitettu toistaiseksi voimassa oleva ympäristölupa ja maa-aineslupa, joka on ollut voimassa 27.8.2024 asti. Voimassa oleviin lupamääräyksiin haetaan muutosta toiminta-aikojen osalta.
Toiminnan sijainti
Toiminta sijoittuu kiinteistölle Niinivuori-Seppälä 418-402-6-18, joka sijaitsee Paarentieltä erkanevan Juustopolku-nimisen yksityistien varressa noin 8 km Lempäälän keskustasta pohjoiseen. Toiminnan sijainti on esitetty kuulutuksen lopussa olevassa kartassa.
Hakemuksen pääasiallinen sisältö
Hakemuksen mukaisesti 7,5 hehtaarin ottoalueelta otetaan kalliokiviainesta yhteensä noin 495 000 kiinto-m3 ottotasoon +145 (N2000). Ottamistoimintaa jatketaan koilliseen ja kaakkoon nykyisestä kalliorintauksesta. Alueita, joilta kiviainesta on otettu aiemmin, käytetään jatkossa varastointialueena. Toimintojen päätyttyä alue maisemoidaan ja palautetaan metsätalouskäyttöön. Maisemoinnissa hyödynnetään alueelta kuorittujen pintamaiden (kokonaismäärä n. 20 000 kiinto-m3) lisäksi louhetta ja tarvittaessa muualta tuotavia pilaantumattomia (Vna 214/2007 alemman ohjearvotason alittavia) maa-aineksia yhteensä enintään 75 000 m3. Maisemointia varten tuotavat maa-aineskuormat tarkastetaan silmämääräisesti ja tarvittaessa laatu varmistetaan laboratorioanalyysein.
Kallion louhinnan työvaiheita ovat poraus, panostus ja räjäytys. Ennen murskausta suurikokoisimmat louheet rikotetaan tarvittaessa pienemmiksi kaivinkoneeseen asennettavalla iskuvasaralla. Irrotettu ja rikotettu kiviaines jalostetaan haluttuihin raekokoihin siirrettävällä murskauskalustolla. Kalliokiviaineksia otetaan vuosittain keskimäärin noin 108 000 t, enintään 151 200 t.
Louhinta- ja murskaustoimintaa tehdään 2–3 eri jaksossa, jotka kestävät 2–3 viikkoa. Poraamista ja räjäytyksiä suoritetaan vuosittain 1.9.–15.4. välisenä aikana ja kiviainesten rikotusta ja murskausta 1.8.–1.6. välisenä aikana. Poraaminen ja räjäytykset suoritetaan arkisin (ma-to) klo 7.00–21.00 välisenä aikana, perjantaisin ja arkipyhinä klo 7–18. Rikotusta tehdään arkisin (ma-pe) klo 8.00–18.00 välisenä aikana, murskausta ma-pe klo 7-22. Räjäytyksiä on arviolta 4–6 kpl vuosittain. Kiviaineksen kuormaamista ja kuljetusta tehdään tarvittaessa ympäri vuoden arkisin klo 6–22. Alueella käy arvion mukaan keskimäärin 8 ja enintään 15 raskasta ajoneuvoa vuorokaudessa. Toiminta-aikojen osalta haetaan kiviainesten rikotukselle ja murskaukselle laajempaa vuosittaista toiminta-aikaa sekä murskaukselle perjantain osalta laajempaa päivittäistä toiminta-aikaa.
Toiminnasta aiheutuvia huomioitavia ympäristövaikutuksia ovat melu, pöly, louhinnoista aiheutuva tärinä, liikenne, toiminnan vaikutus alueen pinta- ja pohjavesiin sekä öljyvahingon tai muun ympäristövahingon vaara. Toimintaa ja sen ympäristövaikutuksia tarkkaillaan säännöllisesti koko toimintakauden ajan.
Toiminnassa syntyvää melua vähennetään muun muassa hyödyntämällä alueelta kuorittuja pintamaita meluesteinä sekä kalusto- ja työteknisillä valinnoilla. Toiminnasta on tehty melumallinnus, jonka mukaan hankealueen toiminnot eivät aiheuta lähiympäristön vakituisessa asuinkäytössä tai vapaa-ajan käytössä oleville kiinteistöillä raja-arvojen (55 dB tai 45 dB) ylittäviä melutasoja. Toiminnan osalta vuonna 2018 tehdyissä melumittauksissa melutason raja-arvot eivät myöskään ylittyneet lähimmissä häiriintyvissä kohteissa.
Toiminnasta aiheutuu pölyämistä kiviainesten murskaus- ja seulontavaiheessa, porauksessa, louhinnassa, liikenteestä ja tuulieroosiosta. Kivipölyn leviämistä ehkäistään tarvittaessa kastelemalla pölyn lähteitä tai kuljetusreittinä toimivaa tietä. Korkea kallioleikkaus osaltaan estää pölyn leviämistä ympäristöön. Myös pölyämistä ehkäistään kalusto- ja työteknisillä valinnoilla. Alueella vuonna 2018 tehdyssä pölymittauksessa pienhiukkasille (alle 10 µm) asetetut raja-arvot (50 µg/m3 vuorokausikeskiarvona) eivät ylittyneet lähimmissä häiriintyvissä kohteissa.
Ottamistoiminnan vaikutukset ympäröiviin vesistöihin ja pohjavesiin ovat vähäisiä, alue on pääsääntöisesti muuta ympäristöä korkeammalla, eikä ulkopuolisia vesiä juuri kulkeudu suunnitelma-alueen kautta, virtaamat alueelta poispäin ovat pieniä. Pintavesivaikutuksia hallitaan ohjaamalla louhintapohjan valumavedet pinnankallistuksen ja louhesuoto-ojan avulla selkeytysaltaaseen, josta ne laskevat louhepenkan läpi ojaverkostoon. Alueelta poistuvan pintaveden laatua tarkkaillaan ojavedestä vuosittain. Pohjaveden pinnankorkeutta ja laatua seurataan alueella olevasta pohjavesiputkesta ja lähimmän kiinteistön kaivosta.
Mahdolliset päästöt maaperään liittyvät poikkeustilanteisiin, joissa polttoaineita tai muita ympäristölle haitallisia kemikaaleja voi päätyä maaperään ja sitä kautta pinta- ja pohjavesiin. Mahdollisia öljyvahinkoja torjutaan säilyttämällä koneita tukitoiminta-alueilla, kun ne eivät ole käytössä. Polttoainesäiliöt tuodaan tankattavien koneiden viereen. Tankkaus tehdään valvotusti ja imeytysaineita säilytetään lähistöllä. Polttoaineet varastoidaan lukittavissa kaksoisvaippasäiliöissä. Öljyt ja voiteluaineet varastoidaan varastokontissa tai -vaunussa tukitoiminta-alueella.
Louhinta- ja murskausjaksojen aikana syntyy jätteenä lähinnä metalliromua, kuten rikkoutuneita seulaverkkoja. Lisäksi syntyy pienempiä määriä mm. jäteöljyä, voiteluaineita, akkuja, sosiaalitilojen talousjätettä ym. Alueelle tuodaan varastokontti, joihin jätelajikkeet kerätään asianmukaisiin jäteastioihin. Jätteet toimitetaan määrävälein niitä vastaanottaville laitoksille ja toiminnassa noudatetaan jätelain sekä -asetuksen mukaista kirjanpitoa. Toiminnassa ei synny jätevesiä. Toiminnan päätyttyä maisemointiin soveltumaton maa-aines ja muut jätteet toimitetaan pois.
Hakemusasiakirjojen nähtävilläolo
Tämä kuulutus pidetään nähtävänä 17.9.-24.10.2024 Lempäälän kunnan verkkosivuilla osoitteessa: www.lempaala.fi > Ilmoitustaulu. Hakemusasiakirjat ovat nähtävillä 17.9.-24.10.2024 osoitteessa: www.lempaala.fi >Asuminen ja ympäristö > Ympäristö, luonto ja ilmastotyö > Ympäristönsuojelun luvat ja ilmoitukset > Vireillä olevat luvat ja ilmoitukset.
Muistutukset ja mielipiteet
Niille, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea (asianosainen), varataan tilaisuus tehdä muistutuksia lupahakemuksesta. Muilla kuin asianosaisilla on mahdollisuus ilmaista mielipiteensä asiasta. Muistutuksesta tulee käydä ilmi:
- muistuttajan nimi, postiosoite (+mahdollinen sähköpostiosoite ja puhelinnumero)
- muistuttajan kiinteistön nimi ja kiinteistötunnus
- yllä mainittu hakijan ja asian nimi
- yksilöidyt vaatimukset sekä niiden perusteet
Muistutukset ja mielipiteet on toimitettava kirjallisina viimeistään 24.10.2024 joko
sähköpostitse: yhdyskunta@lempaala.fi tai kirjepostina: Lempäälän kunta, ympäristönsuojelu, PL 36, 37501 Lempäälä.
Lisätietoja antaa
Ympäristöpäällikkö Elina Laukkanen, p. 040 133 7257, elina.laukkanen@lempaala.fi
Lempäälä 17.9.2024
Lempäälän kunta, Viranomaislautakunta
Sijaintia osoittava kartta