RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 10.12.2024/Pykälä 113
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kasvatuksen ja opetuksen palvelualueen palvelusuunnitelma vuodelle 2025
Kasvatus- ja opetuslautakunta 10.12.2024 § 113
993/00.01.02/2024
Valmistelija sivistysjohtaja Nina Lehtinen, vt. kunnanjohtaja Kari Auvinen
Kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisen palvelusuunnitelman tehtäväalueille on laadittu kuntastrategiaan perustuvat talousarviotavoitteet. Palvelusuunnitelmassa esitetään myös tehtäväalueiden keskeisimmät vuoden 2025 palveluihin ja toiminnan järjestämiseen liittyvät painopisteet/toimenpiteet:
Hallinto ja alueelliset palvelut:
- Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelman päivittäminen
- Kohtaamispaikkojen toiminnan uudelleenjärjestely ja huoltajien omatoimiaikojen mahdollistaminen vertaistapaamisiin
- Lempäälän lukion sisäänottomäärä on 140 opiskelijaa. Lisäksi laaditaan esiselvitys painotusluokkatoiminnasta
Opetuspalvelut:
- Oppimisen tuen lainsäädäntöuudistus 1.8.2025 ja henkilöstön kouluttaminen
- Hallitusohjelman mukaisesti kolmen (3) vuosiviikkotunnin lisäys äidinkieleen ja matematiikkaan vuosiluokilla 1–3
- Esi- ja perusopetuksen oppilaaksiottoalueiden uudistus 1.8.2025 osallistavan valmisteluprosessin myötä. Uudet oppilaaksiottoalueet palvelevat kouluverkon kokonaisuutta ja opetukseen soveltuvien tilojen tarkoituksenmukaista käyttöä. Turvataan alakoulujen tasainen oppilasmäärän jakautuminen, ottaen huomioon kehittämiskohteiden alla olevien koulujen tilanne
- Liikuntaluokka aloittaville 7. luokkalaisille sijoittuu sekä Sääksjärven että Hakkarin kouluun (ennakkovaikutusten arviointi, sis. lapsivaikutusten arviointi)
- Alkavan saksan kielen opetusryhmät (4. vuosiluokka) Lempoisten, Moision ja Sääksjärven kouluissa kieltenopiskelun jatkumon varmistamiseksi kaikissa yläkouluissa
- Saikantalon henkilöstön sisäinen rekrytointi ja toimintakulttuurin muotoilu aloitetaan keväällä 2025
- Koulukuljetuskilpailutukset tarvittavien reittien osalta yhteistyössä Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy:n kanssa
- Esi- ja perusopetuksen osalta alakouluikäisten oppilasmäärän lasku on n. 100 oppilasta vuodessa 2025–2027, mikä vaikuttaa henkilöstö-, tuki- ja tilatarpeisiin sekä edellyttää palveluverkon säännönmukaista tarkastelua yhteistyössä yhdyskunnan palvelualueen kanssa
Varhaiskasvatuspalvelut:
- Päiväkoti Kivitaskusta luovutaan 1.6.2025 alkaen
- Kotihoidontuen kuntalisäkokeilu päättyy osana kunnan sopeutustoimia 31.5.2025
- Yksityisen hoidon tuen kuntalisä pysyy osana palvelutarjontaa myös vuonna 2025
- Varhaiskasvatuksen osallistumisastetta ja lapsimäärän kehitystä seurataan aktiivisesti, henkilöstön rekrytoinnit suoritetaan harkiten, täyttölupamenettelyn kautta
- Palvelusetelimenojen budjetti pidetään vuoden 2024 tasolla
- Palvelusetelimenojen kehitystä seurataan aktiivisesti. Tampereen kaupunkiseudulla on sovittu, että palvelusetelin arvoa tarkastellaan vuosittain. Varhaiskasvatuksen palvelusetelilaki on valmisteilla ja sen pitäisi astua voimaan 1.8.2025 alkaen.
- Palvelusetelin käyttöä tullaan kunnassa rajoittamaan, mikäli kunnallisia varhaiskasvatuspaikkoja on vapaana. Asiakkaita ohjataan ensisijaisesti kunnallisten palveluiden piiriin.
- Saikantalon henkilöstön sisäinen rekrytointi ja toimintakulttuurin muotoilu aloitetaan keväällä 2025
Ruokapalvelut:
- Ruokapalvelun palveluverkkouudistus käynnistyi 1.8.2024, minkä myötä kunnassa on käytössä kaksi valmistuskeittiötä. Keskittämisellä pyritään entisestään vakiinnuttamaan ruokapalvelun tuotannonprosessia, hillitä kustannuksia ja huolehtia osaavan henkilöstön riittävyys valmistuskeittiöissä
- Ruokakasvatusta jatketaan päiväkodeissa ja kouluissa vaikuttamalla ruokailuun osallistumiseen ja monipuoliseen ravitsemukseen asiakaskohteissa säilyttämällä nykyinen palvelutaso. Ruokapalvelu kerää säännöllisesti asiakaspalautetta
- Puistoruokailupilottia toteutetaan kesällä 2025 kunnan etelä- ja pohjoispäässä
- Lempäälän lukion ateria- ja puhtauspalveluiden ostopalvelusopimus päättyy 12/2025, mikä edellyttää uutta kilpailutusta Lempäälän lukion ateria- ja puhtauspalveluista yhteistyössä Pirkanmaan Voimian kanssa
Vuoden 2025 talousarvion valmisteluprosessin yhteydessä on otettu käyttöön myös ns. ilmastobudjetointi. Asiaan liittyvää valmistelua on tehty kuntastrategian mukaisessa Ilmasto- ja energiajärkeä -kärkihankkeessa siten, että eri palvelualueet, prosessit ja tytäryhtiöt ovat tunnistaneet toimia, joilla on vaikuttavuutta eri päästösektoreiden CO2-päästöjen alenemaan. Valtaosa tunnistetuista toimista kohdistuu seuraaviin päästösektoriluokkiin
- kaukolämpö, kulutussähkö ja muu lämmitys
- tie- ja raideliikenne
- hiilinielut ja ilmastomuutokseen sopeutuminen
Vuonna 2024 tehdyssä valmistelussa on havaittu, että ilmastotoimien tunnistamisessa on vielä eroavaisuuksia eri palvelualueiden välillä. Asiaa pyritään edistämään vuoden 2025 aikana talousarvion palvelusuunnitelman toimeenpanon kautta. Ilmastotyötä edistävät merkittävimmät toimet pyritään kirjaamaan näkyviin vuoden 2025 palvelusuunnitelmiin. Osa tunnistettavista ilmastotoimista voi olla myös sellaisia, joiden eurovaikutusta tai päästöaleneman vaikutusta ei voida vielä tässä vaiheessa todentaa.
Kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisessa toiminnassa on tunnistettu esimerkiksi seuraavat ilmastotoimet:
- Liikunnallisen elämäntavan edistäminen lasten ja nuorten sekä perheiden arjessa
- Joukkoliikenteen suosiminen päiväkoti- ja koululaiskuljetuksissa sekä henkilöstön liikkumisessa
- Arjen ilmastokasvatus osana kestävää elämäntapaa
- Ruokahävikin hallinta yhteistyössä asiakkaiden kanssa osana ruokakasvatusta
- Yhteisöllisiä ruokahetkiä kehitetään yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa
- Raaka-aineiden kotimaisuusasteen pitäminen vähintään nykyisellä tasolla
- Keskitetyt hankinnat kuljetusten minimoimiseksi
Hallintosäännön mukaisesti esihenkilöille vahvistuu palvelusuunnitelman päätöksellä laskujen ja sisäisten erien hyväksymisoikeus. Muut mahdollisesti tarvittavat laskujen hyväksymisoikeudet annetaan hallintosäännön mukaisesti erillisellä palvelualueen johtajan viranhaltijapäätöksellä. Palvelualueiden johtajien laskujen hyväksymisoikeudet annetaan erillisellä kunnanjohtajan viranhaltijapäätöksellä.
Lapsivaikutusten arviointi kasvatus- ja opetuslautakunnan palvelusuunnitelmasta vuodelle 2025
Vaikutusten arvioinnilla varmistetaan, että tiedetään, mitä seurauksia päätöksillä on. Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti lapsia koskevissa asioissa on ensisijaisena perusteena huomioitava lapsen etu.
Sopeutustoimien osalta kasvatus- ja opetuslautakunnan osalta kunnanvaltuuston 27.11.2024 päättämä 250.000 euron lievennys varmistaa lasten oikeuksien toteutumisen toimintaympäristön muutosten aiheuttamista haasteista huolimatta seuraavasti:
- Lasten ja nuorten hyvinvointi
- Lempäälän kunta investoi edelleen lasten ja nuorten kasvuympäristöihin: varhaiskasvatukseen, koulutukseen ja lasten ja nuorten vapaa-ajan palveluihin
- Lasten ja nuorten eriarvoisuutta ja syrjäytymistä torjutaan aktiivisesti
- Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2025–2027 tavoitteiden edistäminen ja seuranta
- Laadukas varhaiskasvatus
- Lempäälän kunta varmistaa edelleen laadukkaan ja perheille vaihtoehtoja tarjoavan varhaiskasvatuksen
- Lempäälän kunta pitää päiväkotiryhmät kohtuullisen kokoisina, jotta varhaiskasvatukselle asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa jokaisen lapsen ja lapsiryhmän osalta
- Kunta takaa kaikille lapsille yhdenvertaisen oikeuden varhaiskasvatukseen
- Esi- ja perusopetus sekä lukiokoulutus
- Lempäälän kunta panostaa edelleen esi- ja perusopetukseen, toisen asteen koulutukseen sekä oppimisen tukeen, opinto-ohjaukseen ja koulutuksen keskeyttämisen ehkäisemiseen
- Esi- ja perusopetuksen ja lukiokoulutuksen saavutettavuus turvataan perheiden valintoja tukien
- Oppilaiden osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia kouluyhteisössä vahvistetaan. Oppilaat otetaan vahvasti mukaan kouluhyvinvoinnin kehittämiseen. Koulukiusaamisen ehkäiseminen sekä tunne- ja vuorovaikutuskasvatus ovat osa jokaisen koulun toimintakulttuuria. Koulukiusaamiseen on voimassa nollatoleranssi koko kunnassa.
- Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta sekä muu koulupäivän jälkeinen harrastustoiminta
.
- Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan saatavuus ja kohtuuhintaisuus turvataan kaikille esioppilaille sekä 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille
- Kerhotoimintaa sekä Harrastava koululainen -toimintaa järjestetään perusopetuksen oppilaille
- Lasten, nuorten ja perheiden palvelut
- Kohtaamispaikkojen toiminnan uudelleenjärjestely ja huoltajien omatoimiaikojen mahdollistaminen vertaistapaamisiin
- Lempäälän kunta osallistuu aktiivisesti perhekeskustoiminnan kehittämiseen. Perhekeskustoiminnassa palveluja kehitetään ja toteutetaan hallinto- ja sektorirajat ylittäen monitoimijaisesti sekä julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyönä
Lapsibudjetointi
Lempäälän kunta on mukana Pirkanmaan lapsibudjetointi -hankkeessa, jossa tavoitteena on parantaa lasten, nuorten ja perheiden palveluiden laatua ja vaikuttavuutta sekä vahvistaa resurssien kohdentamista oikeisiin palveluihin oikeaan aikaan.
Lapsibudjetointi on tiedolla johtamisen väline, jonka tavoitteena on lapsiin kohdistettujen panostusten ja niiden vaikuttavuuden tekeminen läpinäkyväksi julkisessa päätöksentekoprosessissa aina päätöksen suunnittelusta sen vaikutusten seurantaan.
Läpinäkyvyys mahdollistaa sellaisten lasten ja perheiden tuki- ja palvelukokonaisuuksien suunnittelun ja rakentamisen, jossa huomioidaan vaikutuksien aikaansaamiseksi tarvitut resurssit.
Tavoitteena on rakentaa integraatiota vahvistavaa yhteistyötä alueen kuntatoimijoiden kanssa.
Palvelusuunnitelmasta on tuotettu kokoava budjettianalyysi lasten oikeuksien näkökulmasta
• Oikeus opetukseen (artikla 28 ja 29)
• Oikeus vapaa-aikaan, leikkiin ja kulttuuriin (artikla 31)
Analyysiin tuotettu kustannustietoa toteutuneista ja budjetoiduista kokonaiseuroista sekä jaettuna kustannukset e/lapsi tai asukas
Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 9 luvun Taloudenhoito 2 §:n Talousarvion täytäntöönpano mukaan lautakunnat hyväksyvät talousarvioon perustuvan palvelusuunnitelmansa.
Lisätietoja: sivistysjohtaja Nina Lehtinen puh. 050 383 9789
Esittelijä Sivistysjohtaja
Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää edellä selostetun mukaisesti
1. hyväksyä vuoden 2025 talousarvion palvelusuunnitelman määrärahat ja tuloarviot vastuualueittain liitteiden mukaisesti;
2. todeta talousarvion tehtävä- ja vastuualueista vastaavat esihenkilöt liitteen mukaisesti ja
3. merkitä tiedoksi, että tehtäväalueiden esihenkilöt tarkistavat puolivuosittain sitovien sisäisten erien ajantasaisuuden.
Käsittely Keskustelun kuluessa lautakunnan 1. varapuheenjohtaja Hanna Kairimo teki seuraavan muutosesityksen kasvatuksen ja opetuksen palvelualueen palvelusuunnitelmaan vuodelle 2025: ”Aloittaville 7. vuosiluokan oppilaille liikuntaluokka toteutetaan Sääksjärven yläkoululla Hakkarin koulun sijaan”.
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että lautakunnan 1. varapuheenjohtaja Hanna Kairimon muutosesitystä kasvatuksen ja opetuksen palvelualueen palvelusuunnitelmaan vuodelle 2025 ei ollut kannatettu, joten se raukesi kannattamattomana.
Keskustelun kuluessa lautakunnan puheenjohtaja Antti Kiiveri teki seuraa-van muutosesityksen tämän pykälän selostusosaan kasvatuksen ja opetuksen palvelualueen palvelusuunnitelmasta vuodelle 2025: ”Liikuntaluokka aloittaville 7. luokkalaisille sijoittuu sekä Sääksjärven että Hakkarin kouluun”.
Lautakunnan 1. varapuheenjohtaja Hanna Kairimo ja lautakunnan jäsen Tuukka Liuha kannattivat puheenjohtaja Antti Kiiverin tekemää muutosesi-tystä.
Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että esittelijän pohjaehdotus on JAA ja lautakunnan puheenjohtaja Antti Kiiverin muutosesitys on EI. Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi puheenjohta-jan ehdotukset yksimielisesti.
Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 3 JAA-ääntä (Hytönen Erkki, Kunnas Jorma, Lindholm Henri) ja 6 EI-ääntä (Backlund-Palander Birgit, Kairimo Hanna, Kiiveri Antti, Koivuluoma Mikko, Lilja Raili, Liuha Tuukka).
Puheejohtaja totesi, että äänin 3–6 lautakunnan puheenjohtaja Antti Kiiverin tekemä muutosesitys on tullut osaksi kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöstä.
Keskustelun kuluessa lautakunnan jäsen Tuukka Liuha teki seuraavan lisäysesityksen kasvatuksen ja opetuksen palvelualueen palvelusuunnitelmaan vuodelle 2025: ”Koulukiusaamiseen on voimassa nollatoleranssi koko kunnassa”.
Keskustelun kuluessa puheenjohtaja tiedusteli, kannattaako kasvatus- ja opetuslautakunta lautakunnan jäsen Tuukka Liuhan tekemää lisäysesitystä, ja voidaanko se hyväksyä yksimielisesti. Kasvatus- ja opetuslautakunta kannatti tehtyä lisäysesitystä ja hyväksyi sen yksimielisesti.
Puheenjohtaja totesi, että lautakunnan jäsen Tuukka Liuhan tekemä lisäysesitys on tullut osaksi kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöstä.
Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti hyväksyä Kasvatuksen ja opetuksen palvelualueen palvelusuunnitelman vuodelle 2025 tämän pykälän käsittelyn aikana hyväksytyillä muutoksilla
Merkittiin pöytäkirjaan, että esittelijä Nina Lehtinen jätti kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöksestä eriävän mielipiteen.
Merkittiin pöytäkirjaan, että lautakunnan jäsen Henri Lindholm jätti päätöksestä seuraavan eriävän mielipiteen: ”Jätän eriävän mielipiteen lautakunnan äänestyksen jälkeiseen päätökseen pykälään 113. Perusteena se, että mielestäni liikuntaluokka olisi niin laadullisesti, kustannusten kannalta ja järjestämisen kannalta järkevin ollut järjestää keskeisellä paikalla sijaitsevassa Hakkarin koulussa. Tätä perustelua tukee myös sivistysjohtajan kokouksessa esittämät perustelut.”
Merkittiin pöytäkirjaan, että tämän pykälän selostusosan kohtaan ”Opetuspalvelut” tehtiin seuraava tekninen korjaus: ”Kuntien hankintayhtiö Oy:n” korjattiin muotoon ”Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy:n”.
Merkittiin pöytäkirjaan, että tämän pykälän liitteeseen 4 Kasvatuksen ja opetuksen palvelualueen palvelusuunnitelma sivun 9 taulukkoon todettiin seuraava tekninen korjaustarve: perheiden lukumäärä TA 2024 ”232” on korjattava muotoon ”221”.
Merkittiin pöytäkirjaan, että lautakunnan 2. varapuheenjohtaja Johanna Kalliomäki poistui kokouksesta klo 18:38 tämän pykälän käsittelyn aikana.
Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin tauko klo 18:38–18:48 välisenä aikana tämän pykälän käsittelyn aikana.
Merkittiin pöytäkirjaan, että lautakunnan jäsen Tuukka Liuha ilmoitti esteellisyydestä (yhteisöjäävi) ja poistui kokouksesta tämän pykälän kohdan ”Ruokapalvelut” käsittelyn ajaksi klo 19:24–19:25.
Tiedoksi rehtorit, varhaiskasvatusyksiköiden johtajat, varhaiskasvatuspäällikkö, ruokapalvelupäällikkö, kehittämispäällikkö, talousprosessi
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |