Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 10.09.2024/Pykälä 129


 

Oikaisuvaatimuksen käsittely, Rautasemantien kunnossapitoavustus vuodelta 2023

 

Yhdyskuntalautakunta 10.09.2024 § 129  

216/02.05.01.00/2024  

 

 

 Valmistelija: infrapäällikkö Tiina Pekkala

 

Infrapäällikkö on tehnyt viranhaltijapäätöksen 23.5.2024 § 78 Rautasemantien yksityistien kunnossapitoavustuksesta v. 2023.

 

Oikaisuvaatimus

 

Oikaisuvaatimuksen on jättänyt tiehoitokunnan sihteeri.

Päätöksen mukaan kunnossapitotoimia on hyväksytty 5.057,88 € edestä, mutta hakemuksessa oli esitetty suurempi määrä kuluja 6.711,79 €. Osa aurauslaskuista oli v. 2022 kuluja ja viranhaltijapäätöksessä oli hylätty v. 2022 aurauskulut 1.636,80 € sekä aurausviittatalkoiden eväät 17,11 €. Tiehoitokunnan sihteerin mukaan aikaisempina vuosina on laitettu kulut laskutuspäivän mukaisella periaatteella ja aiempina vuosina kulut on hyväksytty, joten tällä kertaa tehty päätös poikkeaa aiemmasta käytännöstä, ilman että käytännön/tulkintatavan muuttumisesta olisi erikseen tiedotettu.

 

Oikaisuvaatimuksen liitteeksi on laitettu v. 2023 aurauskulut 1.716,00 €, jota ei ollut alkuperäisessä avustushakemuksessa.

 

Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan kuntaa maksamaan maksimiavustussumma 3.503,50 € päätöksen mukaisen 3.287,62 € sijaan.

 

Päätöksen perustelut

 

Yksityisteiden kunnossapitoavustusten periaatteet on hyväksytty yhdyskuntalautakunnassa 7.2.2023.

 

Periaatteiden kohdan 8. mukaan: Vain tien kunnossapitoon liittyvät kustannukset hyväksytään (toimenpiteet ja materiaalit). Hallinnollisia tai muita yleiskuluja ei hyväksytä.

Kohdan 10. mukaan: Avustusta haetaan edellisen vuoden kunnossapitokustannuksiin (1.1.-31.12.).

 

Viranhaltijapäätös on tehty oikein edellä mainittuja periaatteita noudattaen ja tiekunnan toimittamien liitteiden mukaisesti.

 

Tiekunta on lähettänyt oikaisuvaatimuksen litteenä vuonna 2023 suoritettua kunnossatoimea koskevan laskun, joka ei ollut mukana alkuperäisessä avustushakemuksessa.

 

Lempäälän kunta katsoo, että Rautasemantien tiekunnan oikaisuvaatimus voidaan hyväksyä ja hyväksytään jälkikäteen toimitettu avustusvuotta 2023 koskeva lasku, vaikka alkuperäinen päätös oli tehty tiekunnan toimittamien liitteiden ja yksityisteiden kunnossapitoavustusten periaatteiden mukaisesti oikein.

 

Näin ollen ykistyistieavustusta maksetaan enimmäiskunnossapitokustannusten mukaisesti 1100€/km, avustusprosentti on 65 % eli yhteensä 3503,50 €.

 

 

Toimivalta: Kuntalain 134 §:n mukaan yhdyskuntalautakunta käsittelee alaisensa viranhaltijoiden päätöksistä tehdyt oikaisuvaatimukset.

 

Lisätietoja: infrapäällikkö Tiina Pekkala puh. 050 383 9422.

 

Esittelijä Yhdyskuntajohtaja

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta hyväksyy Rautasemantien yksityistien oikaisuvaatimuksen ja myöntää avustusta vuoden 2023 kunnossapitotoimista 3503,50 €.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että infrapäällikkö Tiina Pekkala oli asiantuntijana läsnä pykälän käsittelyn ajan.

 

Otteet Rautasemantien yksityistien tiehoitokunta