Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 10.09.2024/Pykälä 128


 

Investointikoritusten päivitys syyskuu 2024

 

Yhdyskuntalautakunta 10.09.2024 § 128  

106/02.02.00/2024  

 

 

 Valmistelija Joonas Junno, infrarakennuttajainsinööri

 

Liikenneväylät ja viheralueet

 

Vuoden 2023 investointikohteiden listalla oli Hiiroksentie. Investointikohteen hanke, Hiiroksentien alueen kunnallistekniikka, viivästyi sopimuksen mukaisesta valmistumisajankohdasta johtuen ennakoitua haastavammista olosuhteista sekä kolmansien osapuolien tarpeista. Tilaaja ja urakoitsija eivät päässeet yhteisymmärykseen viivästyssakon suuruudusta vuoden 2023 aikana eikä näin ollen ollut edellytyksiä pitää urakan taloudellista loppuselvitystä. Hiiroksentien investointikohde suljettiin vuoden 2023 lopussa ja kaikki sopimuksen mukaiset kustannukset eivät olleet selvillä ennen taloudellisen loppuselvityksen pitoa.

 

8.8.2024 pidetyssä neuvottelussa tilaaja ja urakoitsija pääsivät yhteisymmärrykseen viivästyssakon määrästä, jonka seurauksena taloudellinen loppuselvitys pidettiin 13.8.2024. Loppuselvityksen seurauksena tilaaja maksaa urakoitsijalle 68 037,37 €. Summa koostuu laskuttamattomista maksuerätaulukon mukaisista maksueristä sekä urakan aikana toteutetuista lisä- ja muutostöistä sekä määrämuutoksista.

 

Liikenneväylät ja viheralueet hankeryhmän saneerauskohteisiin on tarpeen nostaa A-koriin Hiiroksentie, jotta loppuselvityksen seurauksena tilaajalle tulleet kustannukset voidaan ohjata oikealle investointikohteelle. 

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 9 luvun 2 §:n mukaan lautakunnat hyväksyvät talousarvioon perustuvan palvelusuunnitelmansa, jonka yhteydessä toimielin hyväksyy talousarvion investointiosaan perustuvat hankeryhmäkohtaiset hankeluettelot (-suunnitelmat).

 

Lisätietoja: infrapäällikkö Tiina Pekkala, p. 050 383 9422

 

Esittelijä Yhdyskuntajohtaja

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta päättää nostaa Liikenneväylät ja viheralueet hankeryhmän saneerauskohteisiin A-koriin Hiiroksentien

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että infrapäällikkö Tiina Pekkala oli asiantuntijana läsnä pykälän käsittelyn ajan.

 

Tiedoksi Talousjohtaja, talousasiantuntija