Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 128


 

Kyläkoulun rehtori  -virkanimikkeen muuttaminen koulunjohtajaksi 1.8.2024 lähtien

 

Kunnanhallitus 27.05.2024 § 128  

473/01.01.00/2024  

 Valmistelija sivistysjohtaja Nina Lehtinen

 

Lempäälän kunnassa toimii kyläkoulujen (Kelho, Kuokkala, Lastunen, Mattila sekä Nurmi ja Säijä, yhteinen rehtori) rehtoreina viranhaltijoita, joiden luokanopettajan virkaan kuuluu virkamääräyksellä rehtorin tehtävät.

Käytännössä luokanopettajana toimivat rehtorit ovat ensisijaisesti luokanopettajia, jotka OVTES-virkaehtosopimuksen mukaisesti saavat huojennuksen opetustunneista ja koulunjohtajakorvauksen rehtorille (jatkossa koulunjohtajalle) kuuluvien tehtävien hoitamisesta. 

 

Virkarehtoreilla keskimääräinen viikkotyöaika on 36h15min, ja heille laaditaan vuosityösuunnitelma virkaehtosopimuksen edellyttämällä tavalla ja sen toteutumista seurataan säännöllisesti

 

Ehdotusta virkanimikkeen muuttamisesta kyläkoulujen rehtoreiden osalta on valmisteltu yhteistyössä asianosaisten kyläkoulujen rehtoreiden ja JUKO:n pääluottamusmiehen kanssa.

 

Jatkossa edellytetään koulun olevan kaksisarjainen (jokaisella luokalla on vähintään kaksi rinnakkaisluokkaa), jotta sitä johtavaa henkilöä kutsutaan rehtoriksi.

 

Lempäälän kunnan hallintosäännön 7 luvun 2 §:n mukaan kunnanhallitus päättää vakituisten virkojen perustamisesta, lakkauttamisesta ja virkanimikkeen muuttamisesta.

 

Lisätietoja sivistysjohtaja Nina Lehtinen, puh. 050 383 9789.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää muuttaa kyläkoulun rehtori -virkanimikkeen koulunjohtajaksi 1.8.2024 lähtien edellä selostetun mukaisesti.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

Tiedoksi Kyläkoulujen rehtorit (koulunjohtajat), sivistysjohtaja, HR, kasvatus- ja opetuslautakunta