Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 105



 

Äänestysaluejaon muuttaminen/Kuokkala

 

Keskusvaalilautakunta 13.12.2023 § 40 

 

 

 

 Valmistelija hallintopäällikkö Riku Rekonen ja järjestelmäasiantuntija Markku Sinisalo

 

Keskusvaalilautakunta päätti 5.9.2023 § 31 esittää, että Kuokkalan vaalipaikkojen lisäämisen valmistelu käynnistetään.

 

Vaalilain 8 §:n mukaan kunta muodostaa yhden äänestysalueen, jollei sitä ole tarpeen jakaa useampaan äänestysalueeseen. Äänestysalueiden pinta-alasta tai asukasmäärästä ei vaalilaissa ole tarkempia määräyksiä. Äänestysalueista päättää valtuusto. Aikaisempiin vuosiin perustuen äänestysaluemuutoksesta tulee ilmoitaa Digi- ja väestötietovirastolle elokuun loppun mennessä eli tässä tapauksessa 31.8.2024 mennessä. Vaalilain 8§ 2 momentin mukaan valtuuston päätös äänestysalueista tulee voimaan kalenterivuoden alussa, jos päätös on tehty ja siitä on ilmoitettu DVV:lle viimeistään edellisen vuoden elokuussa.

 

Kunnan ilmoittaman päätöksen perusteella DVV huolehtii siitä, että väestötietojärjestelmän rakennustietoihin merkitään jokaiselle rakennukselle oikea, valtuuston päätöksen mukainen tieto äänestysalueesta. DVV huolehtii myös siitä, että äänestysalueiden

tiedot ovat ajan tasalla vaalitietojärjestelmässä silloin, kun äänestyspaikkojen tietojen ylläpito kulloinkin toimitettavaa vaalia varten alkaa.

 

Äänestysalue määrittää äänestäjän vaalipäivän äänestyspaikan. Kun vaalien äänioikeusrekisteri perustetaan väestötietojärjestelmän tiedoista, äänioikeutetun äänestysalue määritellään hänen asuinrakennukselleen merkityn tiedon perusteella. Tämän perusteella määräytyy se, minkä äänestysalueen ja äänestyspaikan vaaliluetteloon henkilö lisätään, ts. missä hän voi vaalipäivänä äänestää. Asunnottomien, laitoksissa asuvien ja ulkomailla vakinaisesti asuvien äänioikeutettujen äänestysalueen valtuusto määrää kunnan äänestysaluejaon muuttamista koskevassa

päätöksessään erikseen.

 

Ilmoituksessa tulee olla:

 

  • ote valtuuston pöytäkirjasta, josta päätös ilmenee
  • ne kirjalliset selvitykset mahdollisine karttaliitteineen, joilla muutos on esitelty valtuuston päätöksen tekoa varten (voivat sisältyä em. otteeseen, jolloin ei ole tarvetta toimittaa erikseen)

 

Ilmoitukseen sisältyvissä asiakirjoissa tulee kaikissa tapauksissa olla yksilöitynä selkeästi mistä äänestysalueen jaotuksen muuttamisessa on asiallisesti kysymys. Ilmoituksesta on käytävä selkeästi ilmi, mitkä alueet liittyvät yhteen ja mitkä jakaantuvat, sillä äänestysalue rekisteröidään väestötietojärjestelmässä jokaisen yksittäisen rakennuksen

tiedoksi.

 

Kun äänestysaluejaon muutoksessa on kysymyksessä vanhojen äänestysalueiden jakaminen niin, että kaikki alueen rakennukset eivät siirry samalle uudelle

alueelle, toteutetaan äänestysaluemuutosten rekisteröinti paikkatietotekniikan avulla. Ilmoituksessa tulee olla sähköisessä, koneluettavassa paikkatietoformaatissa tiedot äänestysalueiden uusista rajoista, joiden perusteella DVV paikantaa kunnan kaikki rakennukset VTJ:n tietojen (rakennusten keskipisteiden koordinaatit) avulla.

 

Äänestysalueen pakollisena tietona on numerotunnus, myös jos kunnassa on vain yksi äänestysalue eli kuntaa ei ole jaettu äänestysalueisiin. Kunnan ainoan äänestysalueen numerotunnus on aina 001. Äänestysalueen numerotunnus on väliltä 001–999 ja numeron perään on tarvittaessa

mahdollista lisätä iso kirjain (A, B…) eli ns. jakokirjain. Äänestysalueet tulisi pyrkiä numeroimaan 001:stä alkaen peräkkäisin numeroin ja jakokirjaimia

tulisi käyttää vain harvinaisemmissa tilanteissa, kuten olemassa olevaa

äänestysaluetta useampaan äänestysalueeseen jaettaessa.

 

Äänestysaluejaon muuttamista koskevassa kunnanvaltuuston päätöksessä on ratkaistava myös, mikä kunnan äänestysalueista on käytössä niillä kunnan äänioikeutetuilla, joita ei ole merkitty väestötietojärjestelmässä asuvaksi minkään kiinteistön (rakennuksen ja huoneiston) kohdalle.

Vailla vakinaista asuntoa olevien sekä hoito- ym. laitoksissa asuvien kuntalaisten lisäksi tähän ryhmään kuuluu kunnan ns. poissaoleva väestö, eli ulkomailla vakinaisesti asuvat Suomen kansalaiset (ulkosuomalaiset).

 

Äänestysalueen nimen tulisi olla selkeä ja kuvaava, esim. maantieteelliseen alueeseen viittaava. Äänestysalueen nimenä ei tule käyttää vaalipäivän äänestyspaikan nimeä. Kaupungin/kunnanosien, kylien ja vastaavien yhdyskuntarakenteeseen viittaavien selkeiden ja asukkaiden yleisesti tuntemien paikannimien käyttö on suositeltavaa. Useammalle äänestysalueelle voidaan antaa sama nimi, jos se on perusteltua (esim.

kaupunginosan suuren koon vuoksi), mutta tällöin nimen perään tulee liittää iso kirjain tai roomalainen numero erottamaan saman nimiset äänestysalueet toisistaan.

 

Keskusvaalilautakunnan kokouksessa keskustellaan mahdollisuudesta jakaa Kuokkalan äänestysalue jatkovalmistelua varten.

 

 

Toimivalta: Vaalilain mukaan lopullisen päätöksen äänestysaluejaosta tekee kunnanvaltuusto.

 

 

Lisätietoja: hallintojohtaja Riina Kivistö, puh. 040 133 7485 ja hallintopäällikkö Riku Rekonen, puh. 050 383 9076.

 

 

Esittelijä Hallintopäällikkö

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta merkitsee valmistelutilanteen tiedoksi ja käy lähtetekeskustelun jatkovalmisteluun liittyen.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta merkitsi valmistelutilanteen tiedoksi ja kävi lähetekeskustelun jatkovalmisteluun liittyen. Keskusvaalilautakunta totesi, että jatkovalmistelu tehdään siten, että rata on äänestysalueen jakamisen lähtökohta.

 

 

Keskusvaalilautakunta 17.04.2024 § 23 

 

 

 

 Valmistelija hallintopäällikkö Riku Rekonen, järjestelmäasiantuntija Markku Sinisalo, hallintosihteeri Emma Tammelin, hallintosihteeri Riku Hevonkorpi ja paikkatietoinsinööri Eero Suominen

 

Valmistelua on jatkettu hallintoprosessin ja yhdyskunnan palvelualueen yhteistyönä.

 

 

Äänioikeutetut Presidentinvaaleissa 2024 äänestysalueittain

 

 

Kaavoitus ja asukasmäärän kehitys

 

Nykyiset asukasmäärät (koko väestö huomioiden, ei pelkästään äänestysikäisten määrä) jakautuvat alueen sisällä seuraavasti: radan länsipuolella noin 3200 ja radan itäpuolella noin 2600. Arvion mukaan Itä- ja länsipuoli voivat olla asukasmääriltään hyvinkin tasoissa noin 10 vuoden aikajänteellä.

 

Suurimpina kasvualueina lähivuosina radan itäpuolella ovat:

- Saikan asuntomessualueen (v.2026) rakentuminen. (Ennakoitu kasvu 350 asukasta),

- Lohikallion alueen rakentuminen (Ennakoitu kasvu 415 asukasta)

- Marjamäen eteläosan kaava-alue. (Ennakoitu kasvu on koko kaava-alueella n. 3850

  henkilöä. Osa kaava-alueesta kuuluu toiseen äänestysalueeseen. Alueella asui n. 150 henkilöä vuonna 2022.)

 

Suurimpina kasvualueina lähivuosina radan länsipuolella ovat:

- Pappilan alue (Ennakoitu kasvu 275 asukasta. Kaava hyväksymiskäsittelyssä arviolta v. 2027)

- Humalamäen alue (Ennakoitu kasvu 504 asukasta)

- Mäkiniemen alue (Ennakoitu kasvu 70 asukasta. Kaavahankkeen tavoitteena on osoittaa alueelle keskitehokasta asuinrakentamista. Kaava on lainvoimainen v. 2025).

 

 

 

 

 

 

 

Äänestysaluejaon muuttamista koskevassa kunnanvaltuuston päätöksessä

on ratkaistava myös, mikä kunnan äänestysalueista on käytössä niillä

kunnan äänioikeutetuilla, joita ei ole merkitty väestötietojärjestelmässä

asuvaksi minkään kiinteistön (rakennuksen ja huoneiston) kohdalle.

Vailla vakinaista asuntoa olevien sekä hoito- ym. laitoksissa asuvien

kuntalaisten lisäksi tähän ryhmään kuuluu kunnan ns. poissaoleva väestö,

eli ulkomailla vakinaisesti asuvat Suomen kansalaiset (ulkosuomalaiset).

Tällä hetkellä em. äänoikeutetut ovat kuuluneet äänestysalueeseen 004 Lempoisten eteläinen.

 

Valmistelussa on äänestysalueiden numeroinnin osalta kiinnitetty huomiota siihen, että muutokset kohdistuisivat mahdollisimman vähän muihin ääänestysalueisiin kuin nyt jaettavaan Kuokkalan äänestysalueeseen.

 

DVV:n tarvitsema paikkatietoaineisto uusista äänestysalueista valmistellaan heti, kun lopullinen päätös kunnanvaltustossa on tehty.

 

Lisätietoja:  hallintopäällikkö Riku Rekonen puh. 050 3839 076, hallintosihteeri Emma Tammelin, puh. 040 1871 057 ja hallintosihteeri Riku Hevonkorpi, puh. 041 7310 412 sekä hallintojohtaja Riina Kivistö.

 

Esittelijä Hallintopäällikkö

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että

- nykyinen Kuokkalan äänestysalue jaetaan kahteen äänestyslaueeseen vuoden 2025 alusta lukien alla  olevan taulukon mukaisesti
- ne henkilöt, joita ei ole väestötietojärjestelmässä merkitty minkään kiinteistön kohdalle, kuuluvat äänestysalueeseen 004 Lempoisten eteläinen

 

 

Vanhat äänestysalueet

Uudet äänestysalueet

001 Kulju

001 Kulju

002 Kuokkala

002 ”Uusi nimi”

003 Lempoisten pohj.

003 Lempoisten pohj.

004 Lempoisten etel.

004 Lempoisten etel.

005 Nurmi-Säijä

005 Nurmi-Säijä

006 Sääksjärven länt.

006 Sääksjärven länt.

007 Sääksjärven itäin.

007 Sääksjärven itäin.

 

008 ”Uusi nimi”

 

 

Päätös Keskusvaalilautakunta päätti esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että

- nykyinen Kuokkalan äänestysalue jaetaan kahteen äänestyslaueeseen vuoden 2025 alusta lukien alla olevan taulukon mukaisesti
- ne henkilöt, joita ei ole väestötietojärjestelmässä merkitty minkään kiinteistön kohdalle, kuuluvat äänestysalueeseen 004 Lempoisten eteläinen 

 

 

Vanhat äänestysalueet

Uudet äänestysalueet

001 Kulju

001 Kulju

002 Kuokkala

002 Kuokkala

003 Lempoisten pohj.

003 Lempoisten pohj.

004 Lempoisten etel.

004 Lempoisten etel.

005 Nurmi-Säijä

005 Nurmi-Säijä

006 Sääksjärven länt.

006 Sääksjärven länt.

007 Sääksjärven itäin.

007 Sääksjärven itäin.

 

008 Kuivaspää

 

 

Kunnanhallitus 06.05.2024 § 105  

844/00.00.00/2023  

 

 

 Lisätietoja: hallintojohtaja Riina Kivistö, puh. 040 133 7485 ja hallintopäällikkö Riku Rekonen, puh. 050 383 9076.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että

- nykyinen Kuokkalan äänestysalue jaetaan kahteen äänestyslaueeseen vuoden 2025 alusta lukien alla olevan taulukon mukaisesti
- ne henkilöt, joita ei ole väestötietojärjestelmässä merkitty minkään kiinteistön kohdalle, kuuluvat äänestysalueeseen 004 Lempoisten eteläinen

 

Vanhat äänestysalueet

Uudet äänestysalueet

001 Kulju

001 Kulju

002 Kuokkala

002 Kuokkala

003 Lempoisten pohj.

003 Lempoisten pohj.

004 Lempoisten etel.

004 Lempoisten etel.

005 Nurmi-Säijä

005 Nurmi-Säijä

006 Sääksjärven länt.

006 Sääksjärven länt.

007 Sääksjärven itäin.

007 Sääksjärven itäin.

 

008 Kuivaspää

 

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.