Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 104


 

Maaseutuasiamiesten virkanimikkeiden muuttaminen maaseutuasiantuntijoiksi

 

Kunnanhallitus 06.05.2024 § 104  

361/01.01.03/2024  

 

 Valmistelija maaseutupäällikkö Timo Perälampi

 

Lempäälän kunnan isännöimänä Pirkanmaalla toimii kolmentoista kunnan kokoinen maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alue (Akaa, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Pälkäne, Tampere, Urjala, Valkeakoski, Vesilahti ja Ylöjärvi). Maaseutuelinkeinoviranomaistoimintaa hallinnoi kunnan elinvoimapalveluiden vastuualueeseen kuuluva maaseutupalvelut, johon tällä hetkellä kuuluu maaseutupäällikkö ja yhdeksän maaseutuasiamiestä.

 

Maaseutuasiamiehet toimivat virkatehtävissä maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueella kunnan maaseutuelinkeinoviranomaisena hallintosäännössä maaseutuasiamiehelle määritellyn erityistoimivallan mukaisesti. Maaseutuasiamiehet muun muassa huolehtivat asiakaspalvelu- ja asiantuntijatehtävissä maaseutuelinkeinolain ja muiden maaseutuelinkeinoja koskevien lakien, asetusten, päätösten sekä Euroopan unionin säädösten täytäntöönpanosta kuntatasolla. Maaseutuasiamiesten keskeisimmät tehtävät ovat maataloustuki- ja korvausasioiden hoitaminen, hallinnollisten valvonta- ja tarkastustehtävien ja vahinkoarvioiden suorittaminen sekä asiakkaiden viranomaisneuvonta ja erilaiset asiantuntijalausunnot ja alkutuotannon varautumis- ja valmiustehtävät. Myös eläintenpitäjäksi rekisteröintitehtävät ja eläinten merkintään ja rekisteröintiin liittyvät asiantuntijatehtävät kuuluvat maaseutuasiamiesten tehtäviin.

 

Virkanimikkeen muutos kuvaa paremmin maaseutuelinkeinoviranomaisten nykyistä tehtäväkuvaa. Lisäksi maaseutupalveluissa on noussut esiin sukupuolineutraalin ammattinimikkeen käyttöönoton mahdollisuus. Maaseutuasiamiehen virkanimikkeen muuttamisesta maaseutuasiantuntijaksi on järjestetty 10.4.2024 muutosneuvottelu, johon on osallistunut maaseutupalveluiden koko henkilöstö. Nimikemuutoksella ei ole vaikutusta palvelussuhteen ehtoihin ja voimassa olevan tehtäväkuvan sisältöön.

 

Vakanssi,

nykyinen virkanimike

Vakanssi,

virkanimike 1.6.2024 alkaen

24, Maaseutuasiamies

24, Maaseutuasiantuntija

25, Maaseutuasiamies

25, Maaseutuasiantuntija

26, Maaseutuasiamies

26, Maaseutuasiantuntija

27, Maaseutuasiamies

27, Maaseutuasiantuntija

28, Maaseutuasiamies

28, Maaseutuasiantuntija

2045, Maaseutuasiamies

2045, Maaseutuasiantuntija

2046, Maaseutuasiamies

2046, Maaseutuasiantuntija

2047, Maaseutuasiamies

2047, Maaseutuasiantuntija

2048, Maaseutuasiamies

2048, Maaseutuasiantuntija

 

Muutos tulee huomioida myös kunnan hallintosäännössä; 3 luku Henkilöstöorganisaatio ja toimivalta, 8 § Elinvoimapalveluiden viranhaltijoiden toimivalta, 8.1.3 Maaseutuasiamies. Tämä muutos huomioidaan seuraavan hallintosäännön päivityksen kohdalla.

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan (voimaantulo 1.5.2024) hallintosäännön 7 luvun Toimivalta henkilöstöasioissa 2 §:n Viran perustaminen, lakkauttaminen ja virkanimikkeen muuttaminen, mukaan kunnanhallitus päättää virkanimikkeen muuttamisesta.

 

Lisätietoja: maaseutupäällikkö Timo Perälampi, puh. 050 383 9624 ja elinvoimapäällikkö Maria Virtanen, puh. 040 539 2508.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1. muuttaa esitetyt virkanimikkeet selostusosan mukaisesti,
2. esittää kunnanvaltuustolle, että tarvittavat muutokset tehdään kunnan hallintosääntöön seuraavan päivityksen yhteydessä.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

Tiedoksi Elinvoimapalvelut/maaseutupalvelut, henkilöstöprosessi, hallintoprosessi