Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 16.04.2024/Pykälä 41


 

Palvelusetelin arvon indeksitarkistus 1.8.2024 alkaen

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 16.04.2024 § 41  

307/12.07.00.01/2024  

 

 

 Valmistelija varhaiskasvatuspäällikkö, Mirva Ritari

  varhaiskasvatuksen palvelusihteeri, Pauliina Lähdevuori

 

 

Tampereen kaupunkiseudulla on tehty yhteinen yksityisen varhaiskasva-tuksen palvelusetelisääntökirja vuodesta 2013. Tampereen kaupunkiseu-dun yksityiset palveluntuottajat ovat velvollisia noudattamaan sääntökirjan ja sen kuntakohtaisen liitteen ehtoja siitä alkaen, kun palveluntuottaja on hyväksytty palvelusetelillä tuotettavien varhaiskasvatuspalveluiden tuottajaksi.

 

Sääntökirjassa aiemmin määriteltiin, että palvelusetelin arvo tarkistetaan aina parillisten vuosien keväällä. Vuonna 2023 tehtiin ylimääräinen tarkistus palvelusetelin arvoon kohonneiden palkka-, vuokra-, sähkö- ja ruokakustannuksien johdosta palveluntuottajien pyynnöstä. Samassa yhteydessä alle kolmevuotiaan palvelusetelin kerroin tarkistettiin.

 

Jatkossa palvelusetelin arvo tarkistetaan vuosittain.

 

Palvelusetelin arvon indeksitarkistus

 

Palvelusetelin arvon indeksitarkastuksessa on huomioitu palkansaajien ansiotasoindeksin ja elinkustannusindeksin muutokset, yhteensä 5,38 %.

 

Palvelusetelin arvoksi esitetään hintaindeksin tarkistuksen jälkeen 1.8.2024 alkaen yli 3-vuotiaille lapsille 949,00 euroa/lapsi kuukaudessa (nykyinen 901€/lapsi/kk). Korotus nykyiseen palveluseteliin on 48€/lapsi/kk.

 

 

Alle 3-vuotiaan palvelusetelin arvon kerroin on sääntökirjan kuntakohtaisen liitteen mukaan 1,56, jolloin palvelusetelin arvo alle 3-vuotiaalla on 1480,00 euroa/lapsi kuukaudesssa (nykyinen 1405€/kk/lapsi). Korotus nykyiseen palveluseteliin 75€/lapsi/kk.

 

Asiakkaan omavastuuosuus palvelusetelin arvosta on tuloperustainen ja se määritetään varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain perusteiden mukaisesti, mahdolliset sisarusalennukset huomioiden.

 

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosääntö, 5 luku Toimielinten tehtävät ja toimivallanjako, 3§ Lautakuntien yleistehtävät ja ratkaisuvalta, kohdan 8 mukaan lautakunnat päättävät palvelualuuensa hinnoista, maksuista, vuokrista ja korvauksista.

 

Lisätietoja: sivistysjohtaja Nina Lehtinen, p. 050 383 9789, varhaiskasvatuspäällikkö Mirva Ritari, p. 044 423 5908

 

 

 

 

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää edellä selostetun mukaisesti, että 1.8.2024 alkaen yli 3-vuotiaasta maksettavan palvelusetelin suurin arvo on 949,00 euroa ja alle 3-vuotiaasta lapsesta maksettavan palvelusetelin suurin arvon on 1480,00 euroa kuukaudessa.

 

Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että varhaiskasvatuspäällikkö Mirva Ritari oli asiantuntijana läsnä tämän pykälän käsittelyn ajan.

 

 

 

Otteet Yksityiset palveluntuottajat

 

Tiedoksi Varhaiskasvatuksen palvelusihteeri, varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö