Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 24.04.2024/Pykälä 21



 

Hauralan aurinkovoimalan osayleiskaavan hyväksyminen, kaava 12025

 

Kunnanhallitus 11.12.2023 § 295 

 

 

 Valmistelija yleiskaavoittaja Sini Suontausta

 

Kunnanvaltuusto hyväksyi Hauralan eteläosan osayleiskaavan 22.5.2023 48 §. Päätöksestä valitettiin Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Valittajien kanssa neuvoteltiin asiasta 9.11.2023 ja he lupasivat vetää valituksensa pois, jos kunta laittaa yleiskaavan kaakkoislaidassa, junaradan länsipuolella ja Turuntien itäpuolella sijaitsevan energiahuollon alueen (EN) ja siihen kuuluvan suojaviheralueen (EV) yleiskaavaehdotuksen uudelleen nähtäville ja näin korjaavat tapahtuneen menettelyvirheen. Kunta lupasi toimia sovitulla tavalla. Valittajat peruuttivat valituksen ja hallinto-oikeuden päätös peruutuksesta on annettu 23.11.2023.

 

Valituksen alaisena ollut osa nimettiin Hauralan aurinkovoimalan osayleiskaavaksi (12025) ja laitettaan uudelleen ehdotuksena nähtäville ja muu osa yleiskaavasta tulee voimaan kuulutuksella liitekartan mukaisena. Kaavoituksen tavoitteena on tarkentaa Hauralan eteläosan osayleiskaavan valituksen alaisen alueen EN-alueen sekä sen eteläpuolinen EV-alueen kaavamääräyksiä, jotta varmistutaan, että kaavoitusprosessi sekä selvitykset ja vaikutusten arviointi ovat maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset.

 

Yleiskaavaehdotuksessa EN- ja EV -alueiden kaavamääräykset ovat tarkennettu yhteneväisiksi alueella vireillä olevan Myllyvainion asemakaavan kaavamääräysten kanssa, niin että energiahuollon alueelle (EN) on mahdollista sijoittaa vain aurinkovoimalan, maalämpökaivoja sekä niiden huoltoon liittyvien energiahuollon rakennuksia ja rakenteita varten. Edellisiin liittymätön laajempi ja liikennetuotoksiltaan merkittävämpi rakentaminen on kiellettyä. Suojaviheralueelle (EV) saa rakentaa uusiutuvaa energiaa sekä kunnallistekniikkaa palvelevia rakenteita. Alueelle tulee istuttaa puita ja pensaita maisemalliseksi suojavyöhykkeeksi.

 

Kaavaehdotuksessa esitetyt ratkaisut ja määräykset on käyty valittajien kanssa läpi ja heillä ei ollut niistä huomautettavaa.

 

Tämä pykälä tarkistetaan kokouksessa.

 

Tähän asiaan liittyvät asiakirjat:

Kaavakartta

Kaavaselostus

 

Liitteet

1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatu palaute ja vastineet

3 Kaavaluonnoksen yleisötilaisuudessa saatu palaute

4 Kaavaluonnoksesta saatu palaute ja vastineet

5 Kaavaehdotuksesta saatu palaute ja vastineet

 

Selvitykset

Hauralan eteläosan osayleiskaava-alueen luontoselvitys, 2020

Hauralan eteläosan osayleiskaavan liito-oravaselvitys, 2020

Myllyvainion asemakaavan luontotarkastelu, 2023

Hauralan eteläosan osayleiskaavan arkeologinen selvitys, 2021

Myllyvainion asemakaavan maisemaselvitys, 2023

Hauralan eteläosan osayleiskaavan vesihuollon tilavaraukset, 2022

Hauralan eteläosan liikennejärjestelyt, aluevaraussuunnitelma, 2022

Hauralan eteläosan osayleiskaavan hulevesiselvitys, 2022

Myllyvainion asemakaavan hulevesiselvitys, 2023

Hauralan eteläosan osayleiskaavan energiaselvitys, 2023

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun 1 §:n 9 kohdan päättää yleiskaavaehdotuksen nähtäville asettamisesta mukaan toimielin on toimivaltainen päättämään asiasta.

 

Lisätietoja yleiskaavoittaja Sini Suontausta, 041 730 2523, sini.suontausta@lempaala.fi

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus
1. päättää laittaa Hauralan aurinkovoimalan osayleiskaavan (12025) ehdotuksen nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot.
2. toteaa Hauralan eteläosan osayleiskaavan tulleen lainvoimaiseksi poislukien Hauralan aurinkovoimalan osayleiskaavaa koskevan alueen osalta.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kaavoituspäällikkö Teija Mäkelä poistui kokouksesta tämän pykälän päätöksenteon jälkeen klo 15.20.

 

Tiedoksi Yhdyskuntajohtaja, kaavoituspäällikkö, yleiskaavoittaja, kaavoitusavustaja, Tuomo Penttilä, Ossi ja Arja Jaakkola, Marja-Leena Alen

 

Yhdyskuntalautakunta 09.04.2024 § 59 

 

 Valmistelija yleiskaavoittaja Sini Suontausta

 

Hauralan aurinkovoimalan osayleiskaavan ehdotus oli nähtävillä 10.1.-9.2.2024 ja siitä saatiin viisi lausuntoa. Lausunnoissa esitetyt asiat eivät johtaneet muutoksiin kaavassa.

 

Tämä pykälä tarkistetaan kokouksessa.

 

Tähän asiaan liittyvät asiakirjat:

Kaavakartta

Kaavaselostus

 

Liitteet

1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saatu palaute ja vastineet

3 Kaavaluonnoksen yleisötilaisuudessa saatu palaute

4 Kaavaluonnoksesta saatu palaute ja vastineet

5 Kaavaehdotuksesta saatu palaute ja vastineet

6 Toisesta kaavaehdotuksesta saatu palaute ja vastineet

 

Selvitykset

Hauralan eteläosan osayleiskaava-alueen luontoselvitys, 2020

Hauralan eteläosan osayleiskaavan liito-oravaselvitys, 2020

Myllyvainion asemakaavan luontotarkastelu, 2023

Hauralan eteläosan osayleiskaavan arkeologinen selvitys, 2021

Myllyvainion asemakaavan maisemaselvitys, 2023

Hauralan eteläosan osayleiskaavan vesihuollon tilavaraukset, 2022

Hauralan eteläosan liikennejärjestelyt, aluevaraussuunnitelma, 2022

Hauralan eteläosan osayleiskaavan hulevesiselvitys, 2022

Myllyvainion asemakaavan hulevesiselvitys, 2023

Hauralan eteläosan osayleiskaavan energiaselvitys, 2023

 

Toimivalta: Maankäyttö- ja rakennuslain 37§:n (Yleiskaavan hyväksyminen: yleiskaavan hyväksyy kunnanvaltuusto) mukaan toimielin on toimivaltainen päättämään asiasta.

 

Lisätietoja yleiskaavoittaja Sini Suontausta, 041 730 2523, sini.suontausta@lempaala.fi

 

Esittelijä Kaavoituspäällikkö

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta päättää hyväksyä Hauralan aurinkovoimalan osayleiskaavaehdotuksen palautteeseen laaditut vastineet ja kaava-aineistoon tehdyt tarkistukset ja esittää Hauralan aurinkovoimalan osayleiskaavan hyväksymistä kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Tiedoksi Yhdyskuntajohtaja, kaavoituspäällikkö, yleiskaavoittaja, kaavoitusavustaja, Tuomo Penttilä, Ossi ja Arja Jaakkola, Marja-Leena Alen

 

Kunnanhallitus 15.04.2024 § 88  

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä omalta osaltaan Hauralan aurinkovoimalan osayleiskaavaehdotuksen palautteeseen laaditut vastineet ja kaava-aineistoon tehdyt tarkistukset ja esittää Hauralan aurinkovoimalan osayleiskaavan hyväksymistä edelleen kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kaavoituspäällikkö Teija Mäkelä ja yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa saapuivat kokoukseen ennen tämän pykälän käsittelyä klo 15.50.

 

Tiedoksi Yhdyskuntajohtaja, kaavoituspäällikkö, yleiskaavoittaja, kaavoitusavustaja, Tuomo Penttilä, Ossi ja Arja Jaakkola, Marja-Leena Alen

 

Kunnanvaltuusto 24.04.2024 § 21  

813/10.02.02/2023     

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy Hauralan aurinkovoimalan osayleiskaavan.

 

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi Hauralan aurinkovoimalan osayleiskaavan.

 

 Merkittiin pöytääkirjaan, että kaavoituspäällikkö Teija Mäkelä poistui kokouksesta tämän pykälän päätöksenteon jälkeen klo 18.17.

 

Tiedoksi Yhdyskuntajohtaja, kaavoituspäällikkö, yleiskaavoittaja, kaavoitusavustaja, Tuomo Penttilä, Ossi ja Arja Jaakkola, Marja-Leena Alen