Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 24.04.2024/Pykälä 32



 

Valtuustoaloitteet

 

Kunnanvaltuusto 24.04.2024 § 32  

412/00.01.03/2024  

 Lempäälän kunnan hallintosäännön 14 luvun 1 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuutetuilla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

 

 Aloite on sitä enenpää käsittelemättä lähetettävä kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.

 

 Hallintosäännön 16 luvun 2 §:n mukaan aloitteen käsittelee 8 kuukauden kuluessa se viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa.

 

 Kunnanvaltuusto vastaanotti kokouksessa seuraavat valtuustoaloitteet:

 

  1. Valtuutettu Carita Ojala jätti 16 valtuutetun tai varavaltuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen ”Lempäälän on torjuttava maksuttoman toisen asteen koulutuksen romuttaminen”.
  2. Valtuutettu Maikki Hämälinen-Ylikahri jätti 17 valtuutetun tai varavaltuutetun allekirjoittaman valtuustoaloitteen koskien lisäresurssointia yhteisöpalveluihin erityisesti palvelubussitoiminta huomioiden sekä poikkihallinnollisen työryhmän perustamista.                               

  

Päätös Kunnanvaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteet kunnanhallituksen valmisteltavaksi.