Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 47



 

Lempäälän kunnan energiaohjelma

 

Kunnanhallitus 27.11.2023 § 284 

 

 

  Valmistelija energia- ja ilmastoasiantuntija Päivi Liejumäki, projektityöntekijä Hanna Vähävuori

 

 Lempäälän kunta tavoittelee kuntastrategian mukaisesti 80 % päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoteen 2007. Kunnan Energia- ja ilmastojärkeä kärkihankken avulla viemme hiilineutraalisuustavoitetta eteenpäin. Energiaohjelman laatiminen on osa tätä kärkihanketta. Myös Pirkanmaa maakuntana on sitoutunut samaan hiilineutraalisuustavoitteeseen (Hinku-sitoumus). Pirkanmaan liitto on tehnyt oman energiastrategian, jota myös Lempäälän energiaohjelma osaltaan vie eteenpäin.

 

Lempäälän kunnan energiaohjelman laatiminen on aloitettu syyskuun alussa 2023. Ohjelmatyön pohjalle on tehty kunnan eri toimijoiden ja tytäryhtiöiden haastatteluja ja työpajoja. Ensimmäinen luonnosversio energiaohjelmasta ja sen tausta-asiakirjasta on valmis. Energiaohjelmaan sisältyy itse energiaohjelman dokumentti sekä taustadokumentti, joka on tarkoitettu energiaohjelman luettavuuden helpottamiseen ja tilanteen taustoittamiseen. Nämä dokumentit toimitetaan oheisaineistona.

 

Kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen energiaohjelman tekoon osallistetaan kuntalaisia ja sidosryhmiä nettipohjaisella kyselyllä sekä etänä järjestettävällä keskustelutilaisuudella. Kunnanvaltuutetuille järjestetään erillinen työpaja. Osallistaminen jatkuu joulukuun loppuun saakka. Lopullinen versio energiaohjelmasta tulee päätöksentekoon vuoden 2024 alkupuolella.

 

 Lisätietoja: Projektityöntekijä Hanna Vähävuori, puh. 0401590584

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi energiaohjelmaluonnoksen ja sen lisämateriaalin sekä päättää antaa linjaukset energiaohjelmasta.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti merkitä tiedoksi energiaohjelmaluonnoksen ja sen lisämateriaalin sekä päätti antaa linjaukset energiaohjelmasta.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että energia- ja ilmastoasiantuntija Päivi Liejumäki ja projektityöntekijä Vähävuori Hanna poistuivat kokouksesta tämän pykälän päätöksenteon jälkeen klo 16.02.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että Totti Hämäläinen saapui kokoukseen tämän pykälän päätöksenteon jälkeen klo 16.04.

 

Tiedoksi Yhdyskuntajohtaja, Energia- ja ilmastoasiantuntija, Projektityöntekijä

 

Kunnanhallitus 04.03.2024 § 47  

797/11.00.01/2023  

 

 Valmistelija energia- ja ilmastoasiantuntija Päivi Liejumäki, projektityöntekijä Hanna Vähävuori

 

Lempäälän kunnan energiaohjelman kommentointia varten järjestettiin kaikille avoin keskustelutilaisuus Teamsissa sekä kunnanvaltuuston työpaja. Lisäksi energiaohjelma on voinut kommentoida kommentointilomakeella kunnan nettisivujen kautta joulukuun aikana.

 

Ohjelmaa on muokattu saatujen palautteiden ja kommenttien perusteella. Osioita on täsmennetty ja selkeytetty, sekä lisätty viestintää ja osallistamista koskevat kappaleet.

 

Lisätietoja: Projektityöntekijä Hanna Vähävuori, puh. 0401590584

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää omalta osaltaan hyväksyä energiaohjelman ja esittäää edelleen kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy energiaohjelman.

 

Käsittely Keskustelun kuluessa esittelijä muutti ehdotustaan siten, että energiaohjelman tautapaparista poistetaan sivulta 12 taulukosta vesivoimaa koskevat merkinnät.

 

 Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän tekemät muutokset taustapaperiin. Muutokset on huomioitu kunnanahallituksen kokouksen pöytäkirjalla olevassa versiossa.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti omalta osaltaan hyväksyä energiaohjelman ja esittäää edelleen kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy energiaohjelman.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että tämän pykälän käsittelyn aikana klo 16.15-16.18 Riina Aspila toimi kokouksen puheenjohtajana.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa poistui kokouksesta tämän pykälän päätöksenteon jälkeen klo 16.19.

 

Tiedoksi Yhdyskuntajohtaja, Energia- ja ilmastoasiantuntija, Projektityöntekijä