Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.02.2024/Pykälä 35


 

Liikuntapäällikön viran nimikkeen muuttaminen liikunta- ja nuorisopäälliköksi

 

Kunnanhallitus 12.02.2024 § 35  

164/01.01.00/2024  

 

 Valmistelija henkilöstöjohtaja Auli Nevantie ja yhteisöjohtaja Kati Hämäläinen-Myllymäki

 

Kunnassa on valmisteilla organisaatiomuutos, jossa liikuntapaikkojen hoito ja ylläpito on siirtymässä yhdyskunnan palvelualueelle.

 

Yhteisöpalveluihin sijoittuvien liikuntapalveluiden ja nuorisopalveluiden tehtäväalueita johtaa jatkossa yksi viranhaltija. Liikuntapäällikön virkanimike muutetaan samalla tehtäviä kuvaavaksi liikunta- ja nuorisopalvelupäälliköksi. Nuorisopäällikön tehtävät siirtyvät samassa yhteydessä osaksi kyseistä virkaa.

 

Liikunta- ja nuorisopäällikön viran kelpoisuusehto on soveltuva koulutus.

 

Lempäälän kunnan hallintosäännnön 6 luvun § 2 mukaisesti kunnanhallitus päättää vakituisten virkojen perustamisesta, lakkauttamisesta ja virkanimikkeen muuttamisesta.

 

Lisätietoja: yhteisöjohtaja Hämäläinen-Myllymäki puh. 040 133 7390.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää muuttaa liikuntapäällikön viran (vakanssi 1255) nimikkeen liikunta- ja nuorisopäälliköksi 1.3.2024 lähtien.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

Merkittiin pöytäkirjaan, että yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa oli asiantuntijana läsnä pykälän käsittelyn ajan.

Merkittiin pöytäkirjaan, että varajäsen Piia Nurmela poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa klo 20.23.

 

Otteet liikuntapäällikkö, yhteisöjohtaja

 

Tiedoksi henkilöstöpalvelut