Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.02.2024/Pykälä 30


Liite 2 Ylitysoikeudet liite KV

 

Vuoden 2023 talousarvion ylitysoikeudet

 

Kunnanhallitus 12.02.2024 § 30  

911/02.00/2022  

 Valmistelija: talousjohtaja Kari Auvinen

Talousprosessi on koonnut yhteenvedon käyttötalouden menomäärärahojen ylityksistä ja tuloarvioiden alituksista. Talousarvion sitovuustason mukaisesti yhteenveto esitetään valtuustolle toimielintasoisesti ja investointiosan määrärahojen osalta hankeryhmittäisistä nettomäärärahoista. Määrärahoissa ovat mukana myös sisäiset vuokrat ja sisäiset ateriapalvelut.

Talousarvion sitovuusohjeen mukaisesti yhteenvedossa käsitellään 50 000 euroa suuremmat toimielinten määrärahaylitykset tai tuloarvioiden alitukset perusteluineen ottaen huomioon myös talousarvion sisäiset erät. Koska tilinpäätöksen valmistelu on vielä kesken, aineistoon voi vielä tulla vähäisiä muutoksia.

Vuonna määrärahojen ylityksiä on merkittävästi vähemmän kuin edellisinä vuosina ja myös kokonaisuutena talousarvion toimintakulut alittuivat ja toimintatuoton ylittyivät. Hyväksyttävät ylitysoikeudet ilmenevät lihavoituna summina liitteen oikean reunan sarakkeista.

 

Toimivalta: Kuntalaki 110 §

 

Lisätietoja: talousjohtaja Kari Auvinen, puh. 050 68148

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy toimielimittäiset menomäärärahojen ylitykset vuoden 2023 talousarvioon liitteen mukaisina.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

Merkittiin pöytäkirjaan, että talousjohtaja Kari Auvinen saapui kokoukseen klo 19.15 ja oli asiantuntijana läsnä pykälän käsittelyn ajan.