Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteisölautakunta
Pöytäkirja 16.05.2024/Pykälä 44

Liite 10 Kyllä-kumppanuussopimusten periaatteet ja kriteerit

Kyllä -kumppanuussopimusten periaatteet ja kriteerit

Yhteisölautakunta 14.03.2024 § 25 

 Valmistelija  järjestösuunnittelija Anu Nevalainen

Lempäälän kunnan hallintosäännön (1.1.2023) mukaan yhteisölautakunta päättää kunnan ja järjestöjen/kolmannen sektorin Kyllä-sopimuksista: 5 luku Toimielinten tehtävät ja toimivallan jako 5 § Yhteisölautakunnan tehtävät ja toimivalta 7. päättää kunnan ja järjestöjen/kolmannen sektorin ”Kyllä”-sopimuksista.

Kumppanuustoiminta ja kyllä -sopimukset

Kumppanuudella tarkoitetaan palvelutuotannossa Lempäälän kunnan ja kolmannen sektorin toimijoiden välistä yhteistyötä. Kumppanuus on yksi kunnan palvelun tuottamisen tapa oman palvelutuotannon ja ostopalveluiden rinnalla. Kumppanuuden avulla kuntalaisille tuotetaan palveluja, kehitetään kunnan elinvoimaisuutta ja parannetaan kuntalaisten hyvinvointia ja viihtyvyyttä.

Kyllä -kumppanuussopimukset ovat eri järjestöjen, yhdistysten ja seurojen kanssa tehtäviä sopimuksia, joissa määritellään Lempäälän kunnan kanssa tehtävän yhteistyön määrää ja laatua. Sopimuksella sovittavan työn tai toiminnan järjestämisen tavoitteena on yhdessä Lempäälän kunnan kanssa toteuttaa ja kehittää toimintatapoja, jotka edistävät kuntalaisten hyvinvointia sekä vahvistavat yhteisöllisyyttä.

Nykykäytäntö

Kyllä -kumppanuussopimukset laaditaan tapauskohtaisesti järjestön, yhdistyksen tai seuran ja Lempäälän kunnan välillä. Yhteisölautakunta päättää kyllä -sopimuksista.

Prosessia ovat ohjanneet järjestöyhteistyönohjeeseen 2022 (Osallisuusjaosto 27.9.2022 § 44) kirjatut asiat, jotka ovat esitettyinä oheismateriaaleissa. Ensimmäinen Kyllä kylille -sopimus on hyväksytty kunnanhallituksessa 17.12.2018 § 291. Tätä sopimusta on pidetty mallina myöhempiin kyllä -kumppanuussopimuksiin.

Kyllä -kumppanuussopimuksista on maininta Lempäälän kunnan omistamien tilojen ulosvuokrausperiaatteissa, jotka on hyväksytty kunnanhallituksessa 18.4.2017 § 113. Vuokrahinnoista voidaan poiketa, mikäli kunnan kanssa solmitaan kumppanuussopimus yhdistyksille ja järjestöille, joka toteuttaa yleishyödyllistä ja yhteisölle tärkeää harrastustoimintaa muun muassa lasten ja nuorten harrastustakuuta kuten koulun jälkeiset kerhot tai ikäihmisten aktiviteetteja kuten harrastepiiri, avoimen toiminnan kautta. Sopimuksen kautta tiloja voidaan antaa yhdistysten käyttöön maksutta.

Kiinnostus kyllä -kumppanuussopimuksiin on kasvanut, joten on tarkoituksenmukaisesta, että niiden valmistelun ja päätöksenteon tueksi luodaan periaatteet ja kriteerit. Kyllä -kumppanuussopimusten sisällöt ovat olleet vaihtelevia ja eroja on siinä kuinka paljon sopimus velvoittaa kuntaa sekä henkilökunnan että taloudellisten resurssin osalta.

Kumppanuustoiminta muissa kunnissa

Kumppanuussopimusten mallit ovat hyvin erilaisia riippuen kunnista. Kuntien väliset erot liittyvät siihen mitä nimeä kumppanuustoiminnasta käytetään ja mihin toiminta liitetään. Osassa kuntia kumppanuustoiminta voitu liittää osaksi avustushakua.

Kyllä -sopimusten periaatteet ja kriteerit

Kyllä-sopimusten periaatteisiin kootaan tietoja Lempäälän kunnan kumppanuussopimusten kokonaisuudesta. Sisällöiksi ehdotetaan seuraavaa:

  • Yleiset  periaatteet ja kriteerit  
  • Prosessin toimintamalli
  • Raportointi ja Kyllä-sopimusten päivittäminen

Yhteisölautakunnan lähetekeskustelu

Yhteisölautakunta käy lähetekeskustelun Kyllä -sopimuksista, mihin tarkoituksiin kyllä -sopimuksia Lempäälän kunnassa käytetään, miten mallia halutaan kehittää ja mitä ehdotuksia yhteisölautakunnalla on kyllä -sopimusten periaatteiden ja kriteerien sisällöistä.

Aikataulu

Kyllä -sopimusten periaatteet ja kriteerit valmistellaan touko-kesäkuun 2024 yhteisölautakunnassa päätettäväksi.

Lisätietoja: yhteisöjohtaja Kati Hämäläinen-Myllymäki, p.  040 133 7390

Esittelijä Yhteisöjohtaja

Päätösehdotus Yhteisölautakunta käy lähetekeskustelun kyllä -kumppanuussopimusten periaatteista ja kriteereistä sekä ohjeistaa jatkovalmistelua.

Päätös Yhteisölautakunta kävi lähetekeskustelun kyllä -kumppanuussopimusten periaatteista ja kriteereistä sekä ohjeistaa jatkovalmistelua seuraavasti: 

 Uuden toimijan kanssa tehdään vain yhden vuoden Kyllä-sopimus.

 Yhdistyksen Kyllä-sopimus toiminnan tulee tukea ja täydentää kunnan järjestämää toimintaa.

 Kyllä-sopimuksen vaikuttavuus on mitattavissa.

Yhteisölautakunta 16.05.2024 § 44  

226/00.04.02/2024  

Lempäälän kunnan hallintosäännön (1.5.2024) mukaan yhteisölautakunta päättää kunnan ja järjestöjen/kolmannen sektorin ”Kyllä”-sopimuksista: 5 luku Toimielinten tehtävät ja toimivallan jako, 5 § Yhteisölautakunnan tehtävät ja toimivalta, kohta 7. päättää kunnan ja järjestöjen/kolmannen sektorin ”Kyllä”-sopimuksista.

Kyllä-kumppanuussopimusten periaatteita ja kriteereitä on käsitelty kevään 2024 aikana yhteisölautakunnassa lähetekeskusteluna 14.3.2024 § 25. Lähetekeskustelun pohjalta on valmisteltu Kyllä-kumppanuussopimusten periaatteet ja kriteerit, johon on kuulunut prosessin selkiyttäminen. Lisäksi Kyllä-kumppanuussopimuksia on esitelty yhteisölautakunnan yhteisöjohtajan esittelemissä ajankohtaisissa asioissa 15.2.2024 ja 18.4.2024.

Kyllä-kumppanuussopimusten periaatteet ja arviointikriteerit

Kumppanuustoiminnan periaatteisiin on koottu tietoja Lempäälän kunnan kumppanuussopimusten kokonaisuudesta. Kumppanuudella tarkoitetaan kunnan ja kolmannen sektorin toimijoiden välistä yhteistyötä. Kumppanuuden avulla kuntalaisille tuotetaan tärkeitä palveluja, kehitetään kunnan elinvoimaisuutta ja parannetaan kuntalaisten hyvinvointia ja viihtyvyyttä.

Kumppanuustoiminta ei ole kunnan lakisääteistä toimintaa, vaan se toteutetaan aina harkinnanvaraisena rekisteröityneen yhdistyksen ja kunnan välillä. Lempäälän kunnassa Kyllä-kumppanuussopimukset valmistellaan yhteisöpalveluiden palvelualueelle ja yhteisölautakunta tekee päätöksen asiasta.

Kyllä-kumppanuussopimuksia solmiessa huomioidaan seuraavat kriteerit:

  • yhdistyksen kotipaikka on Lempäälä ja/tai yhdistyksen toiminta kohdistuu Lempäälän kunnan alueelle ja asukkaisiin
  • yhdistys on rekisteröitynyt ja toiminta on säännöllistä
  • yhdistyksen Kyllä-kumppanuussopimus toiminnan tulee tukea ja täydentää olennaisella tavalla kunnan järjestämää toimintaa
  • Kyllä-kumppanuussopimus on Lempäälän kunnan strategian mukainen ja se edistää kuntalaisten hyvinvointia ja osallisuutta
  • Kyllä-kumppanuussopimus perustuu erillisiin myöntämisperusteisiin sekä tarkoituksenmukaisuus- ja tarveharkintaan
  • Kyllä-kumppanuussopimus solmitaan 1–3 vuoden ajalle ja toiminnasta raportoidaan vuosittain
  • Lempäälän kunta on mainittava kumppanina viestinnässä (esimerkiksi tapahtumat ja tilaisuudet)

 Kyllä-kumppanuussopimusten prosessi

Kumppanuusprosessi alkaa, kun yhdistyksellä tulee idea kunnan palvelutarjontaa täydentävästä palvelusta. Yhdistys ottaa ensin yhteyttä järjestösuunnittelijaan, joka sisäisesti neuvottelee palvelualueiden kanssa ja vie asiaa prosessin mukaisesti eteenpäin. Prosessin vaiheet ovat esiteltynä tarkemmin Kyllä-kumppanuussopimusten periaatteissa ja kriteereissä. Kirjalliset ohjeet viedään myös Lempäälän kunnan verkkosivuille.

Päätöksenteko

Yhteisölautakunta käsittelee Kyllä-kumppanuussopimukset saapumisjärjestyksessä sopimusluonnoksen tekemisestä. Valmistelun tueksi on laadittu Kyllä-kumppanuussopimusten periaatteet ja kriteerit, joiden avulla sopimukset valmistellaan yhteisöpalveluissa. Kyllä-kumppanuussopimuksista päättää yhteisölautakunta.

Raportointi ja sopimusten päivittäminen

Yhteisölautakunta päättää Kyllä-kumppanuussopimusten seurannasta ja raportoinnin muodosta (Hallintosääntö 1.5.2024), 5 luku Toimielimet ja toimivallan jako, 5 § Yhteisölautakunnan tehtävät ja toimivalta, kohta 7. Yhteisölautakunta päättää kunnan ja järjestöjen/kolmannen sektorin ”Kyllä” -sopimuksista). Kyllä-kumppanuussopimuksen toiminnan laatu ja vaikutukset arvioidaan sopimuskauden päättymisen lähestyessä.

Lisätietoja: Yhteisöjohtaja Kati Hämäläinen-Myllymäki, p. 040 133 7390

Esittelijä Yhteisöjohtaja

Päätösehdotus Yhteisölautakunta päättää hyväksyä Kyllä-kumppanuussopimusten periaatteet ja kriteerit.

Päätös Yhteisölautakunta päätti hyväksyä yksimielisesti päätösehdotuksen.

Tiedoksi Lempäälän kunnan lautakunnat ja -jaosto, Lempäälän Kehitys