Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteisölautakunta
Pöytäkirja 18.04.2024/Pykälä 34


 

Kohdeavustukset kevät 2024

 

Yhteisölautakunta 18.04.2024 § 34  

252/02.05.01.00/2024  

 

 

 Valmistelija yhteisöjohtaja Kati Hämäläinen-Myllymäki

 

Lempäälän kunnan hallintosäännön (1.1.2023) mukaan yhteisöjohtaja myöntää kunnan yhteisöavustukset kuultuaan lautakuntaa: 3 luku Henkilöstöorganisaatio ja toimivalta, 6 § Palvelualueiden viranhaltijoiden erityistoimivalta, 6.2 Yhteisöpalveluiden palvelualue, 6.2.1 Yhteisöjohtaja, kohta 1. myöntää kunnan yhteisöavustukset kuultuaan lautakuntaa (mm omatoimiraha, yhdistystaloavustukset, hanke- ym toimijoiden kannustinpalkkiot, liikunta- ja nuorisoavustukset, kulttuurin ja taiteen perusopetuksen avustukset ja stipendit).

 

Lempäälän kunnan myöntämät kevätkauden 2024 kohdeavustukset ovat olleet haettavina ajalla 11.-31.3.2024. Hyväksyttyjä kohdeavustuksia saapui määräaikaan mennessä yhteensä kolmekymmentäkolme (33). Oheismateriaalissa on esitelty avustuksia hakeneet yhdistykset, myönnetyt avustussummat vuodelle 2023-2024 ja päätösesitys perusteluineen vuodelle 2024. Avustusesityksessä on huomioitu kohdeavustusten avustuslajikohtaiset kriteerit.

 

Liikunnan-, nuorisotoiminnan-, kulttuurin- ja muut hyvinvointia ja osallisuutta edistävien kohdeavustuksiin yhteisölautakunta on varannut (6.9.2023, § 59) talousarviossa vuodelle 2024 yhteensä 10 000 euron määrärahan, josta kevätkaudelle 2024 jaetaan 5 000 euroa.

 

Haettujen kohdeavustusten määrä on yhteensä 41 555 euroa. Kohdeavustuksia esitetään tarkasteltavaksi yhteensä 5275 euroa.

Vuoden 2024 yhteisöavustukset arvioidaan ja myönnetään yhteisölautakunnan (9.8.2023, § 48) päättämien avustusten periaatteiden ja kriteerien mukaisesti. Yhteisölautakunta määritteli (6.9.2023, § 59) yhteisöavustusten teeman vuodelle 2024, joka on ”hyvinvointia yhdessä”.

 

Kohdeavustusten valmistelijoina ovat toimineet vastaava nuorisotyön koordinaattori Jussi Kolehmainen, kulttuuripäällikkö Kiti Mäkinen, kirjastopäällikkö Jarkko Rikkilä ja järjestösuunnittelija Anu Nevalainen.

 

 

Lisätietoja: Yhteisöjohtaja Kati Hämäläinen-Myllymäki, p. 040 133 7390

 

Esittelijä Yhteisöjohtaja

 

Päätösehdotus Yhteisölautakunta käy keskustelun ja kommentoi kohdeavustusten päätösesitystä avustuksista vastaavan viranhaltijan päätöksenteon tueksi.

 

Käsittely Keskustelun aluksi esittelijä teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen: Asia jätetään pöydälle. Yhteisölautakunta hyväksyi yksimielisesti.

 

Päätös Yhteisölautakunta päätti jättää asian pöydälle.

 

Tiedoksi järjestösuunnittelija, nuorisotyön koordinaattori, kirjastopäällikkö, kulttuuripäällikkö, liikunta- ja nuorisopäällikkö

 

 

 

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin tekninen tauko klo 20:07-20:16, jonka jälkeen puheenjohtaja totesi kokouksen läsnäolijat kuten läsnäololuettelosta ilmenee sekä kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.