Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 06.02.2024/Pykälä 10



 

Investointikoritusten päivitys helmikuu 2024

 

Yhdyskuntalautakunta 06.02.2024 § 10  

106/02.02.00/2024  

 

 

 Liikenneväylät ja viheralueet

 

Sipilän alueella on perusparannustarpeessa useita katuja, joista Hakatien Sääksjärventien pohjoispuolella oleva katuosuus on yksi huonokuntoisimmista. Tällä Hakatien osuudella tarvitsee mm. uusia päällyste ja muita rakennekerroksia sekä parantaa nykyistä katuvalaistusta ja erityisesti kuivatusta. Suunnittelu on tarkoitus tehdä kunnan omana työnä ja kadunrakennustyöt vuoden 2024 aikana. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on n. 250 000 € (alv 0%). Hakatien pohjoispää on edellä mainituin perustein tarpeellista nostaa A-koriin Kaava-alueiden ”Saneeraus” -hankeryhmään ja korvata sillä hankeryhmästä aiempi tarkentamaton kohde ”Sääksjärven alueen tonttikadut”.

 

Notkotie ja Laurilantie ovat Höytämössä sijaitsevia perusparannuksen tarpeessa olevia tonttikatuja. Molemmat kadut ovat olleet aiemmin murskepintaisia, joten kestopäällysteen tekemistä varten myös vanhat heikot rakennekerrokset täytyy uusia sekä kuivatusta parantaa. Myös Notkotien katuvalaistus tarvitsee uusia kokonaan ja maakaapeloida. Suunnittelutyön maastotutkimuksineen suorittaa Kuntien Hankintapalvelut KuHa Oy:n konsulttipalvelujen hankintasopimuksen katusuunnittelun palveluntuottaja. Hankkeen suunnittelutöiden kustannusarvio on n. 23 000 € (alv 0%) sisältäen maastomittaukset ja pohjatutkimukset. Katujen perusparannustyöt on tarkoitus toteuttaa vuoden 2024 aikana. Notkotie ja Laurilantie on edellä mainituin perustein tarpeellista nostaa uutena kohteena A-koriin Kaava-alueiden ”Saneeraus” -hankeryhmään.

 

Lisätietoja: suunnitteluinsinööri Jukka Markkanen, puh. 050 383 0260

 

 

Talonrakennus ja liikuntapaikat

 

Joulukuun 2023 yhdyskuntalautakunnassa hyväksytyssä yhdyskunnan palvelualueen palvelusuunnitelmassa vuodelle 2024 on esitetty ARA lämmityspamuutosten jatkuvan seuraavana vuonna A-korissa. Vuonna 2023 toteutettiin Hakkarin kartanon muutos kaasulämmityksestä kaukolämpöön. ARA lämmitystapamuutoksia tehdään vuonna 2024 kuuteen eri kohteeseen, jotka kaikki tulee korittaa erillisinä kohteina. Esitetään, että kaikki seuraavat kohteet nostetaan A-koriin, jotta pysytään rahoituksen edellyttämässä aikataulussa:

  • Leikkiniityn päiväkoti
  • Aurinkolinnan päiväkoti
  • Siskonlinnan päiväkoti
  • Moision koulu
  • Kuokkalankulman päiväkoti
  • Kuokkalan koulu

 

Lisätietoja: talotekniikka-asiantuntija Hanna Lampinen, puh. 040 167 9648

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 8. luvun 2 §:n mukaan lautakunnat hyväksyvät talousarvioon perustuvan palvelusuunnitelmansa, jonka yhteydessä toimielin hyväksyy talousarvion investointiosaan perustuvat hankeryhmäkohtaiset hankeluettelot (-suunnitelmat).

 

 

Esittelijä Yhdyskuntajohtaja

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta päättää:
1. Nostaa A-koriin Liikenneväylät ja viheralueiden "Saneeraus" -hankeryhmään Hakatien pohjoispään ja korvaa sillä hankeryhmän kohteen Sääksjärven alueen tonttikadut.
2. Nostaa A-koriin Liikenneväylät ja viheralueiden "Saneeraus" -hankeryhmään Notkotien ja Laurilantien.
3. Nostaa A-koriin Talonrakennus ja liikuntapaikkojen "peruskorjaus" -hankeryhmän ARA lämmityspamuutoskohteet Leikkiniityn päiväkoti, Aurinkolinnan päiväkoti, Siskonlinnan päiväkoti, Moision koulu, Kuokkalankulman päiväkoti ja Kuokkalan koulu.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että rakennuttajapäällikkö Ulla Palo-oja oli asiantuntijana läsnä pykälän käsittelyn ajan.

 

Tiedoksi Talousjohtaja, talousasiantuntija, infrapäällikkö, infrarakennuttajainsinööri, talotekniikka-asiantuntija, rakennuttajainsinöörit