Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 303



 

Kunnanhallituksen alaisen vuoden 2024 talousarvion palvelusuunnitelman hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 11.12.2023 § 303  

864/02.00/2023  

 Valmistelija: talousjohtaja Kari Auvinen

 

Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 22.11.2023 talousarvion vuodelle 2024. Valtuuston talousarviopäätöksen jälkeen kunnanhallitus ja lautakunnat hyväksyvät hallintosäännön mukaisesti palvelusuunnitelmat, joilla toimeenpannaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio. Kunnanhallituksen, lautakuntien ja muiden toimielinten toiminnan on perustuttava valtuuston päättämiin talousarviomäärärahoihin.

 

Kunnanvaltuusto on lisäksi päättänyt 25.10.2023 kokouksessaan käynnistää kokonaistalouden sopeutusohjelman valmistelun taloussuunnitelmakauden alijäämäisyyskehityksen katkaisemiseksi. Kunnanhallitus on ohjannut sopeutusohjelman valmistelua 13.11.2023 tehdyllä päätöksellä siten, että sopeutusohjelmaan esitettävät sopeutustoimet tuodaan päätettäväksi kunnanvaltuuston kokoukseen 24.4.2024. Tämä tarkoittaa sitä, että eri toimielinten palvelusuunnitelmapäätökset tehdään joulukuussa valtuuston marraskuisen TA 2024 -päätöksen mukaisina ilman sopeutusohjelman vaikutusten ennakointia. Sopeutusohjelmapäätösten vaikutukset siirretään vuoden 2024 talousarvioihin myöhemmin muutostalousarviokäsittelyissä ja tulevien vuosien talousarvio-ohjeistusta valmisteltaessa.

 

Kunnanhallituksen alaisen palvelusuunnitelman käyttötalousosa jakautuu 4 tehtäväalueeseen, jotka ovat: elinvoimapalvelut, hallintoprosessi, henkilöstöprosessi ja talousprosessi.

 

Tehtäväalueille on laadittu kuntastrategiaan perustuvat talousarviotavoitteet. Palvelusuunnitelmassa esitetään tehtäväalueiden keskeisimmät toimenpiteet ja vahvistetaan määrärahat ja tuloarviot toimielimen alaisille tehtävä- ja vastuualueille.

 

Esityslistan liitteissä on esitetty eriteltyinä

  • käyttötalouden ulkoiset määrärahat ja tuloarviot vastuualueittain
  • sisäiset määrärahat ja tuloarviot + vyörytyserät
  • listaus toimielimen tehtävä- ja vastuualueiden esihenkilöistä.

 

Lisäksi kunnanhallituksen palvelusuunnitelmapäätöksellä hyväksytään talousarvion rahoitusosan tuloarviot ja määrärahat sekä talousarvion investointiosan kiinteä omaisuuden ja irtaimen omaisuuden hankeryhmien määrärahat ja tuloarviot. Myös nämä osuudet ovat esityslistan liitteenä.

 

Vuodelle 2024 vahvistettavia lopullisia valtionosuuspäätöksiä ei ole vielä tehty. Päätökset tuodaan kunnanhallituksen käsittelyyn erillispykälänä tammikuussa.

 

Hallintosäännön mukaisesti esihenkilöille vahvistuu palvelusuunnitelman päätöksellä laskujen ja sisäisten erien hyväksymisoikeus. Muut mahdollisesti tarvittavat laskujen hyväksymisoikeudet annetaan hallintosäännön mukaisesti erillisellä palvelualueen johtajan viranhaltijapäätöksellä. Palvelualueiden johtajien laskujen hyväksymisoikeudet annetaan erillisellä kunnanjohtajan viranhaltijapäätöksellä.

 

Vuoden 2024 palvelusuunnitelman keskeisimmät painopisteet ovat:

  • Asuntomessut Lempäälässä -kärkihankkeen toteutus​
  • Työllisyyspalveluiden vaikuttavuuden parantaminen ja vuoden 2025 TE-uudistukseen varautuminen​
  • Tietoturva- ja tietosuojaosaamisen edistäminen​
  • Seudullinen perustietotekniikan kilpailutus​
  • Paras työpaikka –kärkihanke​
  • Talousinformaation ja talouspalvelun tuki palvelualueille sopeutusohjelman valmisteluun ja kokonaistalouden hallintaan

Lempäälän kunnan hallintosääntö 8 luvun 2 §:n mukaisesti kunnanhallitus ja lautakunnat hyväksyvät talousarvioon perustuvan palvelusuunnitel-mansa. Kunnanhallitus hyväksyy talousarvion rahoitusosaan saadut valtionosuuspäätökset. Asianomainen toimielin hyväksyy talousarvion investointiosaan perustuvat hankeryhmittäiset hankeluettelot (-suunnitelmat) samassa yhteydessä, kun se hyväksyy käyttötalousosan palvelusuunnitelmansa.

 

Lisätietoja: talousjohtaja Kari Auvinen, puh. 050 681 48

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1. hyväksyä vuoden 2024 talousarvion palvelusuunnitelman määrärahat ja tuloarviot vastuualueittain liitteiden mukaisesti,
2. todeta talousarvion tehtävä- ja vastuualueista vastaavat esihenkilöt liitteen mukaisesti
3. merkitä tiedoksi, että tehtäväalueiden esihenkilöt tarkistavat puolivuosittain sitovien sisäisten erien ajantasaisuuden.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että talousjohtaja Kari Auvinen saapui kokoukseen ennen tämän pykälän käsittelyä klo 18.52.

 

Tiedoksi hallintoprosessi, henkilöstöprosessi, talousprosessi, elinvoimapalvelut