Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 270


 

Vuoden 2023 talousarvion tarkistaminen

 

Kunnanhallitus 13.11.2023 § 270  

634/02.02.02/2023  

 

 Valmistelija: talousjohtaja Kari Auvinen

 

 Yhdyskuntalautakunta on kokouksessaan 7.11.2023 päättänyt esittää, että lautakunnan alaista talousarvion käyttötalousosaa tarkistetaan alle selostetuilta osin.

 

Syyskuun muutostalousarviossa ei vielä tuotu esitykseen muutoksia tontinmyyntien tuottoarvioihin, vaan tuotiin vasta esille, että syksyn markkinatilanne näyttää, mihin tuottoarviot jäävät. Markkinatilanne on alhaalla ja rakentamisen heikko suhdanne näkyy myös merkittävästi rakennusvalvonnan lupatuloissa. Sen sijaan maa-alueiden vuokratuottojen tuloarvio on hieman ylittymässä. Esitettävät tuloarvioiden muutokset ovat:

 

-         Vähennetään -230 000 euroa maksutuottoja rakennusvalvonnan tehtäväalueella.

-         Vähennetään -930 000 euroa maa-alueiden myyntivoittotuotoista tontti- ja mittauspalvelujen tehtäväalueella.

- lisätään +65 000 euroa maa-alueiden vuokratuottoihin tontti- ja mittauspalvelujen tehtäväalueella

  

Kohonneiden markkinakorkojen kustannusvaikutusta leasingkustannuksiin pyrittiin korjaamaan jo elo-syyskuussa valmistellulla muutostalousarviolla, jolloin leasing-kuluihin lisättiin 230 000 euron lisämääräraha. Arvion jälkeen korkokustannukset ovat vielä nousseet, jonka vuoksi tilat ja rakennuttamisen tehtäväalueelle esitetään vielä 150 000 euroa lisämäärärahaa.

 

-          lisätään +150 000 euroa  kiinteistöleasing-vuokrakuluihin tilata- ja rakennuttaminen tehtäväalueelle

 

Yhdyskuntalautakunnan esittämien muutosten toimintakatetta heikentävä kokonaisvaikutus on -1 245 000 euroa.

 

Kuntaliitto on lokakuun lopussa pystynyt tarkentamaan Lempäälän kuntakohtaista verotuloennustetta siten, että valtaosa yhdyskuntalautakunnan tehtäväalueelle esitettävistä talousarviomuutoksista voidaan kattaa 2023 verotuloarvioiden korotuksilla seuraavasti:

-          lisätään kunnan tuloveron tuottoarvioon + 600 000 euroa

-          lisätään yhteisöveron tuottoarvioon + 400 000 euroa

 

Edellä selostettujen talousarviomuutosten jälkeen arvio vuoden 2023 vuosikatearvioksi muuttuu runsaasta 12,2 milj. eurosta 12,0 milj. euroon. Samalla arvioitu ylijäämä tilivuodelta 2023 muuttuu 2,4 milj. eurosta vajaaseen 2,2 milj. euroon.

 

Esitystä valmisteltaessa on pystytty myös arvioimaan vuoden 2023 toteumaennustetta lokakuun lopun kirjanpitotiedon ja loppukuukausien ennustetun toteuman perusteella. Ottaen huomioon nyt esitettävät talousarviomuutokset käyttötalouden toimintakate olisi kokonaisuutena toteutumassa muutetun talousarvion mukaisesti ja että muutetun talousarvion mukainen noin 2 milj. euron ylijäämä vuodelle 2023 toteutuisi.

Tulosennustetta esitellään yksityiskohtaisemmin erillisellä liitteelllä kunnanhallituksen kokouksessa ja se oheistetaan myös kunnanvaltuuston kokousmateriaaliin.

 

Lisätietoja, talousjohtaja Kari Auvinen, 050 68148

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy talousarviotarkistukset vuoden 2023 talousarvioon selostusosan mukaisesti.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

 

 Merkittin pöytäkirjaan, että talousjohtaja Kari Auvinen saapui kokoukseen ennen tämän pykälän käsittelyä klo 15.54.