Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 120


 

Kasvatus- ja opetusalan osaamisen kehittämispalvelu Osake-toiminnan Lempäälän isäntäkuntakauden 2019-2023 katsaus sekä talouden ja hallinnon arvioinnin tulokset

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 12.12.2023 § 120  

861/00.01.05/2023  

 

 

 Valmistelija Sivistysjohtaja Nina Lehtinen

  Palvelupäällikkö Katariina Ratia

 

 

Tampereen seudun kasvatus- ja opetusalan osaamisen kehittämispalvelu Osake on toimintamalli, joka kehittää Tampereen kaupunkiseudun varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen henkilöstön osaamista niiltä osin, kun tarpeet ovat kaikille yhteiset.

 

Tampereen seudun kasvatus- ja opetusalan osaamisen kehittämispalvelu Osakkeen toimintamalli kehittyi OKM:n Osaava-ohjelman rahoituksen turvin vuonna 2010. Tampereen seudun kuntien omarahoitteiseksi palveluksi se siirtyi vuoden 2016 kesällä ja on ollut siitä lähtien keskeinen osa sivistyspalveluiden seutuyhteistyötä. Palvelun isäntäkuntina ovat toimineet Tampere (2016–2018) ja Lempäälä (2019-2023). Vuoden 2024 alusta Osake siirtyy jälleen hallinnollisesti Tampereen kaupungin alle.

 

Osake-toiminta on kasvanut merkittävästi viimeisten viiden vuoden aikana. Erityisesti kasvua on tapahtunut valtionavustusten määrän suhteen. Viiden vuoden aikana Osakkeen kautta valtionavustusrahoitusta on saatu seudulle yhteensä 4,3M€. Osake-toiminnalle on toteutettu kaksi ulkoista arviointia: sisällön ja toiminnan arviointi (2022) sekä talouden ja hallinnon arviointi (2023).

 

Osakkeen toiminnan arvioinnin keskeiset johtopäätökset olivat:

 

Seudun kuntien näkemykset Osake-toiminnan hyödyistä ja vaikutuksista ovat hyvin yhteneväiset. Osakkeen toimintaa pidetään sujuvana ja tarkoituksenmukaisena. Osakkeen toiminta koetaan kuntien tarpeita vastaavaksi sekä taloudellisesti ja toiminnallisesti tehokkaaksi. Selkeimmät kehittämistarpeet liittyvät Osakkeen rooliin ja fokuksen kirkastamiseen. Edellytykset Osakkeen toiminnan jatkolle ovat vahvat, ja tahtotila jatkaa ja osallistua Osakkeen toimintaan on vahva kaikissa seudun kunnissa. Arvioinnin toteutti MDI Aluekehittämisen konsulttitoimisto.

 

Osakkeen talouden ja hallinnon keskeiset johtopäätökset olivat:

 

Osake -toiminnan talouden hoidon arviointiin olevan hyvällä (A) tasolla. Arviointiasteikko A (hyvä) – D (riittämätön). Arvioinnin toteutti BDO Oy.

 

Lisätietoja: Palvelupäällikkö Katariina Ratia, puh. 044 431 4213 ja sivistysjohtaja Nina Lehtinen, puh. 050 383 9789.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsee tiedoksi Osake-toiminnan Lempäälän isäntäkuntakauden 2019-2023 katsauksen sekä talouden ja hallinnon arvioinnin tulokset edellä selostetun mukaisesti.

 

Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsi tiedokseen Osake-toiminnan Lempäälän isäntäkuntakauden 2019-2023 katsauksen sekä talouden ja hallinnon arvioinnin tulokset edellä selostetun mukaisesti.

 

 

 

 

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että palvelupäällikkö Katariina Ratia saapui kokoukseen klo 18:46 ja oli asiantuntijana läsnä tämän pykälän käsittelyn ajan.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että lautakunnan jäsen Jorma Kunnas poistui kokouksesta klo 18:46 tämän pykälän käsittelyn aikana.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että lautakunnan jäsen Jorma Kunnas palasi kokoukseen klo 18:48 tämän pykälän käsittelyn aikana.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että palvelupäällikkö Katariina Ratia poistui kokouksesta klo 19:07 tämän pykälän käsittelyn aikana.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että varhaiskasvatuspäällikkö Mirva Ritari oli asiantuntijana läsnä tämän pykälän käsittelyn ajan.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin tauko klo 19:11 – 19:21 välisenä aikana tämän pykälän päätöksenteon jälkeen.