Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 25.10.2023/Pykälä 97


 

Lempäälän Vesi Oy:n perustamislainojen koron ja lyhennysohjelman muuttaminen

 

Kunnanhallitus 09.10.2023 § 238 

 

 Valmistelija: talousjohtaja Kari Auvinen

 

Lempäälän Vesi Oy:n toiminta on käynnistynyt vuonna 2020. Yhtiöittäminen tapahtui ns. liiketoimintakauppana ja sen yhteydessä toimintansa käynnistyvä yhtiö sitoutui kahteen ns. perustamislainaan omistajalleen Lempäälän kunnalle.

 

Toinen perustamislainoista on 15,0 milj. euron kertalyhenteinen ns. bullet-laina ajalle 31.12.2019 – 1.1.2030. Velkakirjaehtojen mukaan laina-ajan jälkeen osapuolet neuvottelevat tämän jälkeen jatkorahoituksen muodon ja tekevät sitä koskevan rahoitussopimuksen.

 

Toinen perustamislaina on 14,3 milj. euron lyhennysohjelmainen laina ajalle 31.12.2019 – 30.06.2058. Velkakirjaehtojen mukaan lyhennnykset alkavat 1.1.2024 lukien. Vuosittainen lyhennys on 405 000 euroa ja se maksetaan puolivuosittain. Lainan lyhennysten käynnistyminen vuonna 2024 perustui silloiseen aikataulunäkemykseen Tampereen kaupunkiseudun keskuspuhdistamolle johtavien siirtoviemäri-investointien päättymisestä vuoteen 2023 ja keskuspuhdistamon toiminnan käynnistymiseen vuonna 2024.

 

Molempien lainojen korkotasoksi määritettiin laina-asiakirjoissa 1,05 %. Korkotaso ei vastaa tämän hetken tilanteeseen ja ennusteisiin perustuvaa markkinakorkojen tasoa ja on myös alhaisempi kuin inflaatiotaso.

 

Lempäälän Vesi Oy:n investointiohjelman huippuvuodet ajoittuvat päällekkäin perustamislainan lyhennysten käynnistymisen kanssa ja kasvaneet rahoituskulut vaikeuttavat yhtiön lähivuosien taloutta. Yhtiön kanssa on tämän johdosta yhteisvalmisteltu lyhennysohjelmaisen lainan lyhennysten portaittaista myöhentämistä ja samalla myös lainoista perittävän korkotason muuttamista.

 

Lempäälän Vesi Oy:n hallitus on 28.9.2023 käsitellyt yhtiön ns. perustamislainojen  koron ja lyhennysohjelman muuttamista. Yhtiön hallitus esittää, että 14,3 milj. euron perustamislainan lyhennykset käynnistyisivät seuraavasti: vuosina 2024-2025 100 000 euroa/vuosi, vuonna 2026 205 000 euroa/vuosi. Tämän jälkeen vuosilyhennykset jatkuisivat alkuperäisen lyhennysohjelman mukaisesti. Lisäksi yhtiön hallitus korostaa, että perustamislainojen koron vaikutus yhtiön talouteen tulisi pitää kohtuullisena.

 

Lempäälän kunnan kannalta arvioituna Lempäälän Vesi Oy:n 14,3 milj. euron perustamislainan lyhennysohjelman osittainen myöhentäminen vuosien 2024-2026 osalta on perusteltavissa ja mahdollista toteuttaa. Lainojen vuosittainen taslyhennyksiin perustuva lyhennysohjelma vuodesta 2027 lukien muutetaan loppulaina-ajalle siten, että laina päättyy vuosien 2024-2026 osittaisista lyhennysvapaista huomlimatta alkuperäisen velkakirjan mukaisesti 30.6.2058. Vesihuoltotoiminta on lakiin perustuvaa, markkinoita vääristämätöntä toimintaa, joka kuuluu kunnan toimialaan. Yhtiön investoinnit toteuttavat vesihuollon palvelun saatavuutta eli tehtävää, josta kunnan tulee vesihuoltolain 6 §:n mukaisesti huolehtia. Lempäälän Veden toiminnalla ja siihen liittyvillä perustamislainan ehdoilla ei siten ole kilpailua vääristävää vaikutusta. Kunnan talousjohdon näkemyksen mukaan perustamislainojen koron tulisi kuitenkin minimissään vastata esim. EU-alueen lähivuosien keskimääräistä inflaationäkymää, joka on noin 2 %

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosääntö 4 luku 3§: Kunnanhallitus vastaa sopimusten hallinnan ja sopimusvalvonnan järjestämisestä, antaa

tarkemmat ohjeet sopimushallinnasta sekä määrää sopimusten vastuuhenkilöt kunnanhallituksen alaisen toiminnan osalta.

 

Lisätietoja: kunnanjohtaja Heidi Rämö, puh. 040 133 7803

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että:
1. Lempäälän Vesi Oy:n 14,3 milj. euron suuruisen perustamislainan lyhennysohjelmaa muutetaan siten, että lainan lyhennys vuosina 2024-2025 on 100 000 euroa/vuosi, vuonna 2026  205 000 euroa/vuosi ja vuodesta 2027 lukien lainapääomaa lyhennetään tasalyhennyksin laina-ajan loppuun vuoteen 2058 asti
2. Molemmista perustamislainoista perittävä korko on 2 % 1.1.2024 lukien.

 

Käsittely Keskustelun kuluessa Kari Virtanen esitti, että päätösehdotukseen lisätään kohta 3 seuraavasti: ”3. päätös viedään kunnanvaltuustolle tiedoksi.”

 

 Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti Kari Virtasen lisäysehdotuksen.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti, että:
1. Lempäälän Vesi Oy:n 14,3 milj. euron suuruisen perustamislainan lyhennysohjelmaa muutetaan siten, että lainan lyhennys vuosina 2024-2025 on 100 000 euroa/vuosi, vuonna 2026  205 000 euroa/vuosi ja vuodesta 2027 lukien lainapääomaa lyhennetään tasalyhennyksin laina-ajan loppuun vuoteen 2058 asti
2. Molemmista perustamislainoista perittävä korko on 2 % 1.1.2024 lukien.
3. päätös viedään kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

 

Kunnanvaltuusto 25.10.2023 § 97  

695/02.05.06/2023  

 

 

  

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee asian tiedoksi.

 

Päätös Kunnanvaltuusto merkitsi asian tiedokseen.

 

Tiedoksi Lempäälän Vesi Oy