Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 25.10.2023/Pykälä 94


 

Lempäälän tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2024

 

Kunnanhallitus 09.10.2023 § 236 

 

 

 Valmistelija: talousjohtaja Kari Auvinen

 

Kunnalle suoritettavat verot ovat lain nojalla kunnan tulovero ja kiinteistövero. Lisäksi kunnat saavat osuuden yhteisöveron tuotosta. Kunnan ja seurakunnan tulee ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17 päivänä tuloveroprosentin suuruus.

 

Kunnan tulovero määräytyy luonnollisen henkilön ja kuolinpesän tulojen perusteella ja tuloveroprosentista päättää valtuusto. Lempäälän vuoden 2023 tuloveroprosentti on sote-uudistuksen jälkeen 7,86 %. Verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan vuoden 2024 tuloveroprosentti on ilmoitettava prosenttiyksikön kymmenyksen tarkkuudella.

 

Kunnan osuus yhteisöveron tuotosta määräytyy sekä kuntasektorin että yksittäisen kunnan jako-osuuksina.

 

Kiinteistövero pannaan maksuun kiinteistölle määrätyn verotusarvon perusteella. Vero on valtuuston vahvistaman prosentin mukainen määrä kiinteistön edellisen vuoden verotusarvosta. Kunta päättää veroprosentit vuosittain lain sallimissa rajoissa.

 

Yleisen kiinteistöveroprosentin mukaan määrätään vero muista rakennuksista kuin vakituiseen asumisen rakennuksista, ellei kesämökkien, yleishyödyllisten yhteisöjen, voimaloiden ja ydinvoimaloiden osalta ole vahvistettu eri prosenttia. Sen mukaan määrätään vero myös kaikista maa-alueista (myös asuinrakennusten tonteista), poikkeuksena yleishyödylliset yhteisöt ja rakentamattomat rakennuspaikat. Yleisen kiinteistöveroprosentin vaihteluväli on nyt 0,93 % - 2,00 %, ja Lempäälän yleinen kiinteistöveroprosentti on tällä hetkellä 0,95 %.

 

Lisäksi on syytä huomioida, että hallitusohjelman perustuen viikolla 41 annettaneen hallituksen lakiesitys yleisen maapohjan kiinteistöveron alarajan korottamisesta 0,93 prosentista 1,30 prosenttiin vuodesta 2024 alkaen. Esitys merkitsisi maapohjan veroprosentin eriyttämistä yleisestä kiinteistöveroprosentista. Jatkossa maapohjan kiinteistöveron vaihteluväli olisi siten 1,30–2,00 %. Lempäälässä lakiesitys tarkoittaisi maapohjan kiinteistöveron nostoa 0,95 %:sta uuteen alarajaan 1,30 %:iin.

 

Vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentin vaihteluväli on 0,41 % - 1,00 %. Lempäälässä vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti on tällä hetkellä 0,45 %.

 

Kunnanvaltuuston tulee määrätä muussa kuin vakituisessa asuinkäytössä olevalle asuinrakennukselle (kesämökit) erillinen kiinteistöveroprosentti, jonka vaihteluväli on 0,93 % - 2,00 %. Lempäälässä muun kuin vakituisen asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti on tällä hetkellä 1,00 %.

 

Asuntotarkoitukseen kaavoitetulle rakentamattomalle rakennuspaikalle kunnanvaltuusto voi määrätä erillisen, muita kiinteistöveroprosentteja korkeamman veroprosentin. Veroprosentin on oltava vähintään 2,00 ja enintään 6,00. Erillistä veroprosenttia ei ole pakko määrätä. Jos veroprosenttia ei ole määrätty, kiinteistövero asuntotarkoitukseen kaavoitetusta rakentamattomasta rakennuspaikasta maksuunpannaan yleisen kiinteistöveroprosentin mukaan. Lempäälässä asuntotarkoitukseen kaavoitetun rakentamattoman rakennuspaikan korotettu veroprosentti on tällä hetkellä 3,00 %.

 

Tuloverolaissa tarkoitetun yleishyödyllisen yhteisön omistaman kiinteistön, joka on pääasiassa yleisessä tai yleishyödyllisessä käytössä, kiinteistöveroprosentti voidaan päättää edellä esitettyä alemmaksi, jopa 0 %:ksi. Jos kunnanvaltuusto on määrännyt erillisen yleishyödyllisen yhteisön veroprosentin, sitä sovelletaan yleishyödyllisessä käytössä olevan rakennuksen lisäksi myös rakennuksen maapohjaan. Verohallinto päättää, täyttyvätkö yleishyödyllisyyden kriteerit, kunta päättää tässäkin tapauksessa vain kiinteistöveroprosentista.

 

Lempäälän kunnan vuoden 2024 talousarvion suunnitteluohjeessa kunnan kokonaisverotulojen määräksi vuodelle 2024 arvioitiin 58,9 milj. euroa ja suunnitteluohje perustuu nykyisiin veroprosentteihin. Viimeisimmässä, syyskuun alussa saadussa verotuloennusteen päivityksessä ennuste on vain hieman parantunut. Vuoden 2024 talousarviovalmistelussa kunnan tuloveron kertymäarvio on 47,6 milj. euroa, kiinteistöveron tuloarvio on 6,9 milj. euroa ja arvioitu osuus yhteisöveron tuotosta on 4,6 milj. euroa eli kaikki yhteensä 59,1 milj. euroa.

 

Esityslistan oheismateriaalina on vertailutietona yhdistelmä Tampereen seutukunnan kuntien veroprosenteista vuosilta 2022-2023 (lähde, Verohallinto / Kuntaliitto). Lisäksi oheismateriaali sisältää myös kunnanhallituksen talousarvioseminaarin yhteydessä esitellyn suunnittelutiedon eri kiinteistöveroprosenttien euromuutosvaikutuksista.

 

Kunnanhallituksen kokonaisharkinta vuoden 2024 veroprosenteista tehdään 5.-6.10.2023 pidettävässä talousarvioseminaarissa. Esitys kunnanvaltuustolle linjataan seminaarikeskustelun pohjalta.

 

Toimivalta: Kuntalaki 111§

 

Lisätietoja: talousjohtaja Kari Auvinen, puh. 050 68148

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se päättää vuodelle 2024:

1. kunnan tuloveroprosentin
2. yleisen kiinteistöveroprosentin
3. vakituisten asuntojen kiinteistöveroprosentin
4. muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentin
5. asuntotarkoitukseen kaavoitetun rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentin.
6. yleishyödyllisten yhteisöjen erillisen kiinteistöveroprosentin

 

Käsittely Keskustelun kuluessa esittelijä teki seuraavan sisältöisen muutetun päätösehdotuksen: ” Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se päättää vuodelle 2024:

 1. kunnan tuloveroprosentiksi 7,9 %

 2. yleiseksi kiinteistöveroprosentiksi 0,95 %

 3. vakituisten asuntojen kiinteistöveroprosentiksi 0,45 %

 4. muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentiksi 1,00 %

 5. asuntotarkoitukseen kaavoitetun rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentiksi 6,00 %.

 6. yleishyödyllisten yhteisöjen erilliseksi kiinteistöveroprosentiksi 0 % 

 

 Lisäksi kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se päättää vuodelle 2024: -maapohjaa koskevaksi yleiseksi kiinteistöveroprosentiksi lain mukaisen maapohjaa koskevan alarajan, mikäli eduskunta hyväksyy asiaa koskevan lakiesityksen (hankenumero VM086:00/2023, alaraja lausuntokierroksen mukaan 1,30 %). 

 

 Lisäksi kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se päättää käynnistää kokonaistalouden sopeutusohjelman valmistelun taloussuunnitelmakauden alijäämäisyyskehityksen katkaisemiseksi. Sopeutusohjelma sisältää myös tuloveroprosentin korottamisen.”

 

 Keskustelun kuluessa Pauliina Österberg esitti seuraavan muutosehdotuksen kohtaan 5: ”5. asuntotarkoitukseen kaavoitetun rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentiksi 3,00 %.”

 

 Keskustelun kuluessa Pasi Huhtala esitti muutosehdotuksen siten, että muutetun päätösehdotuksen viimeinen lause ”Sopeutusohjelma sisältää myös tuloveroprosentin korottamisen.” poistetaan.

 Keskustelun kuluessa Johanna Kuisla kannatti Pasi Huhtalan tekemään muutosehdotusta.

 

 Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että Pauliina Österbergin tekemä muutosehdotus raukeaa kannattamattomana.

 

 Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että oli tehty pohjaehdotuksesta poikkeava muutosehdotus ja sitä oli kannatettu, joten asiassa tulee äänestää. Puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että ne, jotka kannattavat muutettua pohjaehdotusta äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Pasi Huhtalan muutosehdotusta äänestävät EI. Kunnanhallitus hyväksyi ehdotukset yksimielisesti.

 

 Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 5 JAA-ääni (Päivänen Maria, Huhtala Anita, Hämäläinen Totti, Virtanen Kari ja Österberg Pauliina) ja 5 EI-ääntä (Niemi Veijo, Huhtala Pasi, Korkatti Mika, Kuisla Johanna ja Rajamäki Minna).

 

 Puheenjohtaja totesi, että äänin 5 -  5 puheenjohtajan äänellä kunnanhallituksen päätökseksi tulee muutettu pohjaehdotus.

 

Päätös Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se päättää vuodelle 2024:
1. kunnan tuloveroprosentiksi 7,9 %
2. yleiseksi kiinteistöveroprosentiksi 0,95 %
3. vakituisten asuntojen kiinteistöveroprosentiksi 0,45 %
4. muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentiksi 1,00 %
5. asuntotarkoitukseen kaavoitetun rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentiksi 6,00 %.
6. yleishyödyllisten yhteisöjen erilliseksi kiinteistöveroprosentiksi 0 % 

Lisäksi kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se päättää vuodelle 2024: -maapohjaa koskevaksi yleiseksi kiinteistöveroprosentiksi lain mukaisen maapohjaa koskevan alarajan, mikäli eduskunta hyväksyy asiaa koskevan lakiesityksen (hankenumero VM086:00/2023, alaraja lausuntokierroksen mukaan 1,30 %). 

Lisäksi kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se päättää käynnistää kokonaistalouden sopeutusohjelman valmistelun taloussuunnitelmakauden alijäämäisyyskehityksen katkaisemiseksi. Sopeutusohjelma sisältää myös tuloveroprosentin korottamisen.

 

 

Kunnanvaltuusto 25.10.2023 § 94  

696/02.03.01/2023  

 

  

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää vuodelle 2024:
1. kunnan tuloveroprosentiksi 7,9 %
2. yleiseksi kiinteistöveroprosentiksi 0,95 %
3. vakituisten asuntojen kiinteistöveroprosentiksi 0,45 %
4. muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentiksi 1,00 %
5. asuntotarkoitukseen kaavoitetun rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentiksi 6,00 %.
6. yleishyödyllisten yhteisöjen erilliseksi kiinteistöveroprosentiksi 0 % 

Lisäksi kunnanvaltuusto päättää vuodelle 2024:
-maapohjaa koskevaksi yleiseksi kiinteistöveroprosentiksi lain mukaisen maapohjaa koskevan alarajan, mikäli eduskunta hyväksyy asiaa koskevan lakiesityksen (hankenumero VM086:00/2023, alaraja lausuntokierroksen mukaan 1,30 %). 

Lisäksi kunnanvaltuusto päättää käynnistää kokonaistalouden sopeutusohjelman valmistelun taloussuunnitelmakauden alijäämäisyyskehityksen katkaisemiseksi. Sopeutusohjelma sisältää myös tuloveroprosentin korottamisen.

 

Käsittely Keskustelun kuluessa Anita Huhtala ja Satu Kosola esittivät, että kunnan tuloveroprosentiksi päätetään 8,4%. (päätösehdotuksen kohta 1.)

 

 Keskustelun kuluessa Pauliina Österberg esitti, että asuntotarkoitukseen kaavoitetun rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentiksi päätetään 3,00 %. (päätösehdotuksen kohta 5.)

 

 Keskustelun kuluessa Kari Virtanen, Maikki Hämäläinen-Ylikahri, Ville Hämäläinen, Maria Päivänen, Birgit Backlund-Palander ja Pauliina Österberg kannattivat Anita Huhtalan ja Satu Kosolan muutosehdotusta. (päätösehdotuksen kohta 1.)

 

 Keskustelun kuluessa Tuukka Liuha kannatti Pauliina Österbergin tekemää muutosehdotusta. (päätösehdotuksen kohta 5.)

 

 Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kaksi muutosehdotusta, joita on kannatettu, joten asiassa tulee äänestää.

 

 Puheenjohtaja ehdotti, että ensimmäisessä äänestyksessä äänestetään päätösehdotuksen kohdasta 1. ja toisessa äänestyksessä äänestetään päätösehdotuksen kohdasta 5. Kunnanvaltuusto hyväksyi tämän yksimielisesti.

 

 Ensimmäinen äänestys

 

 Ensimmäisessä äänestyksessä puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Anita Huhtalan ja Satu Kosolan muutosehdotusta äänestävät EI. Kunnanvaltuusto hyväksyi ehdotukset yksimielisesti.

 

 Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 18 JAA-ääntä (Aspila Riina, Huhtala Pasi, Hytönen Erkki, Hämäläinen Totti, Kalliomäki Johanna, Kuisla Johanna, Lindholm Henri, Paananen Ismo, Palokangas Juho, Papinsaari Vesa, Rajamäki Minna, Ruottunen Esko, Saikkonen Jani, Talvilaine Timo, Tolonen Kari, Träskbäck Jocka, Viitanen Mikko ja Wallenius Ari) ja 25 EI-ääntä (Haapajoki Henri, Haapasalmi Anita, Havukainen Heikki, Huhtala Anita, Hämäläinen Ville, Hämäläinen-Ylikahri Maikki, Kiiveri Antti, Korkatti Mika, Kosola Satu, Kuisma Tapio, Lehikoinen Hannele, Lipsanen Tuomo, Liuha Tuukka, Nurmela Piia, Ojala Carita, Perälä Antti, Petäkoski-Hult Tuula, Päivänen Maria, Tappura Mikko, Wesslin Tiina, Virtanen Kari, Österberg Pauliina, Selin Niina, Kiiveri Elina ja Backlund-Palander Birgit).

 

 Puheenjohtaja totesi, että äänin 18 – 25 Anita Huhtalan ja Satu Kosolan muutosehdotus on voittanut äänestyksen. Puheenjohtaja totesi, että kunnanvaltuuston päätökseksi on tullut päätösehdotuksen kohdan 1 kohdalta seuraavaa: ”Kunnanvaltuusto päätti vuodelle 2024:

  1. kunnan tuloveroprosentiksi 8,4 %”.

 

 Toinen äänestys

 

 Toisessa äänestyksessä puheenjohtaja ehdotti äänestystavaksi nimenhuutoäänestystä siten, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Pauliina Österbergin muutosehdotusta äänestävät EI. Kunnanvaltuusto hyväksyi ehdotukset yksimielisesti.

 

 Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 24 JAA-ääntä (Aspila Riina, Huhtala Anita, Huhtala Pasi, Hytönen Erkki, Hämäläinen Totti, Hämäläinen Ville, Kalliomäki Johanna, Korkatti Mika, Kosola Satu, Kuisla Johanna, Lehikoinen Hannele, Lindholm Henri, Nurmela Piia, Paananen Ismo, Päivänen Maria, Rajamäki Minna, Ruottunen Esko, Saikkonen Jani, Tolonen Kari, Träskbäck Jocka, Wesslin Tiina, Virtanen Kari, Selin Niina ja Wallenius Ari) ja 19 EI-ääntä (Haapajoki Henri, Haapasalmi Anita, Havukainen Heikki, Hämäläinen-Ylikahri Maikki, Kiiveri Antti, Kuisma Tapio, Lipsanen Tuomo, Liuha Tuukka, Ojala Carita, Palokangas Juho, Papinsaari Vesa, Perälä Antti, Petäkoski-Hult Tuula, Talvilaine Timo, Tappura Mikko, Viitanen Mikko, Österberg Pauliina, Kiiveri Elina ja Backlund-Palander Birgit).

 

 Puheenjohtaja totesi, että äänin 24 – 19 pohjaehdotus on voittanut äänestyksen. Puheenjohtaja totesi, että kunnanvaltuuston päätökseksi on tullut päätösehdotuksen kohdan 5 kohdalta seuraavaa: ”Kunnanvaltuusto päätti vuodelle 2024:

 5. asuntotarkoitukseen kaavoitetun rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentiksi 6,00 %.”

 

 

Päätös Kunnanvaltuusto päätti vuodelle 2024:
1. kunnan tuloveroprosentiksi 8,4 %
2. yleiseksi kiinteistöveroprosentiksi 0,95 %
3. vakituisten asuntojen kiinteistöveroprosentiksi 0,45 %
4. muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentiksi 1,00 %
5. asuntotarkoitukseen kaavoitetun rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentiksi 6,00 %.
6. yleishyödyllisten yhteisöjen erilliseksi kiinteistöveroprosentiksi 0 %   

Lisäksi kunnanvaltuusto päätti vuodelle 2024:
-maapohjaa koskevaksi yleiseksi kiinteistöveroprosentiksi lain mukaisen maapohjaa koskevan alarajan, mikäli eduskunta hyväksyy asiaa koskevan lakiesityksen (hankenumero VM086:00/2023, alaraja lausuntokierroksen mukaan 1,30 %).

Lisäksi kunnanvaltuusto päätti käynnistää kokonaistalouden sopeutusohjelman valmistelun taloussuunnitelmakauden alijäämäisyyskehityksen katkaisemiseksi. Sopeutusohjelma sisältää myös tuloveroprosentin korottamisen.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kokouksessa pidettiin tauko tämän pykälän käsittelyn aikana klo 19.19-19.27. Tauon päätyttyä puheenjohtaja totesi läsnäolijat kuten etusivulta ilmenee ja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Maikki Hämäläinen-Ylikahri, Tapio Kuisma, Mikko Tappura, Tuomo Lipsanen ja Pauliina Österberg jättivät asiassa seuraavan sisältöisen eriävän mielipiteen: ” Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveron korotus 6%:iin on täysin kohtuuton. Kunnan ei kuulu rokottaa kiinteistön omistajaa siitä, että hän ei halua myydä tonttiaan tai rakentaa tontilleen. Veron vaikutus kunnan talouteen ei ole merkittävä suuntaan eikä toiseen. Päätös on veron piirissä oleville kuntalaisille kohtuuton.”

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Elina Kiiveri jätti asiassa seuraavan sisältöisen eriävän mielipiteen: ”Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveron korottaminen kohdistuu pieneen joukkoon kuntalaisia kohtuuttomasti verrattuna muihin kiinteistöverojen korotuksiin.”

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Juho Palokangas, Vesa Papinsaari, Antti Kiiveri, Birgit Backlund-Palander jättivät eriävän mielipiteen päätöksen kohtaan 5. asuntotarkoitukseen kaavoitetun rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Tuukka Liuha jätti asiassa seuraavan sisältöisen eriävän mielipiteen: ”Olen aiemmin vastustanut korotettua prosenttia nykytasollakin. Rakentamaton paikka voi olla vanhan pariskunnanvuosikymmeniä hoivatun rakkaan puutarhan puolikas. Se voi odottaa lapsen lapsen aikuistumista rakentamisikään. Yhtä hyvin se voi olla viljelijän elinkeinon harjoittamiseen käytetty alue, joka on saanut kaavan 50 vuotta sitten ilman mitään kuvitelmia tulevista pakkoveroista. Suurimmalla osalla rakentamattomista on jo nyt omistajalleen tärkeä oma tarkoitus ja käyttö. Ne eivät ole ilmiö tai ongelma. Merkkejä keinottelusta ei ole ollut tai ole. On kohtuullista ja oikein antaa niidenkin pitää puutarhansa, tulevaisuuden suunnitelmansa ja maapalansa, joilla ei ole suuria tuloja millä maksaa esim. ylimääräistä 1000 euroa vuodessa. Erityisen kummallinen myyntipakkovero on juuri tässä ajassa, kun poikkeuksellisesti kysyntä ja rakentaminen on pysähtynyt. Se tulisi pikemminkin nyt poistaa eikä tuplata.”

 

Otteet Verottaja

 

Tiedoksi Talousprosessi

 Kunnanjohtoryhmä