RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 239
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Mäkisenpellon asemakaavaehdotuksen hyväksyminen
Yhdyskuntalautakunta 12.05.2022 § 78
Valmistelija kaavoitusarkkitehti Soili Lampinen
Kaavaluonnoksen suunnittelualue on kokonaan Lempäälän kunnan omistuksessa. Kaavaluonnoksessa osoitetaan alueelle kaksi asuinpientalon tonttia, joiden tonttitehokkuus on 0,35. Kohtalaisen suuren tehokkuuden ja meluntorjunnan vuoksi asuinrakennusten on oltava kaksikerroksisia. Alue sijaitsee lähellä rautatietä, mutta meluselvityksen mukaan sopivalla rakennusten ja aitojen sijoittelulla piha-alueille muodostuu riittävästi melulta suojattuja oleskelualueita. Tonttien kulkuyhteytenä on uusi katu, joka on nimetty Mäkisenkujaksi. Korttelin 42 eteläpuolella on suojaviheraluetta (EV), joka on tarkoitettu lähinnä hulevesien johtamista varten. Kaavakartta ja -selostus liitteineen ovat esityslistan liitteinä.
Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun 5 §:n mukaan toimielin on toimivaltainen päättämään asiasta.
Lisätietoja kaavoitusarkkitehti Soili Lampinen, puh. 050 3839 656
Esittelijä Kaavoituspäällikkö Teija Mäkelä
Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta päättää asettaa kaavaehdotuksen nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot.
Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Kunnanhallitus 09.10.2023 § 239
142/10.02.03/2021
Valmistelija kaavoitusarkkitehti Hanna Ohtola
Suunnittelualue sijaitsee Harakkalassa Pappilantien ja rautatien välissä reilun kilometrin päässä Lempäälän rautatieasemalta pohjoiseen. Alue on kooltaan noin 1,2 ha. Tavoitteena on osoittaa suunnittelualueelle keskitehokasta asumista esim. rivitaloja varten.
Asemakaavaehdotus oli nähtävillä 25.5. – 26.6.2022. Asemakaavaehdotuksesta saatiin neljä lausuntoa ja yksi muistutus. Asemakaavaehdotuksesta saatu palaute ja vastineet ovat selostuksen liitteenä. Palautteen perusteella asemakaavan selvityksiä täydennettiin tärinämittauksilla. Mittausten perusteella kaavaan lisättiin määräys tärinän resonanssin huomioimisesta toteutuksessa. Myös melumääräyksiä ja rakentamistapaan liittyviä määräyksiä täydennettiin, sekä selostusta tarkistettiin saadun palautteen perusteella. Kaavaan tehdyt muutokset ovat luonteeltaan teknisiä tarkistuksia, eivätkä edellytä kaavaehdotuksen asettamista uudelleen nähtäville.
Asemakaavalla osoitetaan kolme asuinpientalojen tonttia (AP), Mäkisenkuja -niminen katualue sekä suojaviheraluetta (EV). Alueen rakennusoikeus on 3 427 kem2. Alue on mahdollista toteuttaa esim. rivitaloina.
Asemakaavaa voi lähteä toteuttamaan sen saatua lainvoiman. Lempäälän kunta toteuttaa alueen kadut ja kunnallistekniikan.
Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun 1 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa strategisesta suunnittelusta, kuntaympäristön kehittämisen ohjaamisesta, asunto- ja maankäyttöpolitiikasta ja sen ohjaamisesta sekä kaavoituksesta.
Lisäksi kohdan 10 mukaan kunnanhallitus hyväksyy asemakaavan ja asemakaavan muutoksen, mikäli kaavalla ei ole merkittävää vaikutusta joko kunnan asukasmäärään, kunnan elinkeinoelämään, kaupunkikuvaan, valtakunnallisiin tai maakunnallisiin ympäristön tai kulttuuriympäristön arvoihin.
Lisätietoja: kaavoitusarkkitehti Hanna Ohtola, puh. 040 573 1527
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä asemakaavan muutoksen ja ehdotusvaiheen palautteeseen laaditut vastineet.
Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.
Merkittiin pöytäkirjaan, että yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa ja kaavoituspäällikkö Teija Mäkelä saapuivat kokoukseen ennen tämän pykälän käsittelyä klo 16.13.
Otteet maanomistajat, ELY
Tiedoksi kaavoitusarkkitehti, kaavoitusavustaja
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |