Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteisölautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 88



 

Yhteisöpalveluiden palvelusuunnitelma vuodelle 2024

 

Yhteisölautakunta 13.12.2023 § 88  

843/00.01.02/2023  

 

 

 Valmistelija talousjohtaja Kari Auvinen

  yhteisöjohtaja Kati Hämäläinen-Myllymäki

 

Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 22.11.2023 talousarvion vuodelle 2024. Valtuuston talousarviopäätöksen jälkeen kunnanhallitus ja lautakunnat hyväksyvät hallintosäännön mukaisesti palvelusuunnitelmat, joilla pannaan toimeen kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio. Kunnanhallituksen, lautakuntien ja muiden toimielinten toiminnan on perustuttava valtuuston päättämiin talousarviomäärärahoihin.

 

Kunnanvaltuusto on lisäksi päättänyt 25.10.2023 kokouksessaan käynnistää kokonaistalouden sopeutusohjelman valmistelun taloussuunnitelmakauden alijäämäisyyskehityksen katkaisemiseksi. Kunnanhallitus on ohjannut sopeutusohjelman valmistelua 13.11.2023 tehdyllä päätöksellä siten, että sopeutusohjelmaan esitettävät sopeutustoimet tuodaan päätettäväksi kunnanvaltuuston kokoukseen 24.4.2024. Tämä tarkoittaa sitä, että eri toimielinten palvelusuunnitelmapäätökset tehdään joulukuussa valtuuston marraskuisen TA 2024 -päätöksen mukaisina ilman sopeutusohjelman vaikutusten ennakointia. Sopeutusohjelmapäätösten vaikutukset siirretään vuoden 2024 talousarvioihin myöhemmin muutostalousarviokäsittelyissä ja tulevien vuosien talousarvio-ohjeistusta valmisteltaessa.

 

Yhteisölautakunnan alaisen palvelusuunnitelman käyttötalousosuus jakautuu viiteen (5) tehtäväalueeseen, jotka ovat:
 

  • hallinto ja alueelliset palvelut
  • kirjastopalvelut
  • kulttuuripalvelut
  • liikuntapalvelut
  • nuorisopalvelut

 

Tehtäväalueille on laadittu kuntastrategiaan perustuvat talousarviotavoitteet. Palvelusuunnitelmassa esitetään tehtäväalueiden keskeisimmät toimenpiteet ja vahvistetaan määrärahat ja tuloarviot toimielimen alaisille tehtävä- ja vastuualueille.

 

Esityslistan liitteissä on esitetty eriteltyinä
 

  • käyttötalouden ulkoiset määrärahat ja tuloarviot vastuualueittain
  • sisäiset määrärahat ja tuloarviot + vyörytyserät
  • listaus toimielimen tehtävä- ja vastuualueiden esihenkilöistä.

 

Hallintosäännön mukaisesti esihenkilöille vahvistuu palvelusuunnitelman päätöksellä laskujen ja sisäisten erien hyväksymisoikeus. Muut mahdollisesti tarvittavat laskujen hyväksymisoikeudet annetaan hallintosäännön mukaisesti erillisellä palvelualueen johtajan viranhaltijapäätöksellä. Palvelualueiden johtajien laskujen hyväksymisoikeudet annetaan erillisellä kunnanjohtajan viranhaltijapäätöksellä.

 

 

Vuoden 2024 keskeisimmät painopisteet eri tehtäväalueilla ovat:
 

  • Kuntastrategian mukainen osallisuuden edistäminen ja vahvistaminen
     
  • Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen: rakenteiden ja toimenpiteiden vahvistaminen suunnitelmallisesti kaikki sektorit läpi leikaten
     
  • Kumppanuuksien vahvistaminen, mm. Kyllä -sopimukset ja seutukunnalliset kumppanuudet
     
  • Liikuntapaikkojen määrän kasvun huomioiminen ja niiden käyttöasteen nostaminen

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön, 8 luvun Taloudenhoito 2 §:n Talousarvion täytäntöönpano mukaan, lautakunnat hyväksyvät talousarvioon perustuvan palvelusuunnitelmansa.

 

 

Lisätietoja: Yhteisöjohtaja Kati Hämäläinen-Myllymäki, p. 040 133 7390

 

Esittelijä Yhteisöjohtaja

 

Päätösehdotus Yhteisölautakunta päättää

1. hyväksyä vuoden 2024 talousarvion palvelusuunnitelman määrärahat ja tuloarviot vastuualueittain liitteiden mukaisesti,

2. todeta talousarvion tehtävä- ja vastuualueista vastaavat esihenkilöt liitteen mukaisesti

3. merkitä tiedoksi, että tehtäväalueiden esihenkilöt tarkistavat puolivuosittain sitovien sisäisten erien ajantasaisuuden.

 

Päätös Yhteisölautakunta päätti hyväksyä päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Tiedoksi talousprosessi, kirjastopäällikkö, kulttuuripäällikkö, vs liikuntapäällikkö, nuorisopäällikkö

 

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Antti Perälä saapui kokoukseen pykälän käsittelyn aikana klo 17:12.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Tarja Lehtiö saapui kokoukseen pykälän käsittelyn aikana klo 17:18.