Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteisölautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 87


Liite 1 Palvelusuunnitelma muutokset 2023

 

Yhteisölautakunnan 2023 talousarvion palvelusuunnitelman tarkistaminen

 

Sivistyslautakunta 15.12.2022 § 117 

 

 

 Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 23.11.2022 talousarvion vuodelle 2023. Valtuuston talousarviopäätöksen jälkeen kunnanhallitus ja lautakunnat hyväksyvät hallintosäännön mukaisesti palvelusuunnitelmat, joilla pannaan toimeen kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio. Kunnanhallituksen, lautakuntien ja muiden toimielinten toiminnan on perustuttava valtuuston päättämiin talousarviomäärärahoihin.

 

 Yhteisölautakunnan alainen käyttötalousosuus jakautuu viiteen tehtäväalueeseen, jotka ovat: liikuntapalvelut, kulttuuripalvelut, kirjastopalvelut ja nuorisopalvelut sekä hallinto ja alueelliset palvelut.

 

 Tehtäväalueille on laadittu kuntastrategiaan perustuvat talousarviotavoitteet. Palvelusuunnitelmassa esitetään tehtäväalueiden keskeisimmät toimenpiteet ja vahvistetaan määrärahat ja tuloarviot toimielimen alaisille tehtävä- ja vastuualueille.

 

 Talousarviotavoitteiden osalta kunnanvaltuusto päätti 23.11.2022 lisäksi, että lautakunnat vähentävät merkittävästi toiminnallisten tavoitteiden lukumäärää ja tuovat ne valtuuston päätettäväksi uudelleen ensimmäisen muutostalousarvion yhteydessä 2023. Tämän asian jatkovalmisteluun liittyen talousprosessi on antanut palvelualueille ja prosesseille toimeenpano-ohjeistuksen 30.11.2022. Tavoitteiden uudelleenvalmistelussa tulee todennäköisesti olemaan eroavaisuutta eri tehtäväalueilla.

 

 Tavoitteiden uudelleenvalmistelu etenee siten, että viranhaltijoiden valmisteluvaiheen jälkeen lautakunnat käsittelevät tavoitteet uudelleen alkuvuodesta 2023 (kasvatus- ja opetusltk 18.01., yhdyskuntaltk 07.02., yhteisöltk 08.02. sekä kunnanhallitus 13.02.). Kunnanvaltuusto vahvistaa tämän jälkeen talousarviotavoitteet uudelleen 22.02.2023, mikä tarkoittaa sitä, että 1. osavuosikatsauksen valtuustoraportointi voidaan jo tehdä uudistetuista talousarviotavoitteista.

 

 Esityslistan liitteissä on esitetty käyttötalouden ulkoiset määrärahat vastuualueittain, sitovat sisäiset vuokrat ja ateriapalvelut. Lisäksi liitteenä on listaus toimielimen tehtävä- ja vastuualueiden esimiehistä. Hallintosäännön mukaisesti heille vahvistuu palvelusuunnitelmapäätöksellä laskujen ja sisäisten vuokra- / ateriapalvelusopimusten hyväksymisoikeus. Muut mahdollisesti tarvittavat laskujen hyväksymisoikeudet annetaan hallintosäännön mukaisesti erillisellä palvelualueen johtajan viranhaltijapäätöksellä. Palvelualueiden johtajien laskujen hyväksymisoikeudet annetaan erillisellä kunnanjohtajan viranhaltijapäätöksellä.

 

 Vuoden 2023 keskeisimmät painopisteet eri tehtäväalueilla ovat:

 

 Hallinto ja alueelliset palvelut – hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen rakenteen johdonmukainen kehittäminen ja vahvistaminen sekä lakisääteisten ohjelmien koordinointi.

 

 Vahvistetaan osallisuuden ja kumppanuuden toimintamalleja, kuten kumppanuussopimukset ja osallistuva budjetointi, avustustoiminta, järjestöfoorumi sekä hyten kumppanuustiimit.

 

 Liikuntapalvelut - Liikuntapalveluiden toimintojen uudelleenmuotoilun painopisteenä on kaiken ikäisten liikkumisen lisääminen sekä aktivoiminen, erityisesti huomioiden terveytensä kannalta liian vähän liikkuvat kuntalaiset sekä muun palvelutarjonnan ulkopuolelle jäävät kohderyhmät. Liikuntaneuvonta on osa kokonaisvaltaista elintapaohjausta, joka sisältää ohjausta ja tukea liikunnalliseen elämäntapaan

 sekä muiden terveellisten elintapojen pariin.

 

 Kulttuuripalvelut – Mielen hyvinvointia lisäävä ja yhteishenkeä kohottava arkikulttuuri tavoittaa kuntalaiset. Kulttuuri ja -hyvinvointi kuuluu kaikille, jota edistetään kulttuurilähetteen käytön laajentamisella uuteen käyttäjäryhmään.

 

 Kirjastopalvelut - Kirjastopalveluiden katvealueiden tunnistaminen ja saavutettavuuden kehittäminen, jolloin palvelut tulevat osaksi kuntalaisten arkea.

 

 Nuorisopalvelut - Syrjäytymisen ennaltaehkäisy tavoittamalla uusia nuoria olemassa oleviin palveluihin, organisaatioihin ja tapahtumiin, ja vahvistamalla sekä yhteisöpalveluiden että eri sektoreiden välistä yhteistyötä.

 

 Hakeutuva nuorisotyö: Saapas-toiminta osaksi perustoimintaa yhdessä liikkuvan nuorisotilan kanssa.

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun Toimielinten tehtävät ja toimivallan jako, 5 §:n Sivistyslautakunnan tehtävät ja toimivalta mukaan sivistyslautakunta on toimivaltainen päättämään asiasta.

 

 

Lisätietoja: Sivistysjohtaja Nina Lehtinen, p. 050 383 9789

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Nina Lehtinen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää

 

 1. hyväksyä vuoden 2023 talousarvion palvelusuunnitelman määrärahat ja tuloarviot vastuualueittain liitteiden mukaisesti,

 

  2. todeta talousarvion tehtävä- ja vastuualueista vastaavat esihenkilöt liitteen mukaisesti 

 

 3. merkitä tiedoksi, että tehtäväalueiden esihenkilöt tarkistavat puolivuosittain sitovien sisäisten erien ajantasaisuuden

 

 4. merkitä tiedoksi talousarviotavoitteiden uudelleenvalmistelun selostusosan mukaisesti 5. esittää edellä mainitut asiakohdat edelleen yhteisölautakunnan hyväksyttäväksi 8.2.2023.   

 

Päätös Sivistyslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Tiedoksi talouspalvelut

 

 

 

 

 

 

Yhteisölautakunta 08.02.2023 § 5 

 

 

 

 Valmistelija   talousprosessi
yhteisöjohtaja Kati Hämäläinen-Myllymäki

 

 Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 23.11.2022 talousarvion vuodelle 2023. Valtuuston talousarviopäätöksen jälkeen kunnanhallitus ja lautakunnat hyväksyvät hallintosäännön mukaisesti palvelusuunnitelmat, joilla pannaan toimeen kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio. Kunnanhallituksen, lautakuntien ja muiden toimielinten toiminnan on perustuttava valtuuston päättämiin talousarviomäärärahoihin.

 

 Yhteisölautakunnan alainen käyttötalousosuus jakautuu viiteen tehtäväalueeseen: liikuntapalvelut, kulttuuripalvelut, kirjastopalvelut ja nuorisopalvelut sekä hallinto ja alueelliset palvelut.

 

 Tehtäväalueille on laadittu kuntastrategiaan perustuvat talousarviotavoitteet. Palvelusuunnitelmassa esitetään tehtäväalueiden keskeisimmät toimenpiteet ja vahvistetaan määrärahat ja tuloarviot toimielimen alaisille tehtävä- ja vastuualueille.

 

 Talousarviotavoitteiden osalta kunnanvaltuusto päätti 23.11.2022 lisäksi, että lautakunnat vähentävät merkittävästi toiminnallisten tavoitteiden lukumäärää ja tuovat ne valtuuston päätettäväksi uudelleen ensimmäisen muutostalousarvion yhteydessä 2023. Tämän asian jatkovalmisteluun liittyen talousprosessi on antanut palvelualueille ja prosesseille toimeenpano-ohjeistuksen 30.11.2022. Tavoitteiden uudelleenvalmistelussa tulee todennäköisesti olemaan eroavaisuutta eri tehtäväalueilla.

 

 Tavoitteiden uudelleenvalmistelu etenee siten, että viranhaltijoiden valmisteluvaiheen jälkeen lautakunnat käsittelevät tavoitteet uudelleen alkuvuodesta 2023 (kasvatus- ja opetusltk 18.01., yhdyskuntaltk 07.02., yhteisöltk 08.02. sekä kunnanhallitus 13.02.). Kunnanvaltuusto vahvistaa tämän jälkeen talousarviotavoitteet uudelleen 22.02.2023, mikä tarkoittaa sitä, että 1. osavuosikatsauksen valtuustoraportointi voidaan jo tehdä uudistetuista talousarviotavoitteista.

 

 Esityslistan liitteissä on esitetty käyttötalouden ulkoiset määrärahat vastuualueittain, sitovat sisäiset vuokrat ja ateriapalvelut. Lisäksi liitteenä on listaus toimielimen tehtävä- ja vastuualueiden esimiehistä. Hallintosäännön mukaisesti heille vahvistuu palvelusuunnitelmapäätöksellä laskujen ja sisäisten vuokra- / ateriapalvelusopimusten hyväksymisoikeus. Muut mahdollisesti tarvittavat laskujen hyväksymisoikeudet annetaan hallintosäännön mukaisesti erillisellä palvelualueen johtajan viranhaltijapäätöksellä. Palvelualueiden johtajien laskujen hyväksymisoikeudet annetaan erillisellä kunnanjohtajan viranhaltijapäätöksellä.

 

 Vuoden 2023 keskeisimmät painopisteet eri tehtäväalueilla ovat:

 

 Hallinto ja alueelliset palvelut – hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen rakenteen johdonmukainen kehittäminen ja vahvistaminen sekä lakisääteisten ohjelmien koordinointi.

 

 Vahvistetaan osallisuuden ja kumppanuuden toimintamalleja, kuten kumppanuussopimukset ja osallistuva budjetointi, avustustoiminta, järjestöfoorumi sekä hyten kumppanuustiimit.

 

 Liikuntapalvelut - Liikuntapalveluiden toimintojen uudelleenmuotoilun painopisteenä on kaiken ikäisten liikkumisen lisääminen sekä aktivoiminen, erityisesti huomioiden terveytensä kannalta liian vähän liikkuvat kuntalaiset sekä muun palvelutarjonnan ulkopuolelle jäävät kohderyhmät. Liikuntaneuvonta on osa kokonaisvaltaista elintapaohjausta, joka sisältää ohjausta ja tukea liikunnalliseen elämäntapaan sekä muiden terveellisten elintapojen pariin.

 

 Kulttuuripalvelut – Mielen hyvinvointia lisäävä ja yhteishenkeä kohottava arkikulttuuri tavoittaa kuntalaiset. Kulttuuri ja hyvinvointi kuuluu kaikille, jota edistetään kulttuurilähetteen käytön laajentamisella uuteen käyttäjäryhmään.

 

 Kirjastopalvelut - Kirjastopalveluiden katvealueiden tunnistaminen ja saavutettavuuden kehittäminen, jolloin palvelut tulevat osaksi kuntalaisten arkea.

 

 Nuorisopalvelut - Syrjäytymisen ennaltaehkäisy tavoittamalla uusia nuoria olemassa oleviin palveluihin, organisaatioihin ja tapahtumiin, ja vahvistamalla sekä yhteisöpalveluiden että eri sektoreiden välistä yhteistyötä.

Hakeutuva nuorisotyö: Saapas-toiminta osaksi perustoimintaa yhdessä liikkuvan nuorisotilan kanssa.

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luku Toimielinten tehtävät ja toimivallan jako, 5 § Yhteisölautakunnan tehtävät ja toimivalta, mukaan yhteisölautakunta on toimivaltainen päättämään asiasta.

 

 

Lisätietoja: Yhteisöjohtaja Kati Hämäläinen-Myllymäki, p. 040 133 7390

 

Esittelijä Yhteisöjohtaja

 

Päätösehdotus Yhteisölautakunta päättää

 

 1. hyväksyä vuoden 2023 talousarvion palvelusuunnitelman määrärahat ja tuloarviot vastuualueittain liitteiden mukaisesti,                                                

 

 2. todeta talousarvion tehtävä- ja vastuualueista vastaavat esihenkilöt liitteen mukaisesti                                                                                            

 

 3. merkitä tiedoksi, että tehtäväalueiden esihenkilöt tarkistavat puolivuosittain sitovien sisäisten erien ajantasaisuuden                           

 

 4. merkitä tiedoksi talousarviotavoitteiden uudelleenvalmistelun selostusosan mukaisesti.

 

Päätös Yhteisölautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

  

Tiedoksi talousprosessi

 

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Birgit Backlund-Palander saapui kokoukseen klo 17:04 tämän pykälän käsittelyn aikana.

 

Yhteisölautakunta 13.12.2023 § 87  

1184/02.02.00/2022  

 

 

 Valmistelija yhteisöjohtaja Kati Hämäläinen-Myllymäki

  talousjohtaja Kari Auvinen

  

Kunnanvaltuuston päättämät talousarviomuutokset lautakunnan alaisiin vuoden 2023 talousarvion toimintatuottoihin ja toimintakuluihin tulee käsitellä palvelusuunnitelman tarkistuksena lautakunnassa. Esityslistan liitteenä on talousprosessin koostamat tehtävä- /vastuualueittaiset listaukset talousarviomuutosten vaikutuksista lautakunnan vuoden 2023 palvelusuunnitelmaan. Lisäksi talousarvion rahoitus- ja investointiosaan tehtyjen talousarviomuutosten osalta tulee tehdä palvelusuunnitelman tarkistuspäätös sitovuusohjeen mukaisesti joko kunnanhallituksessa tai yhdyskuntalautakunnassa.

 

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön, 8 luvun Taloudenhoito 2 §:n Talousarvion täytäntöönpano, mukaan lautakunnat hyväksyvät talousarvioon perustuvan palvelusuunnitelmansa.

 

 

Lisätietoja: Yhteisöjohtaja Kati Hämäläinen-Myllymäki, p. 040 133 7390

 

Esittelijä Yhteisöjohtaja

 

Päätösehdotus Yhteisölautakunta päättää hyväksyä vuoden 2023 talousarvion palvelusuunnitelman tarkistukset liitteen mukaisena.

 

Päätös Yhteisölautakunta päätti hyväksyä päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Tiedoksi talousprosessi