Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 15.08.2023/Pykälä 81


Liite 1 Pohjaehdotus jäsenkuntien tilauksiin vuodelle 2024

 

Lempäälän kunnan Pirkan opiston opetustuntitilaus vuodelle 2024

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 15.08.2023 § 81  

578/00.04.01/2023  

 

 

 Valmistelija Sivistysjohtaja Nina Lehtinen

 

Pirkan opistoa koskevan sopimuksen mukaan kaikki sopijakunnat tekevät vuosittain elokuun loppuun mennessä alustavan määrärahavarauksen, jolla ne sitoutuvat ostamaan opistolta päättämänsä määrän opetustunteja seuraavalle kalenterivuodelle.

 

Pirkan opistoa koskevan yhteistyösopimukseen on kirjattu ehto, jonka mukaan kuntakohtaisen tuntitilauksen tulee olla vähintään 90 % siitä opetustuntien kokonaismäärästä, jonka kunta tilasi vuodelle 2021. Maksimituntimäärää ei sopimuksella rajoiteta.

 

Tuntitilauksia ja määrärahavarauksia varten Pirkan opiston jaosto tekee kunnille vuosittain pohjaehdotuksen toukokuun loppuun mennessä. Rehtori on valmistellut luonnoksen pohjaehdotukseksi vuodelle 2024 (liitteenä).

 

Pohjaehdotus sisältää esityksen tilattavista tuntimääristä tilausryhmittäin. Jokaiselle tilausryhmälle on määritelty kunnan maksettavaksi jäävä tuntihinta Pirkan opiston jaoston vuonna 2019 tekemän hinnoittelupäätöksen mukaisesti. Tuntihintoihin sisältyvät opetuksen lisäksi suunnittelu-, hallinto- ja järjestämiskustannukset, mutta ei opetustilojen vuokria.

 

Tuntitilausten osalta on huomionarvoista, että taiteen perusopetuksen opiskelijoiden opinnot kestävät 4-12 vuotta. Tämän vuoksi taiteen perusopetuksen opetustuntien vuosittaista tilausmäärää voidaan käytännössä laskea ainoastaan aloittavien opiskelijoiden sisäänottomääriä säätelemällä.

 

Vuoden 2024 pohjaehdotus tukeutuu Pirkan opiston kehittämisohjelmassa 2022- 2026 esitettyyn tavoitteeseen siitä, että vapaan sivistystyön opetuksen osuus olisi vähintään 60 % tilattujen opetustuntien kokonaismäärästä. Ehdotuksessa vapaan sivistystyön tunnit on kuitenkin jätetty vielä vuoden 2023 tasolle, koska muun taiteen perusopetuksen tilausryhmässä tarvitaan lisätunteja.

 

Inflaation aiheuttamaa kustannustason nousua ei ole tarvinnut toistaiseksi siirtää kuntien tuntihintoihin, koska valtionosuus on kasvanut ja kompensoinut siten osaltaan opetuskustannusten nousua.

 

Vapaan sivistystyön tuntimäärien osalta esitetään, että tilausmäärät pysyisivät kaikissa kunnissa vuoden 2023 tasolla.

 

Musiikin taiteen perusopetuksen tuntitilaukset ehdotetaan myös pidettäväksi vuoden 2023 tasolla.

 

Muuhun taiteen perusopetukseen esitetään kaikissa kunnissa tuntilisäyksiä. Uusia opetustunteja tarvitaan, koska kuvataiteiden laajan oppimäärän opetuksessa kevätlukukausi pidentyy uuden opetussuunnitelman johdosta kahdella viikolla 16 viikosta 18 viikkoon.

 

Opetustuntitilausten lisäksi kuntien tulee sisällyttää määrärahavarauksiinsa kuntien alueilla sijaitsevien opetustilojen vuokrat. Vuokriin varattuja määrärahoja tulisi nostaa, koska jo vuosina 2022 ja 2023 vuokramenot ovat kasvaneet tuntuvasti.

 

Otsikkoasia on ollut kasvatus- ja opetuslautakunnan 13.6.2023 kokouksessa tutustuttavana sivistysjohtajan esittelemissä ajankohtaisissa asioissa, Kasvatus- ja opetuslautakunta 13.06.2023 § 69.

 

Tämän pykälän yhteydessä Pirkan opiston rehtori Mika Hagelin kertoo Pirkan opiston ajankohtaisista asioista toimintavuoden 2024 alkaessa.

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun 4 §:n 2 momentin 10. kohdan mukaan Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyy Lempäälän kunnan osalta Pirkan opiston opetustuntitilauksen

 

Lisätietoja sivistysjohtaja Nina Lehtinen, puh. 050 383 9789.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyy Lempäälän kunnan Pirkan opiston opetustuntitilauksen vuodelle 2024 edellä selostetun mukaisesti.

 

Käsittely Keskustelun kuluessa esittelijä teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen: Asia palautetaan uudelleen valmisteluun ja asiassa odotetaan Pirkan opiston TA-valmisteluohjausta.

 

 Puheenjohtaja tiedusteli, että voiko kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyä yksimielisesti annetun muutetun päätösehdotuksen. Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi esittelijän muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi esittelijän muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

Otteet Pirkan opisto, Pirkan opiston jäsenkunnat

 

Tiedoksi Talousprosessi

 

 

 

 

 

 

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että Pirkan Opiston rehtori Mika Hagelin saapui kutsuttuna asiantuntijana kokoukseen klo 17:04 ja oli läsnä pykälän käsittelyn ajan.

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että Pirkan Opiston rehtori Mika Hagelin poistui kokouksesta klo 17:29 tämän pykälän päätöksenteon jälkeen.