Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Elinvoimajaosto
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 29


 

Valtakunnallinen matkailun tulo- ja työllisyysselvitys 2022

 

Elinvoimajaosto 11.09.2023 § 29  

631/14.00.00/2023  

 

 

 Valmistelija Lempäälän Kehitys Oy toimitusjohtaja Ahti Laakso

 

Lempäälän kunta osallistui matkailun valtakunnalliseen tulo- ja työllisyystutkimukseen. Tutkimuksen toteutti TAK Research ja se perustui vuoden 2022 tilastoaineistoihin ja rajatutkimukseen.

 

Matkailu tuo verotuloja ja luo työpaikkoja. Pirkanmaalla matkailun osuus kaikkien toimialojen liikevaihdosta vuonna 2022 oli 2,04 % ja Lempäälässä 1,36 %. Lempäälän matkailutulo oli 20,7 miljoonaa euroa ja Lempäälä sijoittui Pirkanmaalla viidenneksi.

 

Edellisen kerran vastaava tutkimus toteutettiin 2017, jolloin Lempäälän matkailutulo oli 16,2 miljoonaa euroa. Lempäälässä matkailutulo kasvoi  27 % ja Pirkanmaalla 22 %.

 

Matkailun osuus työllisyydestä oli 2,17 % eli lähes 100 henkilötyövuotta.

 

 

Lisätietoja: Lempäälän Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Ahti Laakso, puh. 040 661 7496 ja Lempäälän Kehitys Oy:n yhteysjohtaja Elina Kivi, puh. 040 667 0981.

 

 

Esittelijä Elinvoimapäällikkö

 

Päätösehdotus Elinvoimajaosto merkitsee tiedoksi matkailun tulo- ja työllisyystutkimuksen 2022 tulokset.

 

Päätös Elinvoimajaosto hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Lempäälän Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Ahti Laakso ja yhteysjohtaja Elina Kivi olivat asiantuntijoina läsnä pykälän käsittelyn ajan ja poistuivat kokouksesta klo 16.57.