Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.08.2023/Pykälä 84


Liite 15 Eroanomus / Hämäläinen-Ylikahri Maikki

 

Ero luottamustoimesta/ Maikki Hämäläinen-Ylikahri

 

Kunnanhallitus 19.06.2023 § 186 

 

 

 Valmistelija hallintojohtaja Riina Kivistö

 

Maikki Hämäläinen-Ylikahri (KESK) anoo eroa Lempäälän kunnan tarkastuslautakunnan jäsenyydestä sekä varapuheenjohtajuudesta. Eroanomuksen syyksi Hämäläinen-Ylikahri toteaa valintansa valtuuston varapuheenjohtajaksi kunnanvaltuuston kokouksessa 14.6.2023.

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

Lempäälän kunnan hallintosäännön mukaan tarkastuslautakunnassa on viisi (5) jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

 

 Kuntalain mukaan vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan ei ole:

 1. kunnanhallituksen jäsen;

 2. pormestari ja apulaispormestari;

 3. henkilö, joka on kunnanhallituksen jäsenen, kunnanjohtajan, pormestarin tai apulaispormestarin hallintolain (434/2003) esteellisyysperusteita koskevan 28 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettu läheinen;

 4. henkilö, joka on kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

 5. henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen

 

Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Tarkastuslautakunta on sellainen toimielin, johon tasa-arvolain 4 a § edellyttää valittavan vähintään 40 % miehiä ja naisia sekä jäseniksi että varajäseniksi.

 

Lisätietoja hallintojohtaja Riina Kivistö, puh. 040 133 7485

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se
1. myöntää eron Maikki Hämäläinen-Ylikahrille Lempäälän kunnan tarkastuslautakunnan jäsenyydestä sekä varapuheenjohtajuudesta.
2. valitsee uuden tarkastuslautakunnan jäsenen ja varapuheenjohtajan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

Otteet Maikki Hämäläinen-Ylikahri, Valitut

Tiedoksi Tarkastuslautakunta, Tiedonhallintatiimi

 

 

Kunnanvaltuusto 30.08.2023 § 84  

504/00.00.01/2023  

 

 

 

  

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto 
1. myöntää eron Maikki Hämäläinen-Ylikahrille Lempäälän kunnan tarkastuslautakunnan jäsenyydestä sekä varapuheenjohtajuudesta.
2. valitsee uuden tarkastuslautakunnan jäsenen ja varapuheenjohtajan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös Kunnanvaltuusto
1. myönsi eron Maikki Hämäläinen-Ylikahrille Lempäälän kunnan tarkastuslautakunnan jäsenyydestä sekä varapuheenjohtajuudesta.
2. valitsi uudeksi tarkastuslautakunnan jäseneksi ja varapuheenjohtajaksi Kirsi Kallion jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Otteet Kirsi Kallio

 

Tiedoksi Maikki Hämäläinen-Ylikahri, tiedonhallintatiimi, tarla