Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.08.2023/Pykälä 194


 

Kunnanhallituksen edustajat kunnan toimielimissä

 

Kunnanhallitus 07.08.2023 § 194  

168/00.00.01/2021  

 Valmistelija hallintojohtaja Riina Kivistö

 

Hallintosäännön 15 luvun 12 §:n mukaan kunnanhallitus voi määrätä muihin toimielimiin edustajansa, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus toimielimen kokouksessa. Edustajaksi voidaan määrätä myös kunnanhallituksen varajäsen tai kunnanjohtaja. Kunnanhallitus ei voi määrätä edustajaansa tarkastuslautakuntaan, valtuuston tilapäiseen valiokuntaan eikä vaalilaissa säädettyihin vaalitoimielimiin.

 

Hallintosäännön 15 luvun 11 §:n mukaan kunnanhallituksen puheenjohtajalla ja kunnanjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus muiden toimielinten kokouksessa, ei kuitenkaan tarkastuslautakunnan eikä valtuuston tilapäisen valiokunnan kokouksessa eikä vaalilaissa säädettyjen vaalitoimielinten kokouksissa.

 

Kunnanhallituksen uusi toimikausi on alkanut 1.7.2023, joten kunnanhallitus valitsee uudet edustajansa muihin toimielimiin.

 

Lisätietoja hallintojohtaja Riina Kivistö, puh. 040 133 7485

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää toimikaudekseen edustajat seuraaviin toimielimiin:
- kasvatus- ja opetuslautakunta
- yhdyskuntalautakunta
- yhteisölautakunta
- viranomaislautakunta

 

Päätös Kunnanhallitus nimesi toimikaudekseen edustajat seuraaviin toimielimiin: 
- kasvatus- ja opetuslautakunta: Pasi Huhtala
- yhdyskuntalautakunta: Kari Virtanen
- yhteisölautakunta: Mika Korkatti
- viranomaislautakunta: Anita Huhtala

 

Otteet valitut, toimielimet

 

Tiedoksi hallintopäällikkö, hallintosihteerit