Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 14.06.2023/Pykälä 73


Liite 13 Eroanomus, Hakala Heikki

 

Ero luottamustoimesta / Heikki Hakala

 

Kunnanhallitus 05.06.2023 § 164 

 

 

Heikki Hakala (KOK) anoo eroa kaikista Lempäälän kunnan luottamustoimista. Eroanomuksen syyksi Hakala toteaa henkilökohtaiset syyt. Hakala on Lempäälän kunnanvaltuuston jäsen, kunnanhallituksen jäsen ja I varapuheenjohtaja sekä elivoimajaoston jäsen ja puheenjohtaja.

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

Kuntalain 78 §:n mukaan luottamushenkilön menettäessä vaalikelpoisuutensa on sen toimielimen, jonka valittava luottamushenkilö on, todettava luottamustoimi päättyneeksi. Valtuutetun ja varavaltuutetun osalta päätöksen tekee aina valtuusto. Päätös pannaan täytäntöön heti.

 

Vaalilaki 93 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutetut siten kuin kuntalain 17 §:ssä säädetään. Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti. Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, jää varavaltuutettujen määrä vajaaksi.

 

Kuntalain 17§:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei ole varavaltuutettua. Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun. Jos valtuustoa ei saada päätösvaltaiseksi valtuutettujen ja varavaltuutettujen esteellisyyden vuoksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on vaalilain 93 §:n 2 momenttia noudattaen valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä tämän pykälän 1 momentin mukaisesti uusia varavaltuutettuja. Näin määrätyt varavaltuutetut osallistuvat valtuuston kokoukseen niissä asioissa, joissa valtuutetut ja varavaltuutetut ovat esteellisiä.

 

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden Kokoomuksen 13. varavaltuutetun Heikki Hakalan eron astuessa voimaan.

 

Lempäälän kunnanhallituksen sekä elinvoimajaoston toimikausi on päättymässä. Lempäälän kunnanvaltuusto valitsee uuden kunnanhallituksen sekä elinvoimajaoston kunnanvaltuuston kokouksessa 14.6.2023. Kunnanhallitus kokoontuu kuitenkin vielä toimikauden 2021-2023 puitteissa 19.6. kokoukseen, jolloin kunnanhallituksen jäsenen ja I varapuheenjohtajan paikka voidaan täyttää ko. kokousta varten. Elinvoimajaosto kokoontuu seuraavan kerran vasta elokuussa eropyynnön käsittelyn jälkeen, joten valintoja ei ole tarpeellista tehdä.

 

Lisätietoja hallintojohtaja Riina Kivistö, puh. 040 133 7485

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se
1. myöntää eron Heikki Hakalalle Lempäälän kunnanvaltuuston jäsenyydestä, kunnanhallituksen jäsenyydestä sekä I varapuheenjohtajuudesta ja elinvoimajaoston jäsenyydestä sekä puheenjohtajuudesta.
2. kutsua viimeksi järjestettyjen kuntavaalien tuloksen perusteella Kokoomuksen valtuustoryhmän 1. varasijalla olevan Henri Lindholmin Lempäälän kunnanvaltuuston varsinaiseksi jäseneksi, jolloin Kokoomuksen valtuustoryhmän ensimmäiseksi varavaltuutetuksi siirtyy Jani Seppälä.
3. valitsee uuden kunnanhallituksen jäsenen ja I varapuheenjohtajan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

Otteet Heikki Hakala, Henri Lindholm, Jani Seppälä, Valitut, Keskusvaalilautakunta

 

 

Kunnanvaltuusto 14.06.2023 § 73  

441/00.00.01/2023  

  

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto
1. myöntää eron Heikki Hakalalle Lempäälän kunnanvaltuuston jäsenyydestä, kunnanhallituksen jäsenyydestä sekä I varapuheenjohtajuudesta ja elinvoimajaoston jäsenyydestä sekä puheenjohtajuudesta.
2. kutsua viimeksi järjestettyjen kuntavaalien tuloksen perusteella Kokoomuksen valtuustoryhmän 1. varasijalla olevan Henri Lindholmin Lempäälän kunnanvaltuuston varsinaiseksi jäseneksi, jolloin Kokoomuksen valtuustoryhmän ensimmäiseksi varavaltuutetuksi siirtyy Jani Seppälä.
3. valitsee uuden kunnanhallituksen jäsenen ja I varapuheenjohtajan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös Kunnanvaltuusto
1. myönsi eron Heikki Hakalalle Lempäälän kunnanvaltuuston jäsenyydestä, kunnanhallituksen jäsenyydestä sekä I varapuheenjohtajuudesta ja elinvoimajaoston jäsenyydestä sekä puheenjohtajuudesta. 
2. kutsui viimeksi järjestettyjen kuntavaalien tuloksen perusteella Kokoomuksen valtuustoryhmän 1. varasijalla olevan Henri Lindholmin Lempäälän kunnanvaltuuston varsinaiseksi jäseneksi, jolloin Kokoomuksen valtuustoryhmän ensimmäiseksi varavaltuutetuksi siirtyy Jani Seppälä. 
3. valitsi uudeksi kunnanhallituksen jäseneksi Pasi Huhtalan ja I varapuheenjohtajaksi Riina Aspilan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Otteet Heikki Hakala, Henri Lindholm, Jani Seppälä, Valitut, Keskusvaalilautakunta