Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 03.10.2023/Pykälä 157



 

Päätös oikaisuvaatimukseen yhdyskuntajohtajan päätökseen 12.9.2023 § 32/ Tilan vuokraaminen Ktö Oy Ideaparkilta nuoriso-monitoimitilakäyttöön

 

Yhdyskuntalautakunta 03.10.2023 § 157  

647/10.03.02.02/2023  

 

 

 Valmistelija yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa

 

Oikaisuvaatimus

Yhdyskuntajohtajan viranhaltijapäätökseen 12.9.2023 § 32 Tilan vuokraamisesta Ktö Oy Ideaparkista on tehty oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan asian palauttamista yhteisölautakunnan käsiteltäväksi ja vaatimusta perustellaan sillä, että yhteisölautakunta ei ole tehnyt päätöstä nuoriso-ja monitoimitilojen muutoksista. Asia on käsitelty yhteisöjohtajan tiedoksiantona yhteisölautakunnan kokouksessa 6.9.2023 esityslistan kohdassa §62 Yhteisöjohtajan esittelemät ajankohtaiset asiat. Oikaisuvaatimuksen mukaan Lempäälän kunnan hallintosäännön mukaan yhteisölautakunta vastaa nuorisopalveluiden järjestämisestä ja näin ollen edellytyksiä yhdyskuntajohtajan viranhaltijapäätökselle ei olisi ollut.

 

Vastine oikaisuvaatimukseen

Yhdyskuntajohtaja on tehnyt oikaisuvaatimuksen kohteena olevan päätöksen toimivaltojensa mukaisesti. Lempäälän kunnan hallintosäännön 3 luvun 6.3.1 §:n kohdan 13 mukaisesti yhdyskuntajohtaja päättää kunnalle vuokrattavien liikehuoneistojen vuokrasopimuksista. Tässä toimivaltuudessa ei ole mitään epäselvää. Ennen yhdyskuntajohtajan päätöstä yhteisölautakunta on kokouksessaan 6.9.2023 päättänyt Talousarvion 2024 palvelusuunnitelmaesityksessään, että "Nuorten yhteisöllisissä palveluissa kehitetään jalkautuvaa, liikkuvaa, kauppakeskus- sekä kulttuurista- ja kirjastonuorisotyötä." Lisäksi Ideaparkin tilan vuokraamista on esitelty sekä kunnanhallitukselle kunnanjohtajan ajankohtaisissa asioissa  että yhteisölautakunnalle yhteisöjohtajan ajankohtaisissa asioissa. Koska varsinainen toimivalta asian päättämiselle on yhdyskuntajohtajalla, on asiaa käsitelty yhteisölautakunnassa yhteisöjohtajan ajankohtaisena asiana, jossa lautakunta on saanut kertoa mielipiteensä tilan vuokraamisesta.

 

Yhdyskuntajohtajan 12.9.2023 §32 tekemä päätös on tehty yhdyskuntajohtajan hallintosäännön mukaisin toimivaltuuksin. Yhteisölautakunta voi kuitenkin oman toimivaltuuksien mukaisesti päättää nuorisopalveluiden toiminnan järjestämisestä ja päättää siten nuorisotoiminnan sisällöstä.

 

 

Toimivalta: yhdyskuntajohtajan päätöksien muutoksenhakuviranomainen on yhdyskuntalautakunta.

 

Lisätietoja yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa puh. 050 3839608

 

Esittelijä Yhdyskuntajohtaja

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen ja pitää voimassa yhdyskuntajohtajan päätöksen 12.9.2023 § 32.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

Otteet oikaisuvaatimuksen tehneet

 

Tiedoksi Ktö Oy Ideapark/ Visa Vainiola, yhteisöjohtaja, nuorisopalvelupäällikkö, rakennuttajapäällikkö, isännöitsijä