Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 13.06.2023/Pykälä 73


Liite 5 Opiskeluhuoltosuunnitelma

 

Lempäälän kunnan opetuksen järjestäjän opiskeluhuoltosuunnitelma 1.8.2023 lähtien

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 13.06.2023 § 73  

445/12.00.00/2023  

 

 

 Valmistelija Kehittämispäällikkö Tuija Ylä-Himanka

 

Opiskeluhuolto on matalan kynnyksen palvelua oppilaille ja  opiskelijoille esiopetuksesta toiselle asteelle. Opiskeluhuollon tarkoituksena on edistää oppilaiden ja opiskelijoiden terveyttä, hyvinvointia, oppimista ja osallisuutta sekä ennaltaehkäistä ongelmien syntymistä. Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti koko oppilaitosyhteisöä tukevana yhteisöllisenä opiskeluhuoltona, joka on kaikkien yhteinen tehtävä.

 

Opiskeluhuollon tavoitteena on tunnistaa oppilaiden ja opiskelijoiden tuen tarpeet varhaisessa vaiheessa ja järjestää tukea oikeaaikaisesti. Oppilailla ja opiskelijoilla on oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaan oikeus yksilökohtaiseen opiskeluhuoltoon, johon sisältyvät koulu- ja opiskeluterveydenhuollon palvelut, koulukuraattori- ja psykologipalvelut sekä yksittäisen oppilaan ja opiskelijan tueksi koottava monialainen asiantuntijaryhmä.

 

Lainsäädäntö

 

Opiskeluhuollosta säädetään erillisellä lailla oppilas- ja opiskelijahuollosta (1287/2013). Hyvinvointialueiden käynnistyessä 1.1.2023 lakiin on tehty muutoksia (377/2022). Jatkossa opiskeluhuoltoa toteutetaan opetustoimen sekä Pirkanmaan hyvinvointialueen monialaisena ja suunnitelmallisena yhteistyönä. Opiskeluhuolto tulee järjestää opetustoimen ja hyvinvointi-alueen opiskeluhuoltopalveluista vastuussa olevien viranomaisten kanssa siten, että opiskeluhuollosta muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus. Tätä varten koulutuksen järjestäjän on laadittava opiskeluhuoltosuunnitelma.

 

Opetuksen tai koulutuksen järjestäjän opiskeluhuoltosuunnitelma korvaa aiemmat koulu- tai oppilaitoskohtaiset opiskeluhuoltosuunnitelmat, jotka poistuvat laista ja Opetushallituksen valtakunnallisista määräyksistä.

Opiskeluhuoltosuunnitelma laaditaan yhteistyössä esiopetuksen, koulujen ja oppilaitosten henkilöstön, opiskeluhuoltopalvelujen, lasten, oppilaiden ja opiskelijoiden sekä huoltajien kanssa. Kunnan alueella toimivien opetuksen tai koulutuksen järjestäjien opiskeluhuoltosuunnitelmat liitetään lastensuojelulain 12 §:n mukaiseen kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan.

 

Opetuksen järjestäjän opiskeluhuoltosuunnitelma

 

Opiskeluhuoltosuunnitelma sisältää opiskeluhuollon toteuttamisen tavoitteet ja keskeiset periaatteet sekä toimenpiteet opiskeluhuollon toteuttamiseksi ja seuraamiseksi:

 

o Opiskeluhuoltosuunnitelmat  (opetuksen järjestäjän ja alueellinen)

o Opiskeluhuoltoryhmät monialaisessa yhteistyössä

o Opiskeluhuoltosuunnitelman painopisteet 

 

- arvio opiskeluhuollon kokonaistarpeesta ja käytettävissä olevista opiskeluhuoltopalveluista

 

- kouluyhteisön toimenpiteet yhteisöllisen opiskeluhuollon edistämiseksi

 

-  toimenpiteet tarvittavien tukitoimien järjestämiseksi (yksilökohtainen opiskeluhuolto) 

 

- yhteistyön järjestäminen oppilaiden ja heidän perheidensä sekä koulussa työskentelevien ja muiden oppilaiden hyvinvointia tukevien tahojen kanssa

 

- suunnitelmat oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä sekä kriisisuunnitelma

 

o Opiskeluhuoltosuunnitelman seuranta ja omavalvonta

 

 

Hyvinvointialueella tulee olla alueellinen opiskeluhuoltosuunni-telma hyvinvointialueen vastuulla olevien opiskeluhuoltopalvelujen järjestämiseksi. Alueellinen opiskeluhuoltosuunnitelma pohjautuu alueella toimivien koulutuksen järjestäjien opiskeluhuoltosuunnitelmiin. Suunnitelma hyväksytään hyvinvointialueen aluevaltuustossa valtuustokaudeksi ja se on tarkistettava tarvittaessa. Tämä sisältää opiskeluhuoltopalvelujen alueellisen toteuttamisen tavoitteet ja keskeiset periaatteet, suunnitelman hyvinvointialueen ja koulutuksen järjestäjien välisestä yhteistyöstä, alueella sijaitsevien koulutuksen järjestäjien opiskeluhuoltosuunnitelmista ilmenneet arviot opiskeluhuoltopalvelujen kokonaistarpeesta, suunnitelman opiskeluhuoltopalvelujen voimavarojen kohdentamisesta sekä toimenpiteet suunnitelman toteuttamiseksi ja seuraamiseksi. Alueellinen opiskeluhuoltosuun-nitelma tulee liittää lastensuojelulain 12 §:n 3 momentissa tarkoitettuun alueelliseen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan.

 

 

Opiskeluhuoltosuunnitelman valmistelu

 

Opetuksen tai koulutuksen järjestäjän opiskeluhuoltosuunnitelma korvaa aiemmat koulu- tai oppilaitoskohtaiset opiskeluhuoltosuunnitelmat, jotka poistuvat laista ja Opetushallituksen valtakunnallisista määräyksistä. Suunnitelmaa edellytetään myös yksityisiltä opetuksen ja koulutuksen järjestäjiltä sekä valtion kouluilta ja oppilaitoksilta.

 

Opiskeluhuoltosuunnitelma laaditaan yhteistyössä esiopetuksen, koulujen ja oppilaitosten henkilöstön, opiskeluhuoltopalvelujen, lasten, oppilaiden ja opiskelijoiden sekä huoltajien kanssa. Kunnan alueella toimivien opetuksen tai koulutuksen järjestäjien opiskeluhuoltosuunnitelmat liitetään lastensuojelulain 12 §:n mukaiseen kunnan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan.

 

Opiskeluhuoltosuunnitelman valmistelu

 

Opiskeluhuoltosuunnitelma on laadittu kasvatuksen ja opetuksen palvelualueen tehtäväalueiden yhteistyönä. Valmisteltu suunnitelma on ensimmäinen Pirkanmaan hyvinvointialueen käynnistymisen jälkeen, ja siksi kyseessä on muutosmääräysten mukainen päivitys.  25.4.2023 järjestettiin teemailtapäivä opiskeluhuoltosuunnitelman osalta koulujen opiskeluhuoltotyössä toimiville. Kunnan hyte-ryhmässä (toimii lain edellyttämänä monialaisena ohjausryhmänä) suunnitelma esitellään 12.6.2023. Lisäksi Lempäälän kunta on mukana Yhdessä yhteisöllisesti -hankkeessa (isäntäkunta) 1.3 – 31.12.2023, jossa yhdessä 14 koulutuksenjärjestäjän kanssa kehitetään yhteisöllisiä ja osallistavia toimintamalleja yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintakulttuurin edistämiseksi yhdessä oppilaiden, koulujen henkilöstön, vanhempien ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosääntö, 5 luku Toimielinten tehtävät ja toimivallanjako, 3§ Lautakuntien yleistehtävät ja ratkaisuvalta 1 momentti kohta 1 päättävät palvelualueen toiminnasssa noudatettavista perusteista ja yleisistä ohjeista.

 

Lisätietoja: sivistysjohtaja Nina Lehtinen, p. 050 383 9789, kehittämispäällikkö Tuija Ylä-Himanka, puh. 050 383 0600.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyy Lempäälän kunnan opetuksen järjestäjän opiskeluhuoltosuunnitelman 1.8.2023 edellä selostetun mukaisesti.

 

Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Otteet Opiskeluhuollon palvelujohtaja Marja Nurmi-Vuorinen / Pirkanmaan hyvinvointialue

 

Tiedoksi Kehittämispäällikkö, opetuspäällikkö, Lempäälän kunnan peruskoulujen ja lukion rehtorit

 

 

 

 

 

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kehittämispäällikkö Tuija Ylä-Himanka oli asiantuntijana läsnä pykälän käsittelyn ajan.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että kehittämispäällikkö Tuija Ylä-Himanka poistui kokouksesta klo 19:55 tämän pykälän päätöksenteon jälkeen.