Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 13.06.2023/Pykälä 72


 

Lempäälän kunnan kohtaamispaikkojen reppupäivämaksujen tarkistus 1.8.2023 alkaen

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 13.06.2023 § 72  

459/02.05.00/2023  

 

 

 Valmistelija Kehittämispäällikkö Tuija Ylä-Himanka

 

Lempäälän kohtaamispaikkojen ainoa maksullinen toimintamuoto ovat ns. reppupäivät. Reppupäivät tarjoavat 1-5 -vuotiaille lapsille mahdollisuuden harjoitella hoitoon jäämistä ja kaveritaitoja esim. ennen varhaiskasvatukseen siirtymistä. Vanhemmille reppupäivät tarjoavat tilaisuuden levätä tai hoitaa omia asioita. Toiminta on saanut vuosi vuodelta kiittävää palautetta siitä, että se tukee arvokkaalla tavalla koko perheen jaksamista ja hyvinvointia.

 

Nykyiset reppupäivien maksut ovat olleet voimassa vuodesta 2017 lähtien. Perusmaksu syys- ja kevätlukukaudelta on ollut 60 euroa/lapsi. Lisäksi käytössä on ollut sisaralennus 35 euroa sekä maksuvapautus. Maksuvapautusta on voinut hakea perheen taloudellisen tilanteen perusteella (esim. toimeentulotuki tai kotipalveluasiakkuus tai yksinhuoltajuus). 

 

Seuraavaan taulukkoon on koottu viimeisimmän lukuvuoden  reppupäivien kävijämäärät ja maksutuotot:

 

Kävijämäärät

ja maksutuotot 2022-2023

 

Pikkukettu

Lapsia: 18 (ap) + 9 (ip) =yht. 27

Syksy:25x60€+35€=1535€

Kevät: 25x60€+35€=1535€

(yksi maksuvapautus)

Säpinä

Lapsia: 9

Syksy: 8x60€=480€

Kevät 9x60=540€

(yksi maksuvapautus)

Kissankulma

Lapsia: 9

Syksy: 7x60€+ 35€ =455€

Kevät: 8x60€+ 35€ =515€

(yksi maksuvapautus)

 

Kohtaamispaikkojen toimintamenot ovat 170.700 € (Lempäälän kunnan talousarvio 2023).

 

Yleisen maailmantilanteen ja kustannusten nousun huomioiden on tullut ajankohtaiseksi tarkistaa reppupäivämaksuja. Korotukseksi ehdotetaan 10%, jolloin uusiksi maksuiksi muodostuu 66 euroa/lapsi (syksy tai kevät) ja sisaralennukseksi 38,50 euroa (syksy tai kevät). Esitetty 10 prosentin korotus nykyisiin maksuihin on linjassa kunnan muiden maksukorotusten kanssa.

 

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosääntö, 5 luku Toimielinten tehtävät ja toimivallanjako, 3§ Lautakuntien yleistehtävät ja ratkaisuvalta 1 momentti kohta 8 päättävät palvelualueensa hinnoista, maksuista, vuokrista ja korvauksista.

 

Lisätietoja: sivistysjohtaja Nina Lehtinen, p. 050 383 9789, kehittämispäällikkö Tuija Ylä-Himanka, puh. 050 383 0600.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää Lempäälän kunnan kohtaamispaikkojen reppupäivien maksuiksi 1.8.2023 lähtien 66 euroa / lapsi (syksy tai kevät) ja sisaralennukseksi 38,50 euroa (syksy tai kevät) edellä selostetun mukaisesti.

 

Käsittely Keskustelun kuluessa lautakunnan jäsen Elina Kiiveri teki seuraavan muutosesityksen: kohtaamispaikkojen reppupäivien taksat pidetään ennallaan. Muutosesitys raukesi kannattamattomana. Puheenjohtaja totesi, että esittelijän päätösehdotus on tullut kasvatus- ja opetuslautakunnan päätökseksi.

 

 

Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

 

 

Tiedoksi Talousprosessi, kehittämispäällikkö

 

 

 

 

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että kehittämispäällikkö Tuija Ylä-Himanka oli asiantuntijana läsnä pykälän käsittelyn ajan.