Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 13.06.2023/Pykälä 71


Liite 4 Lempäälän kohtaamispaikkojen toimintasuunnitelma

 

Kohtaamispaikkojen toimintasuunnitelma

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 13.06.2023 § 71  

444/12.00.00/2023  

 

 

 Valmistelija Kehittämispäällikkö Tuija Ylä-Himanka

 

Hyvinvointialuesiirtymän 1.1.2023 myötä on syntynyt tarve Lempäälän kuntaan jäävien palveluiden uudelleen muotoiluun. Muutoksessa perhetuvat ovat jääneet hyvinvoinnin palvelualueelta kasvatuksen ja opetuksen palvelualueelle ja päivittyneet kohtaamispaikoiksi. Hallinnollisesti ne sijoittuvat lasten, nuorten ja perheiden palvelujen vastuualueelle hallinto- ja alueelliset palvelut tehtäväalueella. Entisten perhetupien ja nykyisten kohtaamispaikkojen työntekijöiden tehtävänimike on päivitetty hyvinvointiohjaajaksi, sillä aikaisemmin tehtävänkuvaan kuulunut kotiin tehtävä perhetyö on siirtynyt hyvinvointialueelle ja uuden tehtävänkuvan myötä mahdollistuu joustava toiminta yhteistyössä muiden toimintojen kanssa. Kuvatun muutoksen turvaamiseksi on ollut perusteltua laatia kohtaamispaikkatyön toimintasuunnitelma yhteistyössä henkilöstön kanssa asiakkailta saadun palautteen pohjalta. Toimintasuunnitelman toteutumista seurataan ja arvioidaan säännönmukaisesti sekä raportoidaan toimintakausittain.

 

Kohtaamispaikkojen toiminta-ajatus

 

Lempäälän kunnan kohtaamispaikkojen toimintasuunnitelma pohjautuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kohtaamispaikkatyön kriteereihin, sillä palvelu ei ole lakisääteinen. THL:n ohjauksen mukaan kohtaamispaikkatyön tavoitteena on vahvistaa lasten ja vanhempien osallisuutta, vuorovaikutusta ja voimavaroja sekä tukea perheiden hyvää arkea ja yhteisöllisyyttä. Kyseessä on siis avoin, matalan kynnyksen paikka, jossa lapsilla, vanhemmilla ja perheillä on mahdollisuus tavata toisiaan. Vertaistuen lisäksi tarjolla on ammatillista ohjausta ja tukea lasten kasvuun ja kehitykseen sekä vanhemmuuteen liittyvissä kysymyksissä. Tarvittaessa perhe ohjataan muihin palveluihin. Kriteereissä korostuvat erityisesti perheiden osallisuus, esteettömyys, perhe kohtainen ohjaus ja tuki sekä digitaalinen helppokäyttöisyys.

 

Kohtaamispaikkatoimintaa järjestetään perheille maksuttomana lähipalveluna lukuun ottamatta reppupäiviä, joihin ilmoittaudutaan etukäteen, ja jotka ovat maksullisia. Reppupäivät on tarkoitettu 1-5 -vuotiaille lapsille, ja se tarjoaa mahdollisuuden esim. harjoitella kaveritaitoja ennen varhaiskasvatukseen siirtymää tai lepotauon vanhemmalle arjen kiireiden keskellä.

 

Kohtaamispaikkatyötä tullaan ohjaamaan jatkossa hyvinvointialueen perhekeskusverkoston toimintasuunnitelmalla, sillä kohtaamispaikat ovat toiminnallinen osa perhekeskusta. Se tarkoittaa sitä, että palveluita tuotetaan tiiviissä yhteistyössä kunnan ja hyvinvointialueen sekä seurakunnan ja erilaisten yhdistysten ja järjestöjen kanssa. Perhekeskusverkoston toimintasuunnitelmaa ei ole vielä julkaistu, mutta varaudumme siihen, että paikallisessa toimintasuunnitelmassa huomioidaan jatkossa alueellisen suunnitelman ohjaus.   

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosääntö, 5 luku Toimielinten tehtävät ja toimivallanjako, 3§ Lautakuntien yleistehtävät ja ratkaisuvalta 1 momentti kohta 1 päättävät palvelualueen toiminnasssa noudatettavista perusteista ja yleisistä ohjeista.

 

Lisätietoja: sivistysjohtaja Nina Lehtinen, p. 050 383 9789, kehittämispäällikkö Tuija Ylä-Himanka, puh. 050 383 0600.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyy kohtaamispaikkojen toimintasuunnitelman 1.8.2023 lähtien edellä selostetun mukaisesti.

 

Päätös Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Tiedoksi Kehittämispäällikkö

 

 

 

Merkittiin pöytäkirjaan, että kehittämispäällikkö Tuija Ylä-Himanka saapui kokoukseen klo 19:06 ja oli asiantuntijana läsnä pykälän käsittelyn ajan.