Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 52


Liite 32 Eroilmoitus Mikko Kärki

 

Ero luottamustoimesta / Mikko Kärki

 

Kunnanhallitus 08.05.2023 § 123 

 

 

Mikko Kärki (KESK) anoo eroa kaikista Lempäälän kunnan luottamustoimista. Eroanomuksen syyksi Kärki toteaa henkilökohtaiset syyt.

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

Kuntalain 78 §:n mukaan luottamushenkilön menettäessä vaalikelpoisuutensa on sen toimielimen, jonka valittava luottamushenkilö on, todettava luottamustoimi päättyneeksi. Valtuutetun ja varavaltuutetun osalta päätöksen tekee aina valtuusto. Päätös pannaan täytäntöön heti.

 

Vaalilaki 93 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutetut siten kuin kuntalain 17 §:ssä säädetään. Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti. Jollei kaikkia varavaltuutetun toimia saada täytetyiksi tässä pykälässä olevien säännösten nojalla, jää varavaltuutettujen määrä vajaaksi.

 

Kuntalain 17§:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi. Yhteislistan ulkopuolella olleen valitsijayhdistyksen ehdokkaana valitulla valtuutetulla ei ole varavaltuutettua. Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun. Jos valtuustoa ei saada päätösvaltaiseksi valtuutettujen ja varavaltuutettujen esteellisyyden vuoksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on vaalilain 93 §:n 2 momenttia noudattaen valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä tämän pykälän 1 momentin mukaisesti uusia varavaltuutettuja. Näin määrätyt varavaltuutetut osallistuvat valtuuston kokoukseen niissä asioissa, joissa valtuutetut ja varavaltuutetut ovat esteellisiä.

 

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden Keskustan 6. varavaltuutetun Mikko Kärjen eron astuessa voimaan.

 

Lisätietoja hallintojohtaja Riina Kivistö, puh. 040 133 7485

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se
1. myöntää eron Mikko Kärjelle Lempäälän kunnanvaltuuston jäsenyydestä
2. kutsua viimeksi järjestettyjen kuntavaalien tuloksen perusteella Keskustan valtuustoryhmän 1. varasijalla olevan Tuukka Liuhan Lempäälän kunnanvaltuuston varsinaiseksi jäseneksi, jolloin Keskustan valtuustoryhmän ensimmäiseksi varavaltuutetuksi siirtyy Marianne Niemi.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

Otteet Mikko Kärki, Tuukka Liuha, Marianne Niemi, Keskusvaalilautakunta

 

 

 

Kunnanvaltuusto 22.05.2023 § 52  

355/00.00.01/2023  

 

  

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto
1. myöntää eron Mikko Kärjelle Lempäälän kunnanvaltuuston jäsenyydestä
2. kutsuu viimeksi järjestettyjen kuntavaalien tuloksen perusteella Keskustan valtuustoryhmän 1. varasijalla olevan Tuukka Liuhan Lempäälän kunnanvaltuuston varsinaiseksi jäseneksi, jolloin Keskustan valtuustoryhmän ensimmäiseksi varavaltuutetuksi siirtyy Marianne Niemi.

 

Päätös Kunnanvaltuusto 
1. myönsi eron Mikko Kärjelle Lempäälän kunnanvaltuuston jäsenyydestä
2. kutsui viimeksi järjestettyjen kuntavaalien tuloksen perusteella Keskustan valtuustoryhmän 1. varasijalla olevan Tuukka Liuhan Lempäälän kunnanvaltuuston varsinaiseksi jäseneksi, jolloin Keskustan valtuustoryhmän ensimmäiseksi varavaltuutetuksi siirtyy Marianne Niemi.

 

Otteet Mikko Kärki, Tuukka Liuha, Marianne Niemi, Keskusvaalilautakunta