Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.05.2023/Pykälä 143


Liite 10 Kutsuntakuulutus 2023

 

Kutsuntalautakunnan jäsenten nimeäminen vuodelle 2023

 

Kunnanhallitus 29.05.2023 § 143  

139/00.04.02/2023  

 

 Valmistelija Riina Kivistö

 

Vuonna 2005 syntyneiden asevelvollisten kutsunnat toimitetaan vuonna 2023 Lempäälän osalta Hakkarin koululla 10.10.2023 asevelvollisuuslain (1438/2007) ja Valtioneuvoston asetuksen asevelvollisuudesta (1443/2007) mukaisesti.

 

Asevelvollisuuslain 22 §:n mukaisesti kunnan tulee nimetä kutsuntalautakuntaan kunnan edustajat ja heille tarpeellinen määrä varahenkilöitä. Kunnan edustajien toivotaan olevan nuoriso- tai sosiaalityöhön perehtyneitä. Lisäksi kunnan edustajien toivotaan olevan nuorison kanssa tekemisissä päivätyössään. Lempäälän tulee valita neljä (4) jäsentä ja heille varajäsenet.             

 

Vuonna 2022 kutsuntalautakunnan jäseninä olivat Jocka Träskbäck, Johanna Kuisla, Tapio Kuisma ja Anita Huhtala. Heidän henkilökohtaisina varajäseninään olivat Tuula Petäkoski-Hult, Vesa Papinsaari, Johanna Kalliomäki ja Piia Nurmela.

 

Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun 1 §:n mukaan kunnanhallituksen tehtävänä on päättää asioista, joita ei ole säädetty tai määrätty muulle kunnan toimielimelle, viranhaltijalle tai luottamushenkilölle.

 

Lisätietoja: hallintojohtaja Riina Kivistö puh. 040 133 7485

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää nimetä kutsuntalautakuntaan 4 jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti nimetä kutsuntalautakuntaan seuraavat henkilöt:

Varsinaiset jäsenet  Varajäsenet
Jocka Träskbäck  Tuula Petäkoski-Hult
Jani Saikkonen  Vesa Papinsaari
Tapio Kuisma  Johanna Kalliomäki
Anita Huhtala  Piia Nurmela

 

Otteet Pirkanmaan aluetoimisto, valitut