Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhdyskuntalautakunta
Pöytäkirja 06.06.2023/Pykälä 93



 

Harjastie ja jalkakäytävä plv 0-200, katusuunnitelman hyväksyminen

 

Yhdyskuntalautakunta 06.06.2023 § 93  

1170/10.03.01.00/2022  

 

 

 Valmistelija: Jukka Markkanen

 

Kuljun asemakaava-alueen ”Linnajärventien itäosa” Harjastie ja jalkakäytävä plv 0-200 katusuunnitelmaehdotus on ollut nähtävillä 3.-17.5.2023 kunnan palvelukäytävällä ja kunnan internetsivuilla. Katusuunnitelman mukainen kustannusarvio on n. 160.000 € (alv 0%).

Suunnitelmasta ei ole jätetty muistutuksia.

Katusuunnitelmaehdotuksesta on saatu Pirkanmaan maakuntamuseolta lausunto liittyen historialliseen Hiidentien reittiin. Lausunnon mukaan suunnitelmassa esitetyt toimenpiteet ovat mahdollisia, mutta saattavat edellyttää arkeologista valvontaa toteutusvaiheessa. Arkeologisen valvonnan tarve arvioidaan koekaivuiden avulla.

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5. luvun 6 §:n 32. momentin sekä 3. luvun 6 §:n mukaan yhdyskuntalautakunta hyväksyy katusuunnitelmat, joiden kustannusarvio ylittää 100.000 €. Linnajärventien itäosan alueen katujen kustannusarvioltaan alle 100.000 € kohteiden katusuunnitelmat hyväksytään eri menettelyssä omina viranhaltijapäätöksinään.

 

Lisätietoja: suunnitteluinsinööri, puh. 050 383 0260

 

Esittelijä Yhdyskuntajohtaja

 

Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta päättää hyväksyä Harjastie ja jalkakäytävä plv 0-200 katusuunnitelman.

 

Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että infrapäällikkö Tiina Pekkala oli asiantuntijana läsnä pykälän käsittelyn ajan.

 

Otteet Kiinteistönomistajat, Linnajärven yksityistien edustaja, Linnajärven asukasyhdistys, Kuljun kyläyhdistys ry, Pirkanmaan maakuntamuseo, infrapäällikkö, infrarakennuttajainsinööri