RSS-linkki
Kokousasiat:https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 115
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
12019 Hauralan eteläosan osayleiskaava
Yhdyskuntalautakunta 11.10.2022 § 141
Valmistelija yleiskaavoittaja Sini Suontausta
Hauralan eteläosan osayleiskaavalla muodostuu pientalovaltainen asuinalue, mikä laajentaa nykyistä Hauralan asuinaluetta. Yleiskaava-alueen pinta-ala on n. 150 ha ja tuleva asukasmäärä arviolta 1290 asukasta. Yleiskaavalla on varattu alue uudelle päiväkodille ja pienten lasten yksikölle (eskarit ja 1-luokkalaiset), mutta muuten alueen asukkaat käyttävät kunnallisia palveluita alueen ulkopuolella. Yleiskaavan aluevaraukset on tarkoitettu asemakaavoitettaviksi.
Rannalla sijaitsevat rakennuspaikat on osoitettu pientalovaltaiseksi asuinalueeksi, joiden tarkempi rakennusoikeus määritellään asemakaavalla. Rantarakennuspaikkojen määrässä on noudatettu rantaosayleiskaavaa. Vapaat ranta-alueet sekä myös sisämaan metsäiset ja vapaat alueet on osoitettu lähivirkistysalueeksi. Toutosen rannalle on osoitettu uimaranta ja venevalkama. Kulttuuriympäristön, arkeologian ja luonnon kannalta merkittävät alueet ja kohteet on merkitty kaavakartalle.
Vesilahdentien ja Turuntien liittymä on siirretty etelämmäksi ja siihen on yhdistetty myös Viialantien liittymä. Uuden liittymän ympärille on varattu alueita palveluille ja hallinnolle (mahdollistaa mm. liikuntahallin) sekä energiahuollolle (lämpölaitokselle) ja pientalovaltaiselle asumiselle.
Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun 1 §:n mukaan toimielin on toimivaltainen päättämään asiasta.
Lisätietoja yleiskaavoittaja Sini Suontausta, 041 730 2523, sini.suontausta@lempaala.fi
Esittelijä Kaavoituspäällikkö
Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se asettaa Hauralan eteläosan osayleiskaavan ehdotuksen nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot.
Käsittely Keskustelun kuluessa Tapio Kuisma teki seuraavan muutosesityksen:
Esitän, että Kokoojakadun eteläpuolen iso yhtenäinen pelto säästettäisiin kaavoitukselta. Perusteluna on, että isolta osin rakentamiseen vaikeasti soveltuva maa.
Keskustelun kuluessa muutosesitystä ei kannatettu ja puheenjohtaja totesi, että muutosesitys raukeaa kannattamattomana.
Keskustelun jälkeen esittelijä kaavoituspäällikkö Teija Mäkelä teki seuraavan tarkennetun päätösesityksen:
Yhdyskuntalautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se asettaa Hauralan eteläosan osayleiskaavan ehdotuksen nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot. Puurakentamisen lisäksi sallitaan puurakentamista vastaava muu hiilineutraali rakentaminen.
Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi kokouksessa tarkennetun päätösehdotuksen yksimielisesti.
Merkitään pöytäkirjaan, että yleiskaavoittaja Sini Suontausta saapui etäyhteydellä kokoukseen klo 17.46 ja oli asiantuntijana läsnä pykälän käsittelyn ajan. Sini Suotausta poistui kokouksesta klo 18.41.
Merkitään pöytäkirjaan, että Mikko Viitanen oli keskustelun kuluessa poissa kokouksesta klo 18.32-18.34 ja Juho Palokangas klo 18.38-18.40.
Merkitään pöytäkirjaan, että Tapio Kuisma ilmoitti jättävänsä seuraavansisältöisen eriävän mielipiteen:
Jätän eriävän mielipiteen, jonka perusteluna on, että isolta osin rakentamiseen vaikeasti soveltuva maa ja nykymaailmantilanteessa tulisi säästää parhaimmat viljelysmaat ruuantuotannon turvaamiseksi.
Tiedoksi Sini Suontausta, Mira Puurtinen
Yhdyskuntalautakunta 02.05.2023 § 73
Valmistelija yleiskaavoittaja Sini Suontausta
Hyväksyttävään osayleiskaavaan on tehty vähäisiä täydennyksiä ja tarkistuksia kaavaehdotuksesta saadun palauttee ja Pirkanmaan ELY-keskuksen ja Pirkanmaan maakuntamuseon kanssa pidetyn työneuvottelun perusteella.
Kaavakartalle tehdyt muutokset:
- Myllyvainiontien AP/s > kulttuurihistorialliset arvot heikenneet yhden rakennuksen tuhouduttua tulipalossa > poistettiin /s-merkintä ja suojaviheralue (EV) muutettiin pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi (AP). Seututien varteen lisättiin meluntorjuntatarve merkintä koko matkalle AP-alueen reunaan.
- Myllyvainiontien /s-merkinnän poistuttua Kanamäen tilalle /s-merkintä, koska on alueen vanhinta rakennuskantaa, kiinteistönomistajan kanssa on sovittu asiasta.
- Ranta-alueille sijoittuvia AP-alueita koskevaan yleismääräystä täydennettiin, jotta ranta-alueilla rakentaminen ja muut suoritettavat toimenpiteet sopeutuisivat paremmin maisemaan ja viheryhteys säilyisi.
- Kaavakartalle lisättiin kaksi ohjeellista aluetta, mitkä pyritään säilyttämään avoimina lähivirkistysalueina (avo) maisemallisista ja kulttuurihistoriallisista syistä.
- VL-1-alueen kaavamääräykseen lisättiin edellytys metsäisten alueiden säilymisestä mahdollisimman luonnontilaisina
- Suojaviherkolmio (EN) radan varressa muutettu suurimmaksi osaksi energiahuollon alueeksi (EN), jotta mahdollistetaan alueelle aurinkopaneelit ja maalämpökaivot. Asutuksen viereen osoitettu suojaviheralue (EV).
- EN-alueen kaavamääräyksestä poistettu maininta lämpölaitoksesta > Myllyvainion asemakaavalla ohjataan alueelle sijoittuvan lämpölaitosta tarkemmin
- Yleismääräystä maisematyöluvasta täydennettiin samanlaiseksi kuin muissakin yleiskaavoissa.
Toimivalta: Maankäyttö- ja rakennuslain 37§:n (Yleiskaavan hyväksyminen: yleiskaavan hyväksyy kunnanvaltuusto) mukaan toimielin on toimivaltainen päättämään asiasta.
Lisätietoja yleiskaavoittaja Sini Suontausta, 041 730 2523, sini.suontausta@lempaala.fi
Esittelijä Kaavoituspäällikkö
Päätösehdotus Yhdyskuntalautakunta päättää hyväksyä yleiskaavaehdotuksen palautteeseen laaditut vastineet ja kaava-aineistoon tehdyt tarkistukset ja täydennykset, ja esittää Hauralan eteläosan osayleiskaavan hyväksymistä kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle. Tämä pykälä tulee tarkistaa kokouksessa.
Päätös Yhdyskuntalautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Merkittiin pöytäkirjaan, että pöytäkirja tämän pykälän osalta tarkastettiin kokouksessa.
Merkittiin pöytäkirjaan, että yleiskaavoittaja Sini Suontausta saapui kokoukseen klo 16.17, oli asiantuntijana läsnä pykälän käsittelyn ajan ja poistui kokouksesta pykälän käsittelyn jälkeen ajassa 16.44.
Kunnanhallitus 08.05.2023 § 115
163/10.02.02/2021
Valmistelija yleiskaavoittaja Sini Suontausta
Hyväksyttävään osayleiskaavaan on tehty vähäisiä täydennyksiä ja tarkistuksia kaavaehdotuksesta saadun palautteen ja Pirkanmaan ELY-keskuksen ja Pirkanmaan maakuntamuseon kanssa pidetyn työneuvottelun perusteella.
Kaavakartalle tehdyt muutokset:
- Myllyvainiontien AP/s > kulttuurihistorialliset arvot heikenneet yhden rakennuksen tuhouduttua tulipalossa > poistettiin /s-merkintä ja suojaviheralue (EV) muutettiin pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi (AP). Seututien varteen lisättiin meluntorjuntatarve merkintä koko matkalle AP-alueen reunaan.
- Myllyvainiontien /s-merkinnän poistuttua Kanamäen tilalle /s-merkintä, koska on alueen vanhinta rakennuskantaa, kiinteistönomistajan kanssa on sovittu asiasta.
- Ranta-alueille sijoittuvia AP-alueita koskevaan yleismääräystä täydennettiin, jotta ranta-alueilla rakentaminen ja muut suoritettavat toimenpiteet sopeutuisivat paremmin maisemaan ja viheryhteys säilyisi.
- Kaavakartalle lisättiin kaksi ohjeellista aluetta, mitkä pyritään säilyttämään avoimina lähivirkistysalueina (avo) maisemallisista ja kulttuurihistoriallisista syistä.
- VL-1-alueen kaavamääräykseen lisättiin edellytys metsäisten alueiden säilymisestä mahdollisimman luonnontilaisina
- Suojaviherkolmio (EN) radan varressa muutettu suurimmaksi osaksi energiahuollon alueeksi (EN), jotta mahdollistetaan alueelle aurinkopaneelit ja maalämpökaivot. Asutuksen viereen osoitettu suojaviheralue (EV).
- EN-alueen kaavamääräyksestä poistettu maininta lämpölaitoksesta > Myllyvainion asemakaavalla ohjataan alueelle sijoittuvan lämpölaitosta tarkemmin
- Yleismääräystä maisematyöluvasta täydennettiin samanlaiseksi kuin muissakin yleiskaavoissa.
Toimivalta: Maankäyttö- ja rakennuslain 37§:n (Yleiskaavan hyväksyminen: yleiskaavan hyväksyy kunnanvaltuusto) mukaan toimielin on toimivaltainen päättämään asiasta.
Lisätietoja yleiskaavoittaja Sini Suontausta, 041 730 2523, sini.suontausta@lempaala.fi
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä yleiskaavaehdotuksen palautteeseen laaditut vastineet ja kaava-aineistoon tehdyt tarkistukset ja täydennykset, ja esittää Hauralan eteläosan osayleiskaavan hyväksymistä kunnanvaltuustolle.
Käsittely Keskustelun kuluessa Pauliina Österberg esitti, että Kokoojakadun eteläpuolen iso yhtenäinen pelto säästettäisiin kaavoitukselta. Perusteluna on, että isolta osin rakentamiseen vaikeasti soveltuva maa.
Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana oli tehty yksi muutosesitys, mutta se raukeaa kannattamattomana. Puheenjohtaja totesi, että kunnanhallituksen päätökseksi tuli pohjaehdotus.
Päätös Kunnanhallitus päätti hyväksyä yleiskaavaehdotuksen palautteeseen laaditut vastineet ja kaava-aineistoon tehdyt tarkistukset ja täydennykset, ja esitti Hauralan eteläosan osayleiskaavan hyväksymistä kunnanvaltuustolle.
Tiedoksi suunnitteluavustaja Mira Puurtinen
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |