Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteisölautakunta
Pöytäkirja 08.03.2023/Pykälä 14


 

Lempäälän kunta

Esityslista

2/2023

1

 

Yhteisölautakunta

 

08.03.2023

 

 

Sivistyslautakunnan toimintakertomusmateriaali yhteisöpalveluiden osalta TP2022 valmistelua varten

 

Yhteisölautakunta 08.03.2023 § 14  

216/02.02.02/2023  

 

 

 Valmistelija talousjohtaja Kari Auvinen

 

Kuntalain 113 § mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.

 

Kuntalain 115 § mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta.

 

Vuoden 2022 tilinpäätöksen valmistelu on käynnissä. Palvelualueet, prosessit ja tytäryhtiöt on ohjeistettu raportoimaan omat osuutensa tilinpäätöksen 2022 toimintakertomukseen.

 

Vuoden 2022 talousarvioon asetetuista tavoitteista on raportoitu toteutumatilanne 31.12.2022 ja lisäksi toimintakertomusta varten on raportoitu muut olennaiset vuoden 2022 tapahtumat sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan havainnot. Listauksen alussa olevassa numerotaulukossa on talousarvion määrärahojen toteutumatilanne.

 

Talousprosessi kokoaa ja yhdenmukaistaa raportoidut tiedot osaksi kunnanhallituksen maaliskuun lopussa käsittelemää vuoden 2022 tilinpäätöstä. Raportoitava materiaali toimitetaan esityslistan oheismateriaalina.  

         

 

Lisätietoja:
talousjohtaja Kari Auvinen, p. 050 68148
yhteisöjohtaja Kati Hämäläinen-Myllymäki, p. 040 133 7390

 

Esittelijä Yhteisöjohtaja

 

Päätösehdotus Yhteisölautakunta merkitsee omalta osaltaan tiedoksi tilinpäätöksen 2022 valmisteluun raportoitavat tiedot. Lisäksi lautakunta oikeuttaa palvelualueen johtajan tekemään yhdessä talousprosessin kanssa tietoihin tarvittavaa yhdenmukaistamista ja teknisiä korjauksia.

 

Päätös Yhteisölautakunta hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

 

 

 Merkittiin pöytäkirjaan että puheenjohtaja Henri Haapajoki saapui kokoukseen klo 17:08.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Maikki Hämäläinen-Ylikahri toimi kokouksen puheenjohtajana klo 17:23 saakka.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että Henri Haapajoki jatkoi kokouksessa puheenjohtajana alkaen klo 17:23.