Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.03.2023/Pykälä 63


Liite 3 VaylaverkonInvestointiohjelma_2024_2031_Luonnos

 

Lausunto valtion väyläverkon investointiohjelmastasta vuosille 2024-2031

 

Kunnanhallitus 06.03.2023 § 63  

153/00.04.00/2023  

 

 

 Valmistelija liikenneinsinööri Rasmus Nousiainen

 

Lempäälän kunnalta on pyydetty lausuntoa 28.2.2022 mennessä luonnoksesta valtion väyläverkon investointiohjelmaksi vuosille 2024-2031. Vuosittain julkaistava ensimmäinen investointiohjelma 2022-2029 valmistui joulukuussa 2021. 

 

Väylävirasto pyytää avoimella lausuntopyynnöllä vuosittain päivitettävästä investointiohjelmasta lausuntoja, jonka kautta erilaiset vaikutukset ja tieto tulee näkyväksi.

 

Lausuntopyyntö - Valtion väyläverkon investointiohjelma vuosille 2024-2031

 

1. Onko mielestänne investointiohjelmassa kokonaisuutena onnistuttu vastaamaan sille asetettuihin tavoitteisiin ja muuttuneeseen toimintaympäristöön?

 

Ei vastausta

 

2. Ovatko investointiohjelman perustelut vaikutusten kautta tasapuoliset ja selkeät?

 

Investointiohjelma ei kaikilta osin vastaa Tampereen seudun voimakkaaseen kasvuun. Liikennemäärät alueella ja sitä kautta tarvittavat toimenpiteet voivat osoittautua arvioitua suuremmiksi.

 

Investointiohjelmassa esitetyt hankkeet eivät tasapuolisesti jakaudu väkiluvun tai liikennesuoritteen suhteen alueille. Esimerkiksi pääradan rooli sekä valtatie 3:n laajemmat parannukset ovat jääneet investointiohjelmasta pois vaikka valtakunnallinen rooli näillä on erittäin suuri.

 

3. Miten muuttaisitte investointiohjelmaa Liikenne 12 mukaisen liikennemuotokohtaisen talouskehyksen puitteissa ja miten perustelette muutosten paremmat vaikutukset?

 

Ei vastausta

 

4. Miten kehittäisitte investointiohjelman laatimisen prosessia, sen päivittämistä ja seurantaa?

 

Investointiohjelman lausuntopyynnölle tulee jatkossa varata huomattavasti enemmän aikaa. Kaksi kuukautta mahdollistaisi paremmin käsittelyprosessin läpiviemisen kunnissa.

 

5. Minkä investointiohjelman ulkopuolisten kohteiden suunnittelua tulisi vaikuttavuuden perusteella edistää lähivuosina investointiohjelman tulevia päivityskierroksia varten?

 

VT3 väylähankkeet

Valtakunnallisesti merkittävistä ja kansainvälistä saavutettavuutta parantavista hankkeista investointiohjelmasta on jätetty pois:

 

· Vt 3 Lempäälä-Pirkkala-Tampere ja Tampereen kakkoskehän suunnittelun jatkaminen.

 

 · Vt 3 Lempäälä-Pirkkala (Puskiaisten oikaisu) sekä II-kehä Sääksjärvi-Lentoasema (120 M€)

 

Hankkeet parantavat valtakunnallisesti teollisuuden tarpeita sekä mm. lentokentän saavutettavuutta. Hankkeet luovat mahdollisuuksia elinkeinoelämän kehittämiselle sekä tarjoavat mahdollisuudet alueiden maankäytön kehitykselle.

 

Sääksjärven asema/seisake

Investointiohjelman luonnoksessa on esitetty mm. Tampereen henkilöratapihan parantamista siten, että lähijunaliikennettä voidaan kehittää. Tässä tulee kiinnittää huomiota liikenteen sujuvuuteen. Kokonaisuutena Lempäälän kunta näkee Tampereen henkilöratapihan parantamisen positiivisena. Pelkkä ratapihan parantaminen ei kuitenkaan mahdollista lähijunaliikenteen lisäämistä rataverkon kapasiteettipuutteiden takia. Tampere-Toijala välille lisäraide nähdään tärkeänä. Lisäksi Sääksjärven jälkeen toteutettavien uusien lähijunaseisakkeiden toteuttaminen vaatii lisäraiteita. Sääksjärven seisakkeen toteuttaminen lähitulevaisuudessa on kunnalle tärkeää. Tampereen kaupunkiseudun tavoitteiden mukaisesti Sääksjärven seisakkeen suunnittelu pitäisi aloittaa välittömästi ja toteutuksen tulisi olla vuoteen 2027 mennessä seuraavan MAL-rahoituksen puitteissa. Toisen uuden seisakkeen suunnittelu tulee Tampereen seudun suunnitelmien mukaan aloittaa 2020-luvulla ja toteutus tulisi olla 2030-luvun taitteessa.

 

Pääradan parantamisessa/perusparannuksessa tulisi huomioida suurnopeusjunien kulun mahdollistaminen pääpiirteittäin nykyisessä ratalinjassa. Uusien lähijunaseisakkeiden ja etenkin Sääksjärven seisakkeen suunnittelu ja toteutus täytyisi nostaa toimenpidelistalle, jotta seisakkeen toteutus lähivuosina voisi olla mahdollinen. Sääksjärven seisakkeen toteutus on todettu nykyisessä ratainfrassakin olevan mahdollinen. Pääradan perusparannuksen tulisi tähdätä nopeustason nostoon ja kapasiteetin lisäämiseen. Pääradan lisäraiteet mahdollistaisivat uusien seisakkeiden toteuttamisen laajemmin sekä edistäisi kestävien kulkutapojen valintaa. Päärata on liian häiriöherkkä ja kapasiteetiltaan riittämätön. Tampereen seudun ja valtakunnallisestikin junaliikenteen turvaamiseksi lisäraidehankkeet tulisi käynnistää mahdollisimman pian. Investointiohjelma ei mahdollista junaliikenteen riittävää kehitystä, koska investointiohjelmaan kirjattu pääradan parannushanke mahdollistaa vain nykyisen liikenteen säilymisen.

 

St190 liikennejärjestelyt välillä Katepalintie-Hulauksentie

Lempäälän kuntakeskuksen kautta kulkee St190 (Turuntie). St190 jalankulun ja pyöräilyn yhteyksissä Lempäälän keskustan tuntumassa on runsaasti parantamisen varaa. Nykyisellään väylällä tai sen läheisyydessä ei kulje erillistä jalankulun ja/tai pyöräilyn yhteyttä vaan jalankulku ja pyöräily tapahtuu seututien piennaraluella. Koko yhteysväli Katepalintieltä Hulauksentielle on suosittu jalankulun ja pyöräilyn reitti vaikkakin olosuhteet jalankululle ja pyöräilylle ovat huonot. Yhteyksiä parantamalla kestävät kulkumuodot tulisivat aidoksi vaihtoehdoksi henkilöautoilulle nykyistä huomattavasti suuremmalle osalle alueella liikkujista.

 

Vesilahdelta Lempäälään toteutettava jalankulun ja pyöräilyn yhteys tulisi yhdistymään myös tämän yhteysvälin jalankulun ja pyöräilyn väylään. Katepalintie-Hulauksentie välille toteutettava jalankulun ja pyöräilyn väylä loisi kunnan alueelle pyöräilyn kannalta houkuttelevan, sujuvan ja etenkin turvallisen yhteyden. Esiselvitys St190 liikennejärjestelyistä on jo käynnistetty yhteistyössä Pirkanmaan ELY-keskuksen kanssa.

 

6. Miten muuten haluatte kommentoida investointiohjelmaa?

 

Valtakunnallisesti merkittävän elinkeinoelämän ja työssäkäyntialueen Tampereen kaupunkiseudun kehittäminen ei nouse investointiohjelmassa riittävästi esiin.

 

Vesilahden ja Lempäälän yhdistävä jalankulun ja pyöräilyväylän toteuttamisen nostaminen listalle nähdään Lempäälän kunnassa positiivisena asiana. Yhteys on ollut pitkään toivottu ja parantaa arkiliikkumismahdollisuuksia ja mahdollistaa nykyisiä järjestelyjä huomattavasti paremmin kestävien kulkutapojen valinnan.

 

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 5 luvun toimielinten tehtävät ja toimivallanjako 1 §:n kunnanhallituksen tehtävä ja toimivalta mukaan kunnanhallituksen tehtävänä on päättää asioista, joita ei ole säädetty tai määrätty muulle kunnan toimielimelle, viranhaltijalle tai luottamushenkilölle.

 

Lisätietoja: yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa, puh. 050 383 9608 ja liikenneinsinööri Rasmus Nousiainen, puh.044 481 1804

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa selostusosan mukaisen lausunnon Väylävirastolle.

 

Käsittely Keskustelun kuluessa Ville Hämäläinen esitti, että kysymyksen 5 vastauksen osio "VT3 väylähankkeet" poistetaan kokonaan.

 

 Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty pohjaehdotuksesta poikkeava muutosehdotus, mutta se raukeaa kannattamattomana. Puheenjohtaja totesi, että pohjaehdotus on tullut kunnanhallituksen päätökseksi.

 

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 Merkittin pöytäkirjaan, että yhdyskuntajohtaja Tiia Levonmaa poistui kokouksesta tämän pykälän päätöksenteon jälkeen klo 16.27.

 

Otteet Väylävirasto

 

Tiedoksi yhdyskuntajohtaja, liikenneinsinööri