Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 22.02.2023/Pykälä 30


 

Vireillä olevat vuosien 2018, 2019, 2020, 2021 ja 2022 aikana jätetyt valtuustoaloitteet ja kuntalaisaloitteet

 

Kunnanhallitus 13.02.2023 § 53 

 

 

 Valmistelija hallintojohtaja Riina Kivistö

 

Lempäälän kunnan hallintosäännön 14 luvun 1 §:n mukaan valtuutetuilla on aloiteoikeus. Aloitteita ei oteta heti käsiteltäväksi, vaan ne lähetetään kunnanhallituksen valmisteltavaksi. Kunnanhallituksen on vuosittain helmikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Seuraavat vuosina  2019, 2020, 2021 ja 2022 jätetyt valtuustoaloitteet olivat vireillä vuoden 2022 loppuun mennessä. Aloitteisiin vastatessa ja vastausta valmisteltaessa huomioidaan aina sen hetkinen organisaatiorakenne.

 

Vireillä olevat valtuustoaloitteet vuodelta 2019:

1. Työryhmä- tai valiokuntatyöskentelyn kautta käsiteltävä väestöennustekeskustelu / Hämäläinen-Ylikahri Maikki ja muut 30.10.2019

Aloite on valmistelussa hyvinvointilautakunnalla yhteistyössä sivistyslautakunnan, yhdyskuntalautakunnan ja hallintoprosessin kanssa

 

Vireillä olevat valtuustoaloitteet vuodelta 2020:

2. Puolueryhmien kesken valmistelluista Lempäälän strategisia talouslinjauksista valtuuston hyväksyttäväksi Hämäläinen Totti ja muut 29.4.2020

Kunnanhallitus toteaa valtuustoryhmien puheenjohtajien neuvottelevan valtuustoaloitteen käsittelystä. Talousprosessi antaa asiaan tarvittavan asiantuntijatuen.

3. Lempäälän kunnan julkisiin hankintoihin yhteiset linjaukset Nurmela Piia ja muut 27.5.2020

Aloite on valmistelussa talousprosessissa.

4. Vuoden valtuutetun valitseminen Lempäälässä, Aspila Riina ja muut

28.10.2020

Aloite on valmistelussa hallintoprosessissa.

 

Vireillä olevat valtuustoaloitteet vuodelta 2021:

1.Energiansäästömallin käyttöönotto Lempäälän kouluissa ja päiväkodeissa 27.1.2021 Wesslin Tiina ja muut

Aloite on valmistelussa Sivistyksen palvelualueella

3.Lempäälän kunnasta perheystävällinen työpaikka Nurmela Piia ja muut 24.2.2021

Aloite on valmistelussa henkilöstöprosessissa. Käsittely helmikuun valtuustossa 22.2.2023.

5. Lempäälän kanavan seudun kehittämiselle laaditaan kokonaissuunnitelma Nurmela Piia ja muut 28.4.2021

Aloite on valmistelussa yhdyskunnan palvelualueella. Käsittely helmikuun valtuustossa 22.2.2023

6. Lemenen tuottaman nollapäästöisen energian hyödyntäminen, Blomqvist Mikko ja muut 28.4.2021

Aloite on valmistelussa yhdyskunnan palvelualueella yhteistyössä konserniyhtiöiden kanssa.

7.Telkäntaipaleen sillan hissi, Petäkoski-Hult Tuula ja muut 11.8.2021

Aloite on valmisteltavana yhdyskunnan palvelualueella.

9. Selvitystyön käynnistäminen kunnan, yritysten ja seuratoimijoiden yhteisen monitoimihallihankkeen toteuttamiseksi, Nurmela Piia ja muut 27.10.2021

Aloite on valmistelussa sivistyksen ja yhdyskunnan palvelualueilla.

10. Omaishoitajille maksuttomia liikuntapalveluja, Lipsanen Tuomo ja muut 24.11.2021

Aloite on valmistelussa yhteisöpalvelujen palvelualueella.

 

Vireillä olevat valtuustoaloitteet vuodelta 2022

 

  1. Valtuustoaloite henkilöstöstrategian luomisesta ja käyttöönottamisesta, Österberg Pauliina ja muut 24.1.2022. Aloite on valmistelussa henkilöstöprosessissa. Käsittely helmikuun valtuustossa 22.2.2023.
  2. Valtuustoaloite hävikkiruuan hyödyntämisestä, Wesslin Tiina ja muut 23.2.2022. Aloite on valmistelussa ruokapalveluissa.
  3. Valtuustoaloite yhteisöt osana elävää keskustaa, Havukainen Heikki ja muut 27.4.2022. Aloite on valmistelussa sivistyksen palvelualueella yhteisöpalveluissa.
  4. Valtuustoaloite kunnan hankintojen koordinoimiseen, Seppälä Jani ja muut 25.5.2022. Aloite on valmistelussa talousprosessissa.
  5. Valtuustoaloite Lempäälä-talo osallistuu Oranssit päivät -kampanjaan alkaen 25.11.2022 valaisemalla valittuja kohteita (esim. Lempäälä-talo) oranssiksi ". Huhtala Anita ja muut 25.5.2022. Aloite on valmistelussa henkilöstöprosessissa.
  6. Valtuustoaloite köyhyystyöryhmän perustamiseksi ja köyhyysohjelman laatimiseksi, Lakkala Maarit ja muut 8.6.2022. Aloite on valmistelussa sivistyksen palvelualueella. Käsittely helmikuun valtuustossa 22.2.2023
  7. Valtuustoaloite rautatieaseman liityntäpysäköinnin turvaamisesta, Havukainen Heikki ja muut, 31.8.2022. Aloite on valmistelussa yhdyskunnan palvelualueella.
  8. Ei Puskiaisten moottoritietä -valtuustoaloite, Huhtala Anita ja muut 26.10.2022. Aloite on valmistelussa yhdyskunnan palvelualueella

 

 

 Kuntalaisaloitteet

 

Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Hallintosäännön 16 luvun 2 §:n mukaan luettelo aloitteista on esitettävä valtuustolle helmikuun loppuun mennessä.

 

Seuraavat valtuuston toimivallassa olevat kuntalaisaloitteet olivat vireillä vuoden 2022 loppuun mennessä.

 

 

 Vireillä olevat kuntalaisaloitteet vuodelta 2018:

  1. Esteettömät ja saavutettavat virkistys- ja harrastusmahdollisuudet/Lempäälän kunnan vammaisneuvosto (25.9.2018) Aloite valmistelussa yhteisöpalveluissa.
  2. Seniorineuvoston linkittäminen ikäihmisten aktiviteettipalvelujen yhteyteen nimeämällä yhdyshenkilö kunnan ja neuvostojen välille/Lempäälän kunnan seniorineuvosto (22.10.2018). Aloite valmistelussa hallintoprosessissa yhteistyönä vanhuspalveluiden ja yhteisöpalveluiden kanssa.

 

 

 Vireillä olevat kuntalaisaloitteet vuodelta 2020:

  1. Kasviruoka vaihtoehto Lempäälän kunnan kouluissa, jokaisena koulupäivänä Salminen Esa 4.3.2020

Aloite on valmistelussa talousprosessissa (ruokapalvelut).

  1. Liukukuljettimen rakentamiseen Telkäntaipaleeseen Seniorineuvosto 16.11.2020

Aloite on valmistelussa yhdyskunnan palvelualueella.

  1. Pyöräparkki Ahonperän bussipysäkeille Suojanen Jukka 2.12.2020 Aloite on valmistelussa yhdyskunnan palvelualueella.

 

 Vireillä olevat kuntalaisaloitteet vuodelta 2021:

 

  1. Sarapistontielle ja Kyrönpalontielle roskiksia koiranjätöksille, Agge Jaana 28.2.2021

Aloite on valmistelussa yhdyskunnan palvelualueella.

  1. Sarapistontien ja Kyrönpalontien liikenne- ja pysäköintijärjestelyistä, Agge Jaana 28.1.2021

Aloite on valmistelussa yhdyskunnan palvelualueella.

  1. Kuokkalankoskien perkauksien muistomerkki/laatta, Tapola Hannu, 4.2.2021. Aloite on valmistelussa hallintoprosessissa.
  2. Muistomerkki Sääksjärven vanhan pallokentän paikalle, Peltonen Janne 12.3.2021

Aloite on valmistelussa sivistyksen palvelualueella.

  1. Jalkakäytävä Hattulanmäentieltä Tampereentietä pitkin Kuljuntielle, Pärssinen Viivi 7.4.2021

Aloite on valmistelussa yhdyskunnan palvelualueella.

  1. Iso leikkipuisto Lempäälään, Haavisto Maiju 14.5.2021

Aloite on valmistelussa yhdyskunnan palvelualueella.

  1. Kiertoliittymä Kuljuun Tampereentielle Linnajärventien ja Kuljun Asematien risteykseen, Löfman Katja 27.8.2021

Aloite on valmistelussa yhdyskunnan palvelualueella.

  1. Siirtolapuutarha Lempäälään, Kemppainen Nina 26.9.2021

Aloite on valmistelussa yhdyskunnan palvelualueella.

  1. Jalkakäytävän teko Kylmäkorventielle jalankulkijoiden turvallisuuden takaamiseksi, Haavisto Maiju 4.10.2021

Aloite on valmistelussa yhdyskunnan palvelualueella.

  1. Lukutelevisio kirjastoon, Virtanen Pirjo 26.10.2021

Aloite on valmistelussa sivistyksen palvelualueella.

 

 Vireillä olevat kuntalaisaloitteet vuodelta 2022

 

  1. Kuntalaisaloite Lempäälän pienemmät julkiset uimarannat, kuten Tuulialan uimaranta, kaipaisivat kipeästi kunnostusta. 28.6.2022 Pinja Korte. Aloite on valmistelussa sivistyksen palvelualueella.
  2. Kuntalaisaloite Lempäälän on irtisanouduttava maakuntakaavan suurista väyläsuunnitelmista Hiltunen Teemu 7.9.2022. Aloite on valmistelussa yhdyskunnan palvelualueella.
  3. Kuntalaisaloite: Toimintatiloja ja koulutusmahdollisuuksia nuorille romaneille Maire Lehtikorpi 12.9.2022. Aloite on valmistelussa sivistyksen palvelualueella ja työllisyyspalveluissa.
  4. Kuntalaisaloite Lempääläisen taiteilijan taulun "Tavoite tuntematon" osto Lempäälän kunnalle.Usko Gullstén 14.11.2022. Aloite on valmistelussa sivistyksen palvelualueella.
  5. Kuntalaisaloite Luontopolku keskusta-alueelle, Mäkinen Alpo 28.11.2022. Aloite on valmistelussa yhdyskunnan palvelualueella.

 

Lisätietoja hallintojohtaja Riina Kivistö 040 133 7485

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se merkitsee aloitteiden johdosta tehdyt toimenpiteet tietoonsa saatetuiksi.

 

Päätös Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Juho Palokangas poistui kokouksesta tämän pykälän päätöksenteon jälkeen klo 16.12.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Totti Hämäläinen saapui kokoukseen tämän pykälän päätöksenteon jälkeen klo 16.12.

 

Otteet palvelualueiden johtoryhmät

 

 

Kunnanvaltuusto 22.02.2023 § 30  

152/00.01.02/2022  

 

  

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee aloitteiden johdosta tehdyt toimenpiteet tietoonsa saatetuiksi.

 

Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti päätösehdotuksen.

 

Otteet palvelualueiden johtoryhmät