Dynasty tietopalvelu Haku RSS  

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://lempaala10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 25.01.2023/Pykälä 6



 

Ero luottamustoimesta / Ari Niemelä ja keskusvaalilautakunnan varajäsenen valinta

 

Kunnanhallitus 09.01.2023 § 15 

 

 

 Valmistelija hallintojohtaja Riina Kivistö

 

Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on järjestää ja hoitaa kaikki valtiolliset ja kunnalliset vaalit ja kansanäänestykset kunnassa.

 

Vaalilain 13 §:n mukaan: "Valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta. Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi.

 

Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä (kuntavaalit 2021). Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa."

 

 Jotta kunnan keskusvaalilautakunnan jäsenet ja varajäsenet edustaisivat edellisissä kuntavaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä, se yleensä edellyttää, että kukin jäsen ja varajäsen edustavat eri äänestäjäryhmiä. Niin kauan kuin yksikin huomioon otettava äänestäjäryhmä on vailla edustusta, keskusvaalilautakuntaan ei saa valita muusta ryhmästä kahta edustajaa.

 

Huomionarvoinen on myös vaalilain 13 §:n säännös, jonka mukaan "jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijaryhmän ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa". Käytännössä työskentelyeste voi tulla ajankohtaiseksi vasta seuraavissa kuntavaaleissa vuoden 2025 keväällä.

 

Vuoden 2021 kuntavaaleissa Lempäälässä esiintyivät seuraavat puolueet ja äänestäjäryhmät: Kansallinen Kokoomus, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, Perussuomalaiset, Suomen Keskusta, Vihreä Liitto, Suomen Kristillisdemokraatit, Vasemmistoliitto ja Liberaalipuolue - Vapaus valita.

 

Keskusvaalilautakunta on sellainen toimielin, johon tasa-arvolain 4 a § edellyttää valittavan vähintään 40 % miehiä ja naisia sekä jäseniksi että varajäseniksi.

 

Ari Niemelä on jättänyt 13.12.2022 päivätyn eroanomuksen keskusvaalilautakunnan varajäsenyydestä (2. sijaantulojärjestys) henkilökohtaisiin syihin vedoten.

 

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

 

Toimivalta: Lempäälän kunnan hallintosäännön 2 luvun Toimielinorganisaatio 5 §:n Vaalitoimielimet mukaan keskusvaalilautakunnasta säädetään vaalilaissa.

 

Lisätietoja: hallintojohtaja Riina Kivistö, puh. 040 133 7485

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se

1. myöntää Ari Niemelälle eron keskusvaalilautakunnan varajäsenyydestä
2. valitsee keskusvaalitautakuntaan varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi

 

Päätös Kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että se

1. myöntää Ari Niemelälle eron keskusvaalilautakunnan varajäsenyydestä
2. valitsee keskusvaalitautakuntaan varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi

 

 

Kunnanvaltuusto 25.01.2023 § 6  

1271/00.00.01/2022  

  

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto
1. myöntää Ari Niemelälle eron keskusvaalilautakunnan varajäsenyydestä
2. valitsee keskusvaalitautakuntaan varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi

 

Päätös Kunnanvaltuusto
1. myönsi Ari Niemelälle eron keskusvaalilautakunnan varajäsenyydestä
2. valitsi keskusvaalilautakuntaan 2. varajäseneksi Rauno Kuusiston jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Otteet Ari Niemelä, valittu